Se tunne kun pelaa suosikkipelejään – Tässä top 25 strategiapelini

2

18.12.2017 Kirjoittanut JK

Strategiapeli tarkoittaa tässä lautapelejä, joita pelaan aikuisten kanssa. Lasten kanssa pelattavista peleistä tein listan Top 25 perhepeliäni. Tämän listan pelit ovat siis astetta monimutkaisempia ja vaihtelevat haastavammista perhepeleistä ja puolen tunnin fillereistä hyvin raskaisiin harrastajapeleihin.

Otan listalle taas vain pelejä, joita olen pelannut vähintään kaksi kertaa. Joitain lupaaviakin pelejä, kuten A Few Acres of Snow, Ginkgopolis tai Lewis & Clark, jää siis pois liian vähän näytön takia. Rankasti on 25:n joukosta raakattu erinomaisiakin pelejä pois, mutta pidättäydytään kompaktiudenkin vuoksi tähän hyvin terävään keihäänkärkeen.

Olen pelannut näitä yleisimmin kaksin, ja monen kohdalla on maininta sopivista pelaajamääristä.

Asiaan!


25. Discoveries: The Journals of Lewis & Clark

Tämä peli hyötyy ehdottomasti siitä, että olen ostanut sen omaksi – lainapelinä se ei olisi tällä listalla, sillä en olisi jatkanut sen parissa. Ensin se oli kuin kaikkien lasten maailma aina, eli ”ihan kiva”.  Sen jälkeen se kuitenkin unohtui hyllyyn, kunnes kerran pyyhin pölyt ja kokeilin josko sen myisi – ja tämähän olikin hauska peli. Discoveries on kaunis superfilleri, puoli tuntia kaksinpelinä, ja tuo nissi on hyvin tärkeä ja vaikea täyttää: siis peli joka tuntuu peliltä, mutta jota voi pelata väsyneenä tiistai-iltanakin. Noppia heitellään, sijoitellaan hetkessä (peli etenee rivakasti), ja matkaa taitetaan keräämällä reittien varrelta floraa ja faunaa ja ihan vain pisteitä. Intiaaniheimoja voi hankkia kavereikseen, kuten tosielämän Lewis ja Clarkekin, ja he rakentavat pienoista koneistoa palvelukseesi. Vincent Dutrait’n upea kuvitus maanläheisissä preeriaväreissä. Olisi paras kolmella.


 

24. Modern Art

Jos Modern Art maksaisi kaupassa 34,90€, te pitäisitte sitä mestariteoksena, sanokaa minun suurin luuloin väittäneen. Mutta sen hinta on maassamme kärsinyt kovan inflaation, ja niinpä sitä luullaan vähän arvoiseksi pelinäkin. En ole pelannut tarpeeksi osatakseni tarkemmin analysoida peliä, mutta haluaisin kovasti pelata, ja pelin premissihän ei ole vähempää kuin nerokas – modernin taiteen arvo määräytyy puhtaan subjektiivisesti hypen perusteella. Hyvä taide on sellaista taidetta, joka on suosittua.

Minkä maan ja minkä painoksen Modern Art on muuten parhaan näköinen?


23. Dale of Merchants 1 & 2

Näitä olemme nakkailleet kymmeniä ja taas kymmeniä kaksinpelejä, monesti kaksi peräkkäin vain eläinpakkoja vaihdellen. DoM on ovela korttipeli, jonka lukuisat erityyppiset kortit tuovan kuhunkin peliin oman erityistuntunsa. Pelkäsin alkuun, että korttien lukeminen ja opiskelu vie liikaa vaivaa, mutta käytännössä näin ei ole ollut. Minä tykkään huoltaa ja hoivata pakkaani ja etenkin hankkiutua roskakorteista eroon, vaimo juoksee suoraviivaisemmin kohti maalia. Voittomme menevät aika tasan.


22. Castles of Mad King Ludwig

”Käsölssi” on mainio seuraavan askeleen peli. Siinä on strategiansa, mutta liian vakavasti se ei itseään ota. Hullun kuninkaan linnaan rakennetaan huoneita, mutta sitä ennen ne on ostettava ja etenkin hinnoiteltava. Rakennusmestarin vuoroissa huoneiden hinnoittelu on hienoa pähkäilyä omilla toiveilla ja muiden mahdollisilla toiveilla spekulointia. Huonona puolena tässä on vain se, että alkuasetteluun menee aikaa, kun huonelaattoja ynnä muuta pitää kaivella esille – hyötyisi ehdottomasti jonkinlaisesta insertistä. Tämä onkin ainoa peli, joka meillä on äppinä, mutta pelaisin silti mieluummin oikeaa peliä. 45 minuuttia kahdelta, en ole vielä pelannut useammalla. Kauankohan enää menee, kun tätä voisi pelata lapsenkin kanssa?


21. Rococo

Kuva opinionatedgamers.com

Matthias Kramerhan on listallani hyvin edustettuna. Kolmesta pelaamastani Kramerin pelistä kaksi on tällä listalla, eikä se kolmas, Glen Morekaan, huono ole. Pitäisi kokeilla häneltä vielä Lancaster ja ihanan kuivan näköinen Kraftwagen. Rococo joka tapauksessa on teemaltaan poikkeuksellinen: siinä tehdään pukuja ja mekkoja kuninkaan juhlissa näyteltäväksi. Lisää vaikutusvaltaa saa palkkaamalla juhliin sellistejä tai koristelemalla suihkulähdettä. Lopuksi katsellaan ilotulituksia. Kuinka hieno teema tässä oikein on, ihmiset!

