Pelisessio nimeltä joulu 2022 – pöydällä kävi uusia löytöjä ja vanhoja suosikkeja roppakaupalla
228.12.2022 Kirjoittanut JK
Meillä päästiin jouluna kovaan perhepelailuvauhtiin. Joulumme oli poikkeuksellisen ohjelmaton tänä vuonna, joten aikaa lasten kanssa oli rutkasti. Pelipöydälle pääsi moni vanha suosikki ja jokunen ihan uusikin kokemus. Tässä alkutiiserinä kaksi jälkimmäistä:
Jouluaattona ehdimme pitää pienen pelimaratonin, ennen kuin tajusin, että kinkulle pitää varmaan vielä tehdä jotakin ennen kuin se on tarjoiluvalmis jouluillallisille. Aattomaratoniin kuului seuraavaa.
Family Inc on meillä nyt korvannut Cheeky Monkeyn. Tämä toimii vieläpä kaksinpelinäkin, vaikka isommalla jengillä toki parempi. 10 minuutin hauska onnenkoettelu on aina täynnä voi ei!-, jiihaa!- ja sinä senkin!-hetkiä.
Seuraavaksi oli vuorossa Bandido – pandemiavuoden 2020 pelejä, joka kestää yhä levittelyä. Pikkuinen yhteistyökorttipeli, jossa koetetaan yhdistää tai sulkea tunneleita niin, ettei bandiitti pääse tunneloimaan karkuun. Voitimme kolminpelin, taisi käydä tuuri vaihteeksi.
En saa ^tuota ”kuvaa” enää poistettua, sori. #vainWormpressJuttuja
Sitten Sundae Split eli Sushi Go! mutta kakunjakomekaniikalla. Isi pyyhki tällä kertaa pöytää tyttärillään. Noin kun tuon kirjoittaa, se ei kuulostakaan enää ylpeilyn aiheelta.
Ja sitten ehkäpä ensi kertaa nelinpelinä Karubaa, jota on meillä muuten tahkottu yli puolensataa peliä. Toimii yhä kuin machete!
Joulupäivänä vietimme kotosalla aamua uuden tikkipelin parissa.
Ghosts of Christmas (ks. eka kuva) on japanilaistaustainen tikkailu, jossa jokainen pelaa ei yhden, vaan kolme tikkikorttia joka kierroksella. Menneisyyden joulun haamulle pelattu kortti voi sitten vaikuttaa nykyisyyden jouluun, ja nykyisyys tulevaisuuteen… aihe on tosiaan Dickensin Joululaulusta. Tämä oli äkkiseltään oikein lisäpelaamisen arvoinen. Tosin se yleinen ongelma tikkipeleissä vaivaa tätäkin: vikalle kierrokselle lähdettäessä yksi oli jo varma häviäjä, toinen varma voittaja, ja vain 2. ja 3. sija enää kilpailtavissa. Sellainen on tylsää. Noo…
Myöhemmin pelailua jatkettiin kaksinpelisuosikeilla.
Ensin Matthias Cramerin kova duellikaksikko:
Fight for Olympus. Tämä on minusta paras korttikaksinpeli! Aivan suurenmoisen monipuolinen monikäyttökorttitaistelu, jokaa vieläpä käyttää kreikkalaista tarustoa osuvan oivaltavasti hyväkseen. Minä voitin taas. Voitan tämän pelin turhan usein, en ymmärrä miksei tyttäreni osaa juuri tätä peliä. Se vie hänen pelihalujaan. Olen koettanut neuvoa ja kertoa mitä teen, mutta ei. Aina valittaa että tuli huonot kortit. No ei tasan tule huonot kortit joka ikinen kerta. Noo, joka tapauksessa tämä on parhaita kaksinpelejä mitä tiedän, joten kokeile ihmeessä.
Castle Rampage on sitten Cramerin se lapsellisempi korttikaksinpeli. On se ihan hauska silti sekin. Tytär fanittaa tätä. Nyt hän voitti yllättyshyökkäyksellä aivan altavastaajan asemasta.
Sen jälkeen pääsin pitkästä aikaa pelaamaan Blitz Bowlia ihan täysillä säännöillä. Vaikka seitsenvuotias on jo aika kivasti oppinut ymmärtämään sääntöjä kentällä tapahtuvalle toiminnalle, pelissähän on oikeastan olennaisena osana mukana englanninkielisiä kortteja, joiden kääntäminen seitsenvuotiaalle lennosta ei ole toistaiseksi houkutellut. (Omaksi ansaitun kortin kääntöpuolellahan olisi lisää tekstiä – ja nyt salaista – mikä pidättelee vielä pitkään, ellei niitä joko a) suomentaisi post-it-lapulla itse korttin tai b) helpommin vain jättäisi pois pelistä.)
Illalla pöydälle leviteltiin Lucianin ja Tascinin uusi hitti Tiletum.
Huh huh, tämä onkin aikamoinen aivopähkinä. Mikään yksittäinen strategia ei taida viedä onneen ja pisteparatiisiin, vaan pitäisi tehdä vähän kaikkea muutakin siinä sivussa… Bonuksia sataa ihanasti, vuorot saattavat venyä aika pitkiksi varsinkin kun joutuu opettelemaan pelin aivoituksia ja vieläpä miettimään omaa strategiaansa siinä ohessa. Hurjan vaihteleva alkukalustelu tarkoittaa, että pelin alussa kannattaisi hetki miettiä omaa strategiaansa ennen ensimmäistä siirtoa.
