Alexandre, meidän pitää puhua The Golden Agesin ulkoasusta

2

31.10.2017 Kirjoittanut JK

Olen Alexandre Rochen kuvitusten fani. Troyes, Tournay ja Bruxelles 1893 ovat erinomaisia pelejä, jotka niiden upea ja kulloisellekin teemalle sopiva ulkoasu nostaa suurimpien suosikkieni joukkoon. Itse asiassa kun en keksinyt, mihin säilöisin Troyesin lisäosan laatikon, asetin sen näytteille lipaston päälle, jossa se tänä päivänäkin seisoo:

Lisäksi Roche taitaa ligne claire -estetiikan lisäksi myös populaarimman, sarjakuvamaisemman tyylin – katsokaa vaikka Carson Citya tai tätä Jaipuria:

Jaipur

Kysymys kuuluu, minkä takia Rochen kuvitus The Golden Agesiin (Luigi Ferrini 2014) sai minut kuitenkin viivyttelemään eikä kiirehtimään pelin hankkimista?

Ehkä se oli kuningatar Sissin luvalla sanottuna kiero katse pelin kannessa:

Sissi oikeasti.

Ehkä se johtui pelin laatoista rakentuvasta kartasta, joka on abstrahoitu näyttämään Commodore 64 -pikseligrafiikalta:

Ehkä syynä oli graafisen ilmeen tietty tylsyys, joka näkyy korttien takapuolissakin:

Harmaita ja sinisiä kortteja ei ole edes kuvitettu takapuolelta.

Ehkä minua huolestutti pelin kielivapaus, joka tarkoitti runsasta ikonografiaa pelaajalaudoissa…

…ja korttien etupuolella:

Alavasemmalla pelaajan neljä sivilisaatiota. Alaoikealla viimeisen aikakauden ihmeitä Pyhän Vasilin kirkosta Internetiin.

Kuitenkin kaikki pelistä lukemani sai minut kiinnostumaan tarpeeksi, että kun sinänsä tyyriihkö peli lopulta pamahti Fantasiapelien aleen sopuhintaan, palkitsin itseni sillä.

Enkä ole katunut. The Golden Ages on tunnin (kaksinpelinä) sivilisaatiopeli – ja sellaisena varmaankin ainoa laatuaan. Ymmärrätte toki, että jos sivilisaatiopelin puristaa tuntiin, kovin syvälle historian poluille ei voida hukkua, ja niipä Golden Ageskin on melko lailla etäännytetty. Parhaiten sitä luonnehtii sanoamalla, että se on europeli sivilisaatioteemalla. Ei ole miniatyyrejä, ei täytetekstejä, ei noppia, ei juuri taisteluita – taistelut ovat pikemminkin että ”siirrän ukkoni tähän ja sinun ukkosi siirtyy pois”… mutta on kevyet teknologiapuut, ukkoja kartalla, kaupunkien rakentamista ja maailman ääriin leviämistä, rakennuksia ja ihmeitä, resursseja, joita muuttaa rahaksi ja voittopisteiksi…

Sivilisaatiopelinä TGA on siitä erityinen, että et johda yhtä sivilisaatiota kivikaudelta atomiaikaan: pelaajalle jaetaan neljä eri Aikakausikorttia, joista kukin kuvaa eri sivilisaatiota, joka noihin aikoihin kukki. Niinpä voit foinikialaisista vaihtaa Kaarle Suuren Ranskaan, siitä kuningatar Viktorian Englantiin ja siitä jopa Euroopan Unioniin. Peliä pelataan siis neljä aikakautta, ja kullekin aikakaudelle on tarjolla omat rakennuksensa ja ihmeensä. Omaa pääkaupunkiakin voi siirtää vaikka joka aikakaudeksi toiselle puolelle maailmaa. Pysyvää on sitten oma pelaajalauta, jonka teknologiapuu kehittyy pelin aikana, luo koneistoa, antaa lisäkykyjä ja tienaamismahdollisuuksia.

Tämän yleisluurangon puitteissa peli antaa melko vapaat kädet pelaajille. Omalla vuorolla voi tehdä seitsemää eri toimintoa taikka passata tältä aikakaudelta. Perustoiminnot ovat sellaisia kuin:

– siirrä puutyöläistäsi kartalla ja perusta sinne uusi kaupunki tai tuhoa vastustajan kaupunki (jokainen sota maksaa edellistä enemmän). Näin omat ukkelit leviävät maailman kartalle ja jättävät sinne puukuutioita kuvaamaan kaupunkeja.

– Ukkelit voi kutsua kotiin pääkaupunkiin esimerkiksi rakentamalla sivilisaatiolleen uuden rakennuksen (näitä tulee joka aikakausi jokunen tarjolle, ja ne antavat mm. lisärahan ja -pisteentienaamismahdollisuuksia) tai tuottamalla taidetta (taiteesta ei saa rahaa, taide on silkkaa voittopistettä).