Pelasimme tätä vaimon kanssa hyvin varhaisessa vaiheessa peliharrastustamme. Pidin sen aluehallinta-aspektista, mutta kumpikaan ei vielä siinä vaiheessa tajunnut pakanrakennuksen jujua. Kokeilisin siis tätä oikein mielelläni uudestaan. Lisurikin olisi. Mainitaan tässä yhteydessä kunniamaininnalla pari muuta peliuramme alkuvaiheessa kokeiltuja pelejä, joita pelaisin mielelläni uudestaan, nimittäin Concordia ja Trajan.


20. Cubist

Taustalla kohoavaan museoon kaivattaisiin etualan installaatiota.

Muhevista marmorinopista rakennellaan kubistisia tilataideinstallaatioita – se kuulosti jo etukäteen lupaavalta, mutta vielä enemmän peliin tykästyin kun pelamaan päästyäni tajusin, että tässähän on tilaa luovuudelle. Taiteilijat auttavat sinua puljaamaan noppien kanssa, ja pian opit huomaamaan, että vähän viilaamalla ja höyläämällä voitkin saada tylsästä kolmosesta juuri ratkaisevan rakennuspalan. Päihitti meillä valjumman nopistarakentelupelin Blueprintsin. Kubisti on uusimpia pelejä tällä listalla, joten hakee vielä lopullista sijoitustaan, mutta ensivaikutelmat tästä superfilleristä ovat oikein hyvät. Aivan liian iso laatikko kyllä.


19. Battle Line

Mikään ei peli luo vääjämättömän katastrofin tuntua niin kuin Knizian nerokas Battle Line. Et haluaisi pelata kortteja, koska ne kertovat vastustajallesi, missä kohtaa hän voi päihittää taistelulinjasi. Haluaisit pantata ja kerätä voimia, juuri niitä oikeanlaisia joukkoja. Mutta niinpä rivit vain täyttyvät, ja kohta jäljellä on enää pari kolme paikkaa, johon voit joukkojasi enää edes käskyttää… linja murtuu kohta, mutta pystytkö pitämään sen kasassa ennen kuin vastustajan linja murtuu ensin?

Sodassa ei väitetysti ole voittajia, ja Battle Linen yllättävän temaattisessa antiikkitaistelussakin voittaja on vain se, joka hävisi vikana. Emme nykyään juurikaan käytä taktiikkakortteja enää. Kaksi toivetta vain: tekisipä joku tästä vähän visuaalisesti kiinnostavamman toteutuksen; ja voittaisinpa vaimoni joskus.


18. Tournay

Kahdelle hengelle lihaisa superfilleri, jota haluaisin pelata niin usein, että opin kortit ulkoa ja saan pelin pelattua alle puoleen tuntiin. Korteista rakennetaan omaa kaupunginosaa, ja rakennuksiin asetellaan ukkoja töihin mahdollisimman tehokkaasti, toivon mukaan. Arvorakennuksia ei kannata rakennuttaa liian aikaisin, muuten toinenkin pelaaja voi varautua niiden tarjoamiin lisäpiste-ehtoihin. Alexandre Rochen kaunis keskiaikainen estetiikka. Ilman isoveljeään tämä olisi arvostetumpi peli, nyt sitä epäreilusti verrataan siihen eikä ymmärretä, että tämä on eri nissiin aivan oma pelinsä (ja nyt minäkin tein sen). Ei vaadi kahta pelaajaa enempää.


17. The Golden Ages

The Golden Ages on vaikea sijoittaa. Yhtäältä pidän kovasti tästä tuntiin puristetusta sivilisaatiopelistä (oikeastaan tämä on pikemminkin europeli sivilisaatioteemalla kuin sivilisaatiopeli), toisaalta haluaisin pitää enemmän, ja ymmärrän, ettei se kaksinpelinä ehkä ole mahdollista – peli vaatisi kolme tai neljä pelaajaa parhaimpaansa. Mutta tuntuu, että tässä on vielä paljon tutkittavaa ja opittavaa strategisesti, paljon vielä kokematta. Mikä esimerkiksi sen Notre Damen juju on? Entä teknologiapuut, mitä kaikkea olen niistä vielä löytämättä…? Ja maailman ihmeiden kombottaminen – miten en ole sitä vielä tajunnut, nehän ovat joka pelissä mukana. Kutsuu luokseen tämä peli, joten sijoitus top 25:ssä on on perusteltu.

Korttien ja muiden ikonien opiskeluun menee ekat pelit, ja Alexandre Rochen kuvitus on heikoimmillaankin Alexandre Rochea. Lisäosaa on kehuttu, ja se mahdollistaisi viisinpelinkin… Hmm.