Tiletumista voi aistia suunnittelijoiden rotulinjaston: Marco Polo ja Newton ovat tälle läheistä sukua, mutta myös Grand Austria Hotel ja Council of Four tulevat mieleen. Lisäksi sain vaikutteita Signoriesta sekä Stefan Feldin pelisuunnittelusta. Tämä on kyllä herkullinen peli, jota pitää päästä pelaamaan enemmän. Kaksinpelinä.
Apropoo, uskomatonta mutta totta, pelistä puuttuu apulaput kokonaan, joten niitä elintärkeitä bonus actioneita (”tasks”) pitää kaivella keskeltä sääntökirjaa. Sen sijaan sinkkupelaajia varten on kirjoitettu oma soolokirjakin… Nyt ovat Board&Dicen prioriteetit erikoiset. Surullista on länsimaisen ihmisen elämä 2000-luvulla, kun yksin pelataan lautapelejäkin. Robert Putnam huomasi jo 1990-luvulla, että amerikkalaiset keilaavat yhä useammin yksin tiimien sijasta: suuri muutos yhtenäisyydestä kohti atomistista yksinelämä oli jo alkanut. Ja entäs sitten nykyään. Ennen oli yhteisö ja ystäviä, nykyään jokaisella on netti, virtuaalirahaa ja oma yksinäinen laiffinsa. Jos ulos joutuu lähtemään, laitetaan korvatulpat korviin ja leuka rintaan. No, onneksi Tiletumissa saa palata aikoihin, jolloin kulttuurimme oli vielä elävä.
Tapaninpäivä!
Tapaninpäivän armoton pelimaratoni käynnistyi sillä, että kokeilimme miten seitsenvuotias oppii perhesuosikkimme Showtimen.
Helpost oppi, ja pojasta peli oli hauska, ja niinhän se vaan onkin hauskaa sabotoida toisten leffakokemusta heittelemällä popkorneja naapurin syliin tai istuttamalla pitkän miehen vastustajan eteen valkokangasta blokkaamaan. Tämä on oikeastaan party-peli tämä Showtime, sitä ei saakaan ottaa vakavasti. Kivaa pikku roolipelaamista tässä aina tapahtuu, kun on pakko esittää kovis-Keniä (”Häivy siitä, tää on mun paikka”) tai herttaista mummelia ”Anteeksi, tämä taitaa olla minun tuolini…”)
Sen jälkeen sain vuosien tauon jälkeen pelaajia Eight Minute Empire: Legendsille. Miksei kukaan lähipiiriläinen innostu tästä nopeannäppärästä aluehallintapelistä kuten minä? Hirveän sujuva ja vieläpä komean näköinen pikku peli se on, mutta ilmeisesti kuutioenemmistöjen puljailu ei muita yhtä lailla vaan säväytä.
Loppuun vielä kaksi erää Mysterium Parkia – eka kun meni aivan penkin alle, piti ottaa toinen erä, josta tuli nopea voitto. Selvästi jotkut haamut hallitsevat ihmisten kanssa kommunikoinnin toisia paremmin?
Illalla pöydälle levitettiin jälleen eräs perhesuosikeistamme Quest for El Dorado, jonka sekaan blandasimme joulupukin Kampissa sijaitsevasta pajasta löydetyn aivan tuoreen lisäosan Vaarat ja ystävät (Dangers & Muisca).
Vaarat ovat erinäisiä lisälaattoja ja -moduuleja, joista mukaan otettiin vähän krokotiileja, virtaava joki, uhkaheksoja, sekä temppelit. Krokotiilien ohi pitää kulkea tarkkana, virtaukset kuljettavat hahmoasi, uhkiin ei saa pysähtyä… Temppelit taas vaativat, että käyt matkan varrella jokaisessa niistä uhraamassa yhden sopivan kortin – El Doradoon ei tällä moduulilla enää pääse sisään ilman temppeleistä saatavia talismaneja, joten tämä on peliä potentiaalisesti eniten muuttava moduuli.
Lisäksi korttimarkettiin tuli tarjolle Muisca-kansan ystäviä. Nämä ovat periaatteessa tavallisia kortteja ostettavaksi, mutta ne tuovat joustavuutta pakanhallintaan, sillä muiscalaisen voit varata eteesi käytettäväksi toivotulla hetkellä. He ovat hyvä lisä etenkin näiden uusien vaarojen kanssa, jotka kyllä vaativatkin korttikäden olevan iskussa oikealla hetkellä. Kelpo lisäosa tuomaan vaihtelua hienoon peliin.
Ja lopuksi: näiden lisäksi tänä jouluna ehdittiin opetella myös Socceroa, ja sehän oli futapojallemme suorilta hitti. Kun säännötkään eivät ole yhtään vaikeat, pääsimme futiksen makuun. Socceron on pakko olla futispelien parhaimmistoa, ja mikä hauskaa, peli on vieläpä kotimainen. Löysin kopion käytettynä kesämmällä Facebookin lautapelikirppiksen kautta. Hieno löytö!
Ensipeli oli innostavaa opettelua, tokassa pelissä saimme huomata, että ainakaan näillä pelin perussäännöillä ei maalin tekeminen ole mitään lastenleikkiä. Eihän se sitä ole oikeassakaan jalkapallossa – kