Clans of Caledonia on noussut kohisten maailman suosituimpien pelien joukkoon – ymmärrettävästi

3

25.11.2017 Kirjoittanut JK

Clans of Caledonia (Juma Al-JouJou 2017) kävi keväällä läpi hyvin menestyneen Kickstarter-kampanjan. Essenin pelimessuilla se oli kuumimpien pelien joukossa, ja viimeisetkin tukijat ovat näinä viikkoina päässeet korkkaamaan pelinsä. Lähdin itse melko poikkeuksellisesti kickstarttaamaan Caledoniaa, koska siinä oli niin suurta lupausta: se uhosi olevansa

• vähän kuin Terra Mystica, mutta fantasian sijasta historiallisen Skotlannin teemalla
• …ja Klemens Franzin kuvituksella
• vähän Terra Mysticaa kevyempi säännöiltään
• Terra Mysticaa parempi kaksinpelinä
• muutenkin siinä on samanlaiset vaihtelevat pelaajasupervoimat kuin The Voyages of Marco Polossa (ja samanlainen kontrahtien täyttö)
• ja bonuksena samanlaiset dynaamiset markkinat kuin Mac Gerdtsin Navegadorissa.

Siinä mainittiin nyt pari kertaa Terra Mystica, huomasitte kyllä. Sieltä suunnalta Clans of Caledonia tosiaan on helpointa hahmottaa, mutta aivan oma pelinsä se on, joka ei lopulta tunnu liikaa tuolta esikuvaltaan. Joka tapauksessa peliä on nyt neljä kertaa pelattu, ja on aika kirjoittaa ensivaikutelmat siitä.

Ensimmäinen ensivaikutelma Caledoniasta on, että… se on piskuinen.

Laatikko on pienempi kuin tuo perus Carcassonne-suorakulmio, ja kaikki osaset tuntuvat olevan kuin 80% pienennetty. Tässä vertailukohtana Caledonian kontrahdit ja pelaajalauta ja Marco Polon vastaavat:

Piskuisuus on lähinnä tottumiskysymys eikä haittaa käytännössä. Plussapuolella peli vie hyllyssä vähän tilaa. Paksusta pahvista tehdystä laatikossa ei tyhjää ilmaa ole.

Miten se pelaa? Edelleen lähdetään vähän liikkeelle niin kuin Terra Mysticasta. Vuorollasi voit vapaasti tehdä yhden seitsemästä erilaisesta toiminnosta, ja vuoroja voit tehdä niin pitkään kuin rahaa riittää. Sen jälkeen passaat, ja mitä pikemmin, sitä enemmän saat rahaa ja sitä varhaisemman pelaajavuoron ensi kierrokselle. Samoin terramysticamaisesti pelissä on viisi kierrosta, joista jokaisella on käytössä satunnaisesti arvottu lisäpisteytyslaatta: tämän kierroksen lopuksi esim. tulee lisäpisteitä kaikista maahantuomistasi hyödykkeistä, seuraavaksi työläisistä kartoilla. Pelit siis tarjoavat mukavasti pieniä välitavoitteita ja näin auttavat olemaan hukkumatta hiekkalaatikkoon.

Tämän lisäksi terramysticamaista (tämä oli kolmanneksi viimeinen kerta) on ”naapuribonus”: pelit kannustavat rakentamaan toisten pelaajien viereen antamalla tästä lisäedun. Caledoniassa naapurietu on vain aivan erilainen: ei mahtikulhojen minikiekkojen kierrätystä, vaan mahdollisuus ostaa naapurin tuottamaa juustoa hyvällä alennushinnalla.

Ja tässä kohtaa Caledonia menee itselläni Terra Mystican ohi. Mahtikulhojen sisyfosmainen pyörittäminen on juuri se ylimääräinen elementti, joka itselleni taitaa olla siinä vähän liikaa. Ja siinä missä Terra Mysticassa on karttatouhuista irralliset kulttiradat, Caledoniassa on markkinat – jotka ovat täysin kaiken muun touhun ytimessä.

Caledonia on nimittäin talouspeli, ja tuntuu sen ansiosta pelatessa täysin omanlaiseltaan. Vaikutelmat tunnistaa jos esikuvat tuntee, mutta niistä muodostuu uutta. Caledonia on täydellinen esimerkki siitä, miten kehitys tavallisesti etenee – astumalla jättiläisten olkapäille ja katsomalla sieltä kauemmas. Romanttiset poikkeusyksilöt ovat yleensä myyttejä; anomalisilta vaikuttavat uutuudet ovat yleensä vain piilottaneet vaikutteensa, tai yleisö ei tunne niitä. Harvoin keksitään mitään uutta ex nihilo. Tristram Shandyllakin oli esikuvansa.