16. At the Gates of Loyang

Purjoa, parsaa, selleriä ja bok choita! Vai mitäs ne kaikki puupalaset tässä pelissä olivatkaan? Tämä haptinen makumatka on oivallinen kaksinpelinä, ja ellei Agricola olisi vienyt vaimoltani maun Uwen viljelypeleistä, ottaisin Loyangin heti kokoelmaani – eikä vain miljoonan vihanneksen takia, vaan sen luovan tunnun, jonka auttajakortit mahdollistavat: vähän kun mietit ja käytät luovuutta, niin voit nähdä mahdollisuuksia, joilla kummallisemmatkin liikkeet yhtäkkiä onnistuvat. Tällainen luovuus on parasta peleissä; sitä löytyy parhaista peleistä.

Ei viimeinen Uwe listallani.


15. Wallenstein

Wallenstein oli Habsburg-seuran lautapelaamisen maailmanmestaruuskisojen virallinen kisalaji 2016.

Oooh, Wallenstein. Se oli ajoista paras, se oli ajoista huonoin, aloitti Dickens eräänkin kirjansa, ja sama pätee kolmekymmentävuotiseen sotaan Saksassa. Kuutiotorni antaa, kuutiotorni ottaa. Halla vain ottaa. Talonpoikaiskapinat vain ottavat. Kaverisi vain tulevat ja ottavat Kurpfalzin sinulta – mitäs menit rakentamaan sinne linnan. Ohjelmointi taas on älyttömän hauskaa. Tämä europeli sotateemalla takaa aina jännittävät pari kolme tuntia. Vielä kun päähäni menisi, että tässä tosiaan pelataan vain 3 + 3 ohjelmointivuoroa, niin ei talvi pääsisi taas yllättämään…

Olen pelannut vain tätä kuvan ensimmäistä editiota, joten en osaa kommentoida toisen edikan tai Japaniin uudelleenteemoitetun version Shogunin välillä.


14. Santiago

Katsokaapa tuon kansikuvapojan muikeaa ilmettä:

Mitä hän myhäilee? Koska hän päättää, mitkä sadot saavat vettä ja mitkä trooppisessa auringossa kuihtuvat – ja hänelle maksetaan siitä, hyvänä veljenä, pimeänä, tiskin alta, kuutamokeikkana.

Päätimme kokeilla Santiagoa ohimennen Spiel by Webin verkkopelinä, mutta jokaisella taisi kohta olla tukollinen hiuksia joka sormenvälissä. Minulla ainakin oli, sen verran piinaava huutokauppapeli tämä on. Hieno ”vanhan koulun europeli”, toisin sanoen lyhyillä säännöillä luodaan hyvin vuorovaikutteinen peli. Herkkähipiäiset älkööt vaivautuko, tämä nyt vaan on raakaa bisnestä tämä ekvatoriaalinen viljely. Löysin oman kappaleeni fyysisenä kopiona, ja mielelläni tarjoan tätä livenäkin, etenkin kun pelaajia on ne täydet viisi.


13. Dynasties: Heirate & Herrsche

Täydellisessä maailmassa pelaisin tätä joka kuukausi. Maailma ei ole täydellinen, mistä on turha valittaa, mutta minulla on tyttäriä, jotka voivat oppia tämän noin viiden vuoden päästä, ja sen jälkeen maailma ei ehkä ole täydellinen siltikään, mutta pääsen sentään pelaamaan useammin Dynastiesia.

Tämä Matthias Kramerin toinen peli listalla vaatii 3 – 5 pelaajaa, jotka ovat tottuneet selkeästi carcassoneja haastavampiin peleihin. Raskas peli Dynasties: Naita ja hallitse ei ole, mutta ei myöskään helppo opettaa ja oppia. Melkein toivon, että se olisi simppelimpi ja yksiulotteisempi, että sitä voisi tarjota tuttavapariskunnille illallisen jälkeen, mutta ehkei se kevyempänä myöskään olisi niin hyvä. Kakunjakomekanismi on pelissä kahdessa eri muodossa, ja se toimii oivallisesti – ja onhan se ihan turhan harvinainen mekanismi. Se luo melkein sellaista leppoista yhteistyöhenkeä peliin, vaikka yleensä nämä aluehallintapelit ovat suht’ raakaa kilpailua. Satunnaisuutta on, joten ei tosikoille. Vasta muutama peli alla, mutta pelihalut nostavat tämän listallani korkealle.


12. Here I Stand

And now for something completely different, vaikka sama Euroopan kartta tälläkin laudalla makaa. Raskain peli listallani on tämä kuuden henkilön koko päivän kestävä korttivetoinen sota/diplomatiapeli reformaation ajan sodista. Unohtumaton kokemus. Oikeasti, jos unohdat pelanneesi Here I Standia, olit humalassa. Miksi olit humalassa, kun Here I Standia pelattiin? Kanssapelaajasi eivät ole unohtaneet sitä. Pelaamme tätä peliporukassa kerran vuodessa, ja aivan kohta on tämän reformaation juhlavuoden ottelun aika – yhä samoilla mailla, kun niiden omat säännöt alkaa olla jo pian opittu. Suunnilleen. Sääntöjä on roolipelikirjan verran. Historian opiskelu ei tästä hauskemmaksi muutu.


