Dale of Merchants 2 – lisää pakanrakennuskarkkia ja nyt kymmenen kertaa enemmän vaihtoehtoja
Jätä kommentti7.10.2016 Kirjoittanut JK
Postiluukusta tippui eilen mieluisa paketti, jota piti heti päästä kokeilemaan. Dale of Merchants 2 on nimittäin nyt ilmestynyt.
Alkuperäinen Dale on saanut meillä kovasti peliaikaa, ja se on ollut vaimon kanssa suosikkejamme pikkupeleistä. Kokeneena pelin pelaa pariinkymmeneen minuuttiin, ja usein tulee pelattua toinen heti perään. Jos ykkös-Dalesta keksin kirjoituksessani jotain pahaa sanottavaa, se oli halu saada lisää eläinpakkoja. No nyt on, 100% lisää: Dale 2 sisältää yhtä monta (kuusi) eläinpakkaa kuin alkuperäinenkin. Pakat ovat täysin yhdistettävissä alkuperäisten kanssa tai pelattavissa itsenäisesti ilman ykkösosaa. Osat yhdistämällä kaksinpeliin on käytössä laskukoneeni mukaan hulppeat 220 erilaista yhdistelmää. Hienoa. Mutta ovatko uudet kortit hyviä?
Pöllöt puuttuvat kuvasta.
Hämmästyttää, mistä suunnittelija Sami Laakso keksii näitä uusia funktioita korteille. Koetin kesällä Dalea pelaillessani miettiä, minkälaisia temppuja korteista puuttuu, enkä mieleen tullut yhtään aukkoa, käyttämätöntä ideaa. Mutta ammattilainen on löytänyt, ja uudet pakat herättävät paitsi parhaan juonenkäänteen tai tietovisakysymyksen tapaan no tietysti, miksen minä tuota tajunnut -tunteen, ne ovat myös teemallisen eläviä. Tarkoitan, että parhaimmillaan Dalen eläimillä on persoonallisuus. Ne tuntuvat eläviltä henkilöhahmoilta. Se on aika hyvin tehty ottaen huomioon, että elävyys kuitenkin luodaan keksimällä erilaisia mekaanisia funktioita korteilla.
Otetaan hyväksi esimerkiksi Dale 2:n aavikkoketut. Aavikkoketut ovat se kaikkien tuntema ”Suski vaan”, häslääjä ja lärpättäjä, joka on hirveän sosiaalinen ja sitä myöten jokapaikan kiusa. Suski haluaa sekaantua huoneen jokaiseen keskusteluun ja saa aikaan silmienmuljauttelua ja turhautuneita huokauksia (”karjakkokatseita”, jos vielä muistatte Iltalypsy-ohjelman). Ja lopulta paljastuu, että Suskilla onkin aika usein ketunhäntä kainalossa (I see what you did there, mr. Laakso) ja hän sekaantuu toisten asioihin omaksi edukseen.
Aavikkokettujen ykköskortti on tästä persoonallisuudesta hyvä esimerki: se sallii kurkistaa toisen pelaajan käsikortit. Sen jälkeen kettukortin saa laittaa pakan päällimäiseksi, toisin sanoen, saat halutessasi taas ensi kierroksella tarkistaa toisen pelaajan käden. Riemastuttavan kettumaista!
Aavikkokettuja, kääpiökrokotiileja, tiikerihillereitä… Dale ei tyydy koiriin, kissoihin ja kanoihin.
Dale of Merchantsin kortit ovat mitä parhaimpia kortteja sekoittaa, mikä onkin tärkeää, koska pakanrakennuspelissä tulee sekoiteltua paljon. Laatikko on nyt jatko-osassa saanut miellyttävän pellavapinnan. Kuvitus on minun silmääni vielä entisestään kehittynyt. Verratkaa etenkin kansia tai pelilautoja, tai jopa näitä kahta Junk-korttia (kyllä, Junk-kortitkin on kuvitettu uudestaan, vaikkei olisi tarvinnut). Ero on pieni, mutta tietty ammattimaisuus jatko-osan kuvituksesta paistaa.
Dale of Merchants 2 tuo myös säännöt neljän pelaajan tiimipeliin, mutta olen pelannut tätä toistaiseksi vain kahdella. En myöskään tilannut samalla Kickstarter-ekstrapakkaa, majavia, ja kitsauteni vähän kaduttaa jo. Ei sillä, ykkös- ja kakkososa eivät ilman majaviakaan aivan mahdu samaan laatikkoon.
Vaatii taas muutaman pelin lisää, että kortit ovat tuttuja ja niistä osaa ottaa kaiken irti. Mutta mielessä herää jo mahdollisuudet. Molemmat osat yhdistämällä saa hyvinkin erilaisia pelejä aikaiseksi. Jos yhdistää ykkösen pesukarhut ja kakkosen pahikset, kääpiökrokotiilit, ja liittää siihen kolmanneksi vaikka kaoottiset oselotit, pelistä tulee varsinainen kapakkatappelu. Tai jos yhdistäisi nuo hämärästi koko ajan eri tahdissa universumin kanssa toimivat laiskiaiset sekä reaktiiviset pöllöt ykkösosan zen-kameleontteihin, peli olisi jotain todella esoteerista ja tyystin erilaista.
Luodakseni itselleni syvämietteistä ja vakavasti otettavaa kriitikon auraa…
…koetin keksiä Dale of Merchants 2:sta huonoja puolia. Keksin kaksi. Muutaman eläinpakan väritys on turhan lähellä toisiaan.
Iltahämärissä kohdattuna vesinokkaeläimet ja laiskiaiset näyttävät yllättävän paljon toisiltaan.
Ja se toinen huono puoli Dalessa on, että tyttäreni kinuavat päästä pelaamaan ”sitä tosi kaunista eläinpeliä”, mutta heidän pitäisi kasvaa vielä muutama vuosi. Dale on estetiikaltaan ja hassuudeltaan kuin luotu perhepeliksi, mutta mekaniikaltaan ja englannintaidon vaatimuksiltaan kuitenkin aikuisia varten. Tekisiköhän Laakso siis meille sellaisen palveluksen, että kehittäisi seuraavaksi yhtä kauniin, kielivapaan eläinkorttipelin, jota voisi pelata lasten ja ei-peliharrastajien kesken?
Jos ei täksi jouluksi ehdi, mites 2017?
Puutyöläinen 