 

Caledonian tarina on kertomus klaanista, joka lähtee kahdesta duunarista, metsurista tai kivenlouhijasta. Klaanilla on kullakin omat erikoiskykynsä. Kuka on erikoistunut viskeihin, kuka kirnuamaan maidosta arvokasta voita, kuka viihtyy jokisuistoissa tai osaa kalastaa. Näistä lähtökohdista levittäydytään yli ylämaan nummien ja jokien, kehitetään karjataloutta, viljellään maata, jota voidaan jalostaa leiväksi tai viskiksi… ja kaikki tämä Adam Smithin kotimaassa tietysti kaupankäynti mielessä. Suuri(n) osa pelin pisteistä tulee vientisopimusten täyttämisestä. Uuteen maailmaan viedään villaa, juustoa, viskiä ja lihaa, ja sieltä saadaan arvokkaita tuontihyödykkeitä, kuten sokeria, puuvillaa, tupakkaa ja humalaa. Hyödykkeitä voi tuottaa itse, tai, jos rahaa ja kauppiaita riittää, niitä voi ostaa vapailta markkinoilta.

Markkinat nelinpelin loppupuolella. Leivän hinta on noussut pilviin ja juustokin on kovassa kurssissa. Perushyödykkeistä taas ei paljoa voittoa liikene. Kun tuotetta myydään, sen arvo laskee, kun ostetaan, nousee.

Markkinamekanismi on kaikessa yksinkertaisuudessaan hauska, simppeli mutta syvällinen – siis macgerdtsmaisen elegantti. Vaatii pelejä, että oppii laskelmoimaan miten markkinat tulevat toimimaan – mitä ja milloin itse kannattaa myydä, jos toiset vaikka näyttävät tuottavan hirveitä määriä villaa tai maitoa. Aivan hirveästi markkinat eivät kaksinpelissä taida aina vaihdella, mutta pienilläkin rahasummilla voi olla merkitystä: kaikki toiminnot (paitsi itse myyminen) maksavat rahaa, ja Power Gridmainen ”multa puuttuu yks vaivainen raha ja sen myötä kaikki” saattaa aina vaania. Markkinapuljaamiseen erikoistunut klaani Stewart on toisaalta hyvä opettamaan, miten yhtenä vuorona voi ostaa villaa, ihan vain koska se on halpaa, ja seuraavalla myydä sen voitolla.

Pelin aikana oma pelaajalauta tyhjenee tyydyttävästi, kun omat palikat rakennetaan kartalle.

Pelin loppupuolella Cunninghamit rypevät rahassa runsaan työmiehistönsä ja tehokkaan karjataloutensa ansiosta.

Mitä itse kontrahteihin tulee, niissä on pelin satunnaiselementti, ja se voi olla ajoittain vahvakin: tarjolla olevat kontrahdit voivat osua juuri siihen, mitä tuotat, tai sitten eivät. Suunnittelija Al-JouJou on kertonut kokeilleensa vaihtoehtoa, jossa ensi kierrokselle tarjolle tulevat kontrahdit olisivat jo etukäteen nähtävissä ja varauduttavissa, mutta hylänneensä sen, koska se aiheutti niin pahaa analyysihalvausta.

Juma Al-JouJou kuulostaa Ahmed Ahneen sivuhenkilöltä tai Trickerionin lisäosan illusionistilta mystisestä Arabiasta. Hän on saksalainen, Dubaissa syntynyt yrittäjä ja  shakinpelaaja, joka voinee Caledonian menestyksen myötä keskittyä jatkossa täysipainoisesti pelisuunnitteluun. Onnea, Juma, ja kiitos myös onnistuneesta pelistä. Caledoniassa on sen edellä mainitun ison esikuvansa jännitys mutta vähemmillä säännöillä sekä minun ja vaimoni makuun osuvammalla teemalla. Ja se toimii kivasti kaksinpelinä.

Etenkin kaikkine poikkeavine klaanierikoistaitoineen Caledonia on sen verran laaja peli otettavaksi haltuun, että tämä kirjoitus pitää vielä laskea ensitunnelmien puolelle, mutta ne ovat hyvin positiiviset. Clans of Caledoniaa tullaan pelaamaan vielä paljon meilläkin.