11. Rialto

Rialton hankin aikoinaan Venetsia-aiheen innoittamana, ja siitä on kuoriutunut yksi lempi-Feldeistäni. Se on hyvin ovelalla tavalla jotenkin läpinäkymätön peli, ja vaikka lyhyistä säännöistä on kyse, ekan pelin olin huuli pyöreänä. Tiedät että ukkoja pitäisi saada kaupunginosiin, mutta se ei käykään noin vain, vaan pitää tehdä mutkien kautta kierteellä ja hirvittävin vaihtoehtoiskustannuksin. Tarvitset kortteja, joilla siirtää miehesi kaupungille, mitä varten heidät täytyy ensin palkata toisilla korteilla. Ja miehistäsi ei tule kovinkaan arvokkaita, ellet rakenna komeita siltoja johtamaan heidän kaupunginosiinsa. Ja muita on vaikea päihittää, ellet rakenna rakennuksia, jotka tarjoavat arvokkaita palveluksiaan, ja ne taas vaativat rahaa. Eikä dogen kaveeraamista kannata sitäkään unohtaa, sillä muuten hän ratkaisee kaikki tasatilanteet suosikkiensa eduksi… Rialto vaatii toisen pelikerran ennen kuin palaset alkavat loksahdella, ja sen jälkeen siitä voi löytyä oikein menevä aluehallintapeli. Kyllä tätä kahdella pelaa, mutta vaatisi mieluummin kolme, mieluiten neljä tai viisi pelaajaa.


 10. Caverna

Se on hullu ja rakastan sitä, sanoi Salvador Dalin vaimo ja jokainen Cavernan omistaja. Kääpiöt louhivat luolaansa sen sataa erilaista huonetta aaseilleen, viljelevät etupihalla kurpitsoita ja lähtevät kirveet tanassa ryöstöretkille (pelin kehittymättömin osa muuten). Kilo puuta ja pahvia ja muovisia rubiineja. Tämä alkuperäinen eeppinen työläistenasettelu on niin kuin Agricola, jos Agricola olisi hauska. Monet rakastavat tuota armotonta vanhempaa veljeä, mutta minä kuulun niihin, jotka suosivat Cavernan hauskuutta. En tätä omista, mutta mielelläni käyn aina kalliota hakkaamassa, ja kyllähän maailma on jotenkin rikkaampi paikka, kun tällainenkin on olemassa.


9. Eclipse

Eclipse päätti Habsburg-kisat vuonna 2017.

Eeppisestä puheen ollen. Pahoittelut, että toistan jokaikistä lautapelaajaa mailmassa, mutta Eclipseä ei voi luonnehtia paremmalla adjektiivilla kuin eeppinen. Avaruuden tuntu on vahva hänessä. Tiedän että tätä isompia ja pitempiä ja rönsympiä pelejä löytyy myös avaruusteemalla, mutta kun Eclipse on olemassa, en juuri tarvitse niitä. Tämä on sujuva, monipuolinen avaruusseikkaulu, jossa on piinaava draaman kaari. Se lienee ainoa avaruusteemainen peli, johon olen aina valmis. (No Terraforming Mars kyllä maistuu sekin.) Uusi painos tulossa.


8. Blood Bowl

Mitähän ihmettä tämä peli tekee tällä niin listalla? Blood Bowl on jenkkirässiä par excellence tai siis Ameritrash AF. No syynä ovat ne muistot, ne muistot. En ole pelannut Blood Bowlia, mitä, seitsemään vuoteen? Silti ne liigat, joita kavereiden kesken nuoressa aikuisuudessamme/myöhäisessä lapsuudessamme pyöritimme, ovat jääneet mieleen mitä kirkkaimpina, addiktiivisimpina lautapelikokemuksina. Muistan myös ne varhaisten editioiden kanssa pelatut monen tunnin maratonpelit jostain poikavuosilta, omien joukkueiden ja niiden logojen luomisen ilot. Blood Bowlia kuuluu pelata liigassa, jossa luot oman joukkueesi ja sitten katsot kuinka sen pelaajat kehittyvät ja puhkaisevat silmänsä ja keuhkonsa ja kuolevat. Tässä jos missä ollaan tunteella mukana. Nyt tuntuu aika etäiseltä alkaa taas leikkiä pikku-ukoilla, mutta ei se ole peliltä pois. Vanheneminen ei minua haittaa, mutta Blood Bowlista puhuminen kirvoittaa kuitenkin huudon: Ollapa nuori taas!


7. The Oracle of Delphi

…tai Das Orakel von Delphi, kuten laatikossani oikeasti lukee, eihän näitä tarvitse englanniksi pakottaa. Tämä on yllättäenkin ykkös-Feldini. Omituinen veto Feldiltä, jonka lähes kaikista peleistä olen muuten pitänyt tasaisesti – Feld on siis luottokelpoisa suorittaja meillä. Delfi on kilpajuoksu läpi Egeanmeren, jossa mm. tapellaan hirviöitä vastaan d10-noppaa heittämällä (!). Silti perusmekanismi on tuttua feldiä. Haluaisit yhtä, mutta nopat tarjoavat toista, ja niiden kanssa on luovittava. Pystyt muokkaamaan näitä oraakkelinoppia melko vapaasti, mutta mikä sitten on kustannustehokkainta? Sinulla on oma vaihteleva pelaajavoimasi, ja monstereita voittamalla ja temppeleitä ja patsaita pystyttämällä saat lisätaitoja pelin aikana käyttöösi: draaman kaari löytyy siis. Delphi on värikäs puupalasalaattti, niitä harvinaisia ja arvokkaita pelejä, joissa työläät alkuvalmistelut (kartan luominen) eivät tunnu yhtään pakkopullalta vaan päinvastoin osalta pelin nautintoa. Kartat ovat mahtavia. Korvannut meillä saman tekijän Amerigon.