– näiden lisäksi voit aktivoida rakennuksia, rakentaa ihmeitä ja aktivoida niitä. Ihmeitä on neljä per aikakausi, ja ne ovat kukin joka pelissä tarjolla, eli niiden opettelu voi kannattaa pitkän tähtäimen strategioita luodessa. Ihmeinä on Notre Damea, Hagia Sofiaa ja Kiinan muuria, mutta myös YK:n päämajaa ja jotain vielä esoteerisempaa.

– Tai sitten voi passata, eli aloittaa nimenomaisen ”kultakauden”. Passaaminen on tärkeä taktinen valinta. Troyesia muistuttaen passaaja saa joka kierroksella kaksi rahaa, jos muut vielä jatkavat vuorojensa tekemistä. Mutta ennen kaikkea ensimmäinen passaaja saa valita ”Historian tuomio” -kortin, siis pisteytysehdon, jonka mukaan tällä aikakaudella jaetaan lisävoittopisteitä. Näitä on aina tarjolla yksi enemmän kuin aikakausia pelissä on jäljellä, joten jos framilla on kortteja, jotka palkitsevat vaikkapa ihmeiden rakentamisesta tai jalokivien hallitsemisesta, ja sinä olet muita edellä näissä asioissa, varhain passaaminen voi hyvinkin kannattaa – tai jos olet täysin muita jäljessä, ehkä passaat aikaisin, että voit napata jonkun muun kortin.

TGA tuntuu kivalta yhdistelmältä lyhyen tähtäimen tavoitteita ja pitkän aikajänteen strategioita. Pelin alussa sinulle jaetaan salainen pisteytyskortti – saat 8 VP, jos pelin lopussa vaikkapa hallitset enemmän kiviresursseja kuin kukaan muu. Nämä lopputavoitteet on neljän kaksinpelin kokemukseni mukaan hyvin helppo saavuttaa. Lisäksi kaikki neljä sivilisaatiokorttiasi jaetaan jo alussa, joten tiedät heti, milloin kannattaa satsata viljaan tai matkustamiseen tai sotimiseen. Tavoitteita antaa myös Historian tuomio -kortteihin vilkaiseminen. Jos pelissä tullaan arvioimaan vaikka teknologiassa kehittymistä ja vaurastumista, ehkä sotiminen ei ole niin korkea prioriteetti. (Paitsi jos edistyisit niin että saat Raketit kehitettyä… niillä voisi hyökätä minne vain ja pystyttää raunoille oman kaupunkisi ja näin kaapata tuottoisat resurssit ja rikastua…)

Välillä tällaisia yhteneviä tavoitteita tulee tarjolle kivasti, ja kannattaa lähteä satsaamaan vahvasti vaikkapa vain kivien keräämiseen (eh siis mineraaliresurssien hallinnoimiseen). Toisissa peleissä kortit eivät näytä tarjoavan yhät selvää erikoistumissuuntaa, ja silloin joudut haahuilemaan parituhatvuotisen olemassaolosi sieltä täältä pisteitä napsien – toisin sanoen nyt on mahdollisuus proaktiivisempaan erilaisten strategioiden kokeiluun.

Harmillisesti kaksinpelinä TGA ei ole parhaimmillaan: vuorovaikutusta ja muuttujia voisi olla enemmänkin. Neljällä pelaajalla saati viidellä taas peli saattaa olla arvaamattomampi, toisaalta ”sivilisaatiopeleissä” yleensä taitaa olla niin että more is more. Viidennen pelaajan mahdollistaa lisäosa Cults & Culture. Sitä on kehuttu ja kiinnostavalta se vaikuttaa uusine kortteineen ja lisäelementteineen, joten luultavasti jään odottelemaan järkihintaisen vastaantulemista. (Saa tarjota.)

*

On siis käynyt niinkin yllättävästi, että The Golden Ages on hyvä peli Alexandre Rochen kuvituksesta huolimatta. Sattuikohan niin, että pienellä pelintekjällä ei ollut varaa maksaa Alexandre Rochelle työstä täyttä hintaa, joten hän sai tyytyä kannen luonnostelmaan ja kortteihin, joiden takapuolta ei ole kuvitettu?

Toisaalta pitää kertoa, että The Golden Agesin laatikko on, ehkä Sissin katse poislukien, graafisen suunnittelun kokonaisuutena hyvin onnistunut, kaunis jopa.  Valokuvissa värien harmonian kaltaiset asiat jäävät Sissin katseiden kaltaisten asioiden varjoon, mutta livenä laatikon harvinainen vihreä/turkoosi & kelta/kulta, raidat ja sommittelu näyttävät erinomaiselta. Tässä hyllykuva:

Jos materia ei tee onnelliseksi, miksi sitten nautin niin paljon tämän katselemisesta? Enkä tarkoita kadonnutta Duplo-palikkaa.