6. Clans of Caledonia

Jätän tämän juuri TOP5:n ulkopuolelle, vaikka pelihaluja kovasti onkin. Caledonia on kuitenkin vielä verrattain tuore, enkä viiden pelin jälkeen tohdi nostaa sitä listan numero viitosen, todellisen klassikon ohitse. Caledonia saattaa hyvin vielä nousta, siksi fascinoiva peli on kyseessä. Tuore kirjoitukseni siitä löytyy, kuten muidenkin pelien kohdalla, klikkaamalla pelin nimeä kuvan yläpuolella. Caledonia toimii kahdella, mutta nelinpeli vasta korventava kokemus oli – naapurisuhteet olivat tärkeämmässä osassa ja niissä kiinnostavissa markkinoissa enemmän liikettä. Paljon huomioon otettavaa, mutta ei kuitenkaan stressaa samalla tavalla kuin isoveljensä Terra Mystica sisyfosmaisine mahtikulhoineen.


5. Village + Inn ja Port

Village oli ensimmäinen harrastajapelini, jonka aikoinaan 2015 ostin. (Sana harrastajapeli muuten työnsi minua silloin luotaan kuin magneetti väärin päin, koska en vielä samaistunut peliharrastajaksi.) Kylä on ilo silmälle, kaunis ja tunnelmallinen – kunnes viikatemies käy ensimmäisen kerran eikä sitten lähdekään pois. Kuolemismekanismi – hyvä on, tappamismekanismi – on yhä ainutlaatuinen. Sen huono puoli on, etten haluaisi pelin loppuvan, joten koetan viivyttää viikatemiestä, mikä ei taas useinkaan ole kannattava strategia tässä pelissä. Lisäosat Inn ja Port ovat molemmat erinomaisia ja lähes aina käytössä meillä. Inn tuo lisää aivoja korventavia väyliä voittoon ja Port tekee matkustamisesta tuottoisaa ja seikkailullista. Jos peruspeli alkaa toistaa itseään, hanki lisäosia. En malta odottaa, että pääsen opettamaan sen lapsille.

Näistä top 5 peleistä kirjoitan sen tunteen.

Se tunne, kun tarvitset yhdet vankkurit ja vihreän kuution seuraavaa markkinapäivää varten, jonka Lisbeth voi laukaista milloin hyvänsä. Voisit hankkia vankkurit kylänvaltuustosta, mutta siellä etenemiseen tarvitsisit käärön. Voisit kouluttaa yhdestä ukostasi käärönkirjurin, mutta sitä varten pitäisi kutsua kyllä tuo matkailija ensin kotiin. Mutta hän voisi hankkia sen kuution. Mutta viekö Birgitta synnytystoiminnon sillä välin… Hei jos hankitkin kapakasta puolellesi tuon vankkurintekijän pari tuoppia tarjoamalla – mutta äh, oluesi eivät riitä, ja oluen panemiseen tarvitaan viljaa, ja viljan saamiseen pitää tehdä sadonkorjuu, eikä maatilalla ole ketään kotona… Mutta! Ahaa! Synnytystoiminnolla saat pinkin kuution ja sillä voit ostaa käärön ja sitten edetä kylänvaltuustossa ja suhmuroida itsellesi ne vankkurit!


4. De Vulgari Eloquentia

Minipuutyöläisillä tuunattu kopioni. Nämä ovat merkkihenkilöitä, joiden arvovallan tarvitset puolellesi, jos haluat nousta yhteiskunnassa.

Vulgarissa on aivan oma tuntunsa ja tunnelmansa. Yhtäältä se on peliharrastajan Afrikan tähti, jossa matkaillaan pitkin Italiaa siroccotuulen vauhdittaessa purjeita ei minkään tavallisen rikkauden, vaan arvokkaiden kansankielisten manuskriptien parissa. (Kuinka hieno tämä teema onkaan.) Toisaalta se on erittäin strateginen peli, jossa voi voittaa (on voitettu) neljällä eri tavalla, mihin kuhunkin päämäärään ja lukuisiin välietappeihin voi koettaa tähdätä jo heti ekasta vuorosta. Voit päätyä paaviksi tai kardinaaliksi, jäädä munkiksi tai valita maallisen tien ja pankkiirin vaurauden. Lisäksi eri munkki- ja kardinaalihahmot, joiksi voit pelin aikana muuttua, tarjoavat nekin omat erityiset kykynsä ja väylänsä.
Harmillisesti Vulgari ei ole parhaimmillaan kahdella, enkä ole vielä saanut tätä pelattua muilla pelaajamäärillä. Sen ehtii vielä, en ole tästä harvinaisuudesta luopumassa. Mainitsinko jo, että tässä keräillään kansankielistä kirjallisuutta, koska ollaan luomassa italian kirjakieltä? Suunnittelija Mario Papini jos kuka on hieno mies.

Se tunne, kun kolmen kierroksen päästä Venetsiaan tulisi hirvittävän arvokas manuskripti, ja samalla matkalla voisit ratkaista Veronan arvoitusta muita pelaajia pidemmälle… mutta toisaalta neljän vuoron päästä voisi Assisissa opiskella Aurinkolaulua, joten kannattaa ehkä sittenkin käydä vain Palermossa ensin ja suostutella puolelleen nuo abbedissat samalla ja käväistä sen jälkeen vielä Brindisissä hoitamassa äkkiä Stupor Mundin viisaudet puolelleen ja sitten ehtii vielä Assisiin… ellei paavi vain mene kuolemaan liian nuorena.


3. The Voyages of Marco Polo

Tämä noppainsijoittelun kakkosssuosikkini on kaunis, lähes loputtoman varioiva seikkailu läpi Aasian. Silmiä ja sormenpäitä hivelevä peli on aina piinallisen ankara rahoissa ja kameleissaan, ja tuskaisen raastava etenkin viimeisillä kierroksilla, kun heräät tajuamaan, että tämä on taas jo liian pian ohi. Luovuudella on tässäkin pelissä tilaa! Pikkulisäri New Characters on meillä käytössä, ja lie vain ajan kysymys, milloin eka iso lisuri Agents of Venice päätyy omistukseemme. Vaimoni lempipeli on myös oma hyvä kolmoseni. Olen onnenpekka.

Se tunne, kun pitäisi hemmata soikoon päästä vielä Karachiin, ja se vaatisi kaksi liikkumista… ja Maija on kontrahdeissakin yhden edellä. Okei. Okei. No niin. Nyt. Pitää päästä liikkumaan – reitti vie kolme kamelia ja kaksi noppaa. Kameleita onneksi on. Ostat kolmella mustan nopan kas näin… viitonen, hyvä. Ai jai jai. Okei, vielä kaksi kamelia ja muutat sen kuutoseksi, ja otat sillä tuon uuden kontrahdin ja sen myötä kamelisi takaisin – ja jos vain saat vielä yhden pippurin, saat kontrahdinkin tehtyä, ja se toisi mukanaan uuden mustan nopan, ellei Maija nyt vain mene ostamaan vikaa niistä ensin, ja mustilla nopilla voisit matkustaa uudestaan… mutta… hetkinen… se maksaisi yhden rahan enemmän kuin minulla on. Hei. Hei! Sumatralla voisit muuttaa tuon turhan silkkisi rahaksi. Riittävätkö noppasi vielä Sumatralle? Yksi kaksi kolme ei. Ah, Kaanin lahja. Nyt läväytät sen tiskiin.


2. Bruxelles 1893

Boardgamegeekissä Bruxelles on äänestetty melko epäsuosituksi kaksinpeliksi, mikä sai minut pitkään nonsaleeraamaan sen. Lopulta Rochen kuvitus, kustantaja Pearl Gamesin nimi ja art nouveau -arkkitehtuuriteeman vetovoima osoittautuivat liiallisiksi, otin riskin ja ostin sen – ja sehän oli loistava kaksinpeli. Sitten pääsin kokeilemaan sitä viidellä ja voi pojat, nythän se vasta fantastinen peli olikin. Nyt lautta täyttyy niin, että peliin tulee vielä yksi väylä voittoon lisää, ne aluehallintakilvet. Ainutlaatuisen korventavassa  systeemissä yhdistyvät työläistenasettelu, huutokauppa ja aluehallinta kaikki kerralla. Pelilaudan alle tupattujen korttien bonuksilla tämä on yleensä voitettu. Tulen onnelliseksi jo tämän pelin näkemisestä, saati pelaamisesta. Nyt haluaisin pelata sitä heti. Etienne Espreman, est-que vous etsäviitsisitä faire plus de jeu de societé, merci beaucoup? – ja sen joskus huhuillun lisäosan myös.

Se tunne, kun tahdot tahdot tahdot tuon arkkitehtikortin, sinun on saatava se, mutta Hedvig on laittanut jo neljä rahaa sen puolesta. Kaksi ruutua vielä jäljellä. Hedvig on saatava laittamaan ensin toiseen niistä ukkonsa, että pääset laittamaan viimeisenä ja maksamaan tarvittavat saadaksesi arkkitehtikortin. Mitä Hedvig aikoo? Hänellä on tarvittavat kaksi lasikuutiota, ja nyt talon rakentamisessa on muotia mikä – lasi. Hän on menossa rakentamaan, äh. Hei. Rakennusruutuja on enää yksi jäljellä. Jos käyt teatterissa tapaamassa Edouard Empainia, hän toimittaa sinulle vähän gyprocia ja ehdit ehkä rakentaa siitä äkkiä talon ennen Hedvigiä ja sen jälkeen lasirakentaminen on passé ja hän on lirissä. Paitsi että teatterissa käyminen täyttäisi tuon ruudukon ja Kaapo saa niistä kamalat neljä ilmaista pistettä… No olkoon, kukaan ei kuitenkaan halua ostaa Kaapolta noita hänen tuolejaan, jotka ovat so last season.


1. Troyes

Mitä enää sanoa Troyesista toistamatta itseään? Sen kauneus on ylistetty, sen mekanismit syrjäyttämättömät, sen tarjoama luovuus ylittämätön. Ehkä voisi vielä mainita, kuinka vähäeleisellä tavalla sen kortit ovat temaattisia ja synnyttävät tunnun keskiaikaisesta kaupungista, jonka naruja vetelemällä yrität nostaa sukusi silkan selviytymisen yläpuolelle ankarina aikoina: Et pysty rakentamaan teollista imperiumia, joka puksuttaa joka kierroksella isompaa vaurautta, ne ajat eivät ole vielä. Mutta tunnet suutarin ja apotti on serkkusi – hehän voisivat tehdä yhteistyötä. Ja sukusi miehet ovat tunnettuja sotureita, joten ehkä kasvatat yhdestä diplomaatin ja toisesta rekrytoijan, ja pystytte torjumaan kaupunkia vainoavat uhkat normannilaumat. Salaiset roolikortit, jotka kuitenkin pisteytetään joka pelaajalla samoin, tuovat kiehtovan päättely/bluffauslisän kaiken hyvän päälle.

Pelin tuntu yleisimmällä pelitavallani, kaksinpelinä, on erilainen kuin useammalla, jolloin nopat katoavat ja niiden tilalle sataa rahaa. Lisäosa Ladies of Troyes on meillä yleensä käytössä vain korteillaan – moninpelissä mukana olisi varmaan vähintään purppurainen lisänoppa sekin.

Se tunne, kun olet lirissä, koska tämä kuivuus on johtanut jo kahden miehesi potkuihin kaupungintalosta, ja tiedät, että Jeanne de Champaigne palkitsisi sinut ruhtinaallisesti panoksestasi kaupungin talouselämälle eivätkä muut tiedä sitä… mutta kaikki sopivat miehesi lähtivät juuri Oransseille taksvärkkiin. Mutta sinähän voisit käydä vähän väläyttämässä arvovaltaasi viimeiselle laiskalle työläisellesi Jean-Paulille, niin eiköhän hänestä tule kuin uusi mies. Sitäpaitsi Sinisillä on innokas nuori kuokkamies, jonka voisit hankkia puolellesi muutamalla denierillä, ja koska kaupungin pappi on sinulle vielä palveluksen velkaa, hän saa duunareihisi puhuttua puhtia. Ja kas, sitten olet luonut työvoiman, joka kaivaa pelloille varsinaiset kastelujärjestelmät, ja kun kuivuus on hoidettu, sinulle nyökytellään arvostavasti. Temppeliritari Hugues de Paynes, näittekö? Kuningas Henrik I, oletteko kuulolla? Minä hoidin. Oletan, että muistatte palvelukseni… Eijeijeijei ethän sä nyt oikeesti voi viedä Jean-Paulia minulta!


Siinäpä ne, ensimmäiset suosikkilistani. Kyllä vain on mahtavia pelejä tässäkin. Mieltä lämmittää miettiä, miten monta tuntia hauskaa näistä on saatu – ja saadaan toivottavasti vastedeskin.

Onko tässä omia suosikkejasi tai inhokkejasi? Entä tuleeko näiden pohjalta mieleen pelisuosituksia? Laita toki kommenttia.

Hyvää joulua samalla kaikille lukijoille!

Mainokset

2 thoughts on “Se tunne kun pelaa suosikkipelejään – Tässä top 25 strategiapelini

  1. Sankari sanoo:

    Terve!

    Hyvä lista! Tein oman top10-listani omaksi ilokseni ja pari päällekkäisyyttä on (sijoitus omalla listallani sulkeissa): Troyes (1.) ja Caverna (7.). Tosin mulla lähdemateriaalia on vähemmän: 70 arvotettua ja kourallinen pelattuja, mutta ei-arvotettuja pelejä siihen päälle. Sun listalta kiinnostaa erityisesti Modern Art (kaikki pärisee koko ajan miten halvalla sen saa, mutta en ole nähnyt ikinä missään), Here I Stand, De Vulgari Eloquentia ja tietenkin Bruxelles 1893. Clans of Caledonia kuulostaa myös mielenkiintoiselta, mutta minulla on jo Terra Mystica (4.), joten omaksi en ainakaan tarvitse.

    ”Inhokkeja” (en minä niitä oikeasti inhoa, mutta hyllytila ja peliaika on rajallista) on Eclipse. Edes Suomilisien kanssa se oli liian satunnainen minulle, varsinkin taisteluiden osalta. Amerithrashaajat pitävät sitä talouspelinä avaruudessa, mutta minusta olisi saanut olla paljon enemmän kuutioiden pyörittelyä. Scythen (6.) saavuttua kokoelmaani myin Eclipsen. Castles of Mad King Ludwigin myin kaverille (pääsen pelaamaan jos tekee kovin mieli), koska se on niin fiddly (suomennos? Näpertelykäs?) ja periaatteessa yksinkertainen pelimekaniikka jää erittäin salaattisen pisteytyksen alle. Dale of Merchants 2 joutui myös poistumaan kokoelmasta, koska pidän enemmän Star Realmsista nopeana kaksinpelattavana pakanrakennuspelinä.

    Ehdotan ’työläiselle kokeiltavaksi Londonia (2nd edition), jonka itse ostin sen enempiä miettimättä minimalistisen estetiikkansa takia. Ja siksi että pidän korttipeleistä. Paras kahdella tai kolmella pelaajalla nautittuna.

    Tykkää

    • JK sanoo:

      Hei!
      Kiitos tästä – Londonin uutta editiota olen seuraillut jo pitkään ja olisin saattanut siihen tarttuakin, mutta sitten olivat poistaneet siitä kartan… Pidän kartoista, se juuri oli vetonaulana pelissä – vaikka ilmeisesti olikin aika turha, kun sen kerta saattoi poistaakin. Voisikohan ekan edition kartan yhdistää tokan edition kaikkeen muuhun aineistoon, joka on kieltämättä tyylikästä…

      Eclipsen suosio vaihtelee varmaan pelaajakohtaisesti juuri noppatuurin myötä – siis jos olisi alla erä, jossa huono noppatuuri tuntuisi erityisen epäreilulta, pelin arvostus varmaan laskisi, vähintäänkin (mahdolliseen) ensi kertaan asti. Wallensteinille vähän meinasi käydä niin, mutta olen antanut anteeksi sen katastrofaalisen pelikerran, kun romahdin vikan viljakapinan myötä täysin epätodennäköisesti viimeiseksi… Scythe minulta on kokematta.

      ’Fiddly’stä olen käyttänyt häsläistä, sähläistä tai häsmäistä, en tiedä löytyvätkö sanakirjasta.

      Hyviä pelejä ensi vuodelle!

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pelejä

7 Wonders Duel 1775: Rebellion Above and Below Adventure Land Afrikan tähti Agricola Agricola: All Creatures Big and Small Agricola: Family Edition Alhambra Alias Amerigo Antiquity Arkham Horror: The Card Game At the Gates of Loyang Augustus Avalanche at Yeti Mountain Bang! Battle Line Best Treehouse Ever Biblios Blood Bowl Blueprints Bohnanza Broom Service Bruxelles 1893 Builders: Antiquity Builders: Middle Ages Bus Cacao Camel Cup/Camel Up Carcassonne Carcassonne Junior Castles of Burgundy Castles of Mad King Ludwig Catan Catan Junior Caverna Caylus Celestia Chez Greek Citadels Clank! Clans of Caledonia Co-Mix Codenames Coloretto Colt Express Colt Express: Horses and Stagecoach Compatibility Concordia Cottage Garden Council of Four Cubist CV D&D Dale of Merchants Dale of Merchants 2 Das Vermächtnis des Maharaja Deus De Vulgari Eloquentia Diamant Discoveries: The Journals of Lewis & Clark Dixit Dixit Jinx Dixit Odyssey Dominion Dream Home Dynasties:Heirate&Herrsche Eclipse Eight Minute Empire: Legends Elfenland Eläinpyramidi Escape: The Curse of the Temple Falling Sky Fiasco Five Tribes Flamme Rouge Flash Point: Fire Rescue Flash Point: Urban Structures Fog of Love For Sale Freedom: The Underground Railroad Fuji Flush Fungi Glory to Rome Grand Austria Hotel Great Western Trail Gulo Gulo Hacienda Halli-Klack Hanabi Here I Stand Hoity Toity Honshu Hornet Imhotep Imperial Isle of Skye Istanbul Jaipur Jamaica Kadonneet kaupungit/Lost Cities Kadonnut kaupunki/Forbidden Desert Karuba Kellotornin kummitukset Keyflower Kilpikonnakisa Kingdomino King of New York King of Tokyo Kingsburg Kodama: The Tree Spirits korttien sekoittaminen Kristallikaivos Lanterns Las Vegas La Venise du Nord Lords of Waterdeep Lorenzo Il Magnifico Love Letter Mad Madeira Mallorca Marrakech Masters of the Universe Matryoshka Mechs vs. Minions Medieval Academy Menolippu Mice and Mystics Mint Works Modern Art Mr. Jack Pocket Mucca Pazza Mysterium My Village Myyräpeli Mölkky Nations New York 1901 Noa No Thanks! Oceanos OctoDice Oh My Goods! Once Upon a Time Ora & Labora Oracle of Delphi Oregon Orléans Pandemia Patchwork Pelaajien valinta Port Royal Potion Explosion Prodigals Club Puerto Rico Qwinto Qwixx Race for the Galaxy Railroad Tycoon/Railways of the World Reef Encounter Rhino Hero/Super Rhino Rialto Rocky Road à la Mode Rokokoo Rory's Story Cubes Roskis Saboteur Saint Malo Salaisuuksien saari Samurai San Juan Santiago Santorini Savannah Cafe Seasons Sherlock Holmes Consulting Detective Splendor Star Wars: Imperial Assault Stone Age Sushi Go! Takenoko Tales and Games: The Hare and the Tortoise Tales of the Arabian Nights Targi Terraforming Mars Terra Mystica Thebes The Golden Ages This War of Mine: The Board Game Thurn & Taxis Tides of Time Tikal Tokaido Torakkapokeri Tournay Trajan Troyes Troyes: The Ladies of Troyes Twilight Struggle Tyynysota Tzolk'in: The Mayan Calendar Via Nebula Village Village Inn Village Port Viticulture: Essential Edition Voyages of Marco Polo Wacky Wacky West Wallenstein When I Dream Yspahan Zooloretto Zoo Panic
%d bloggers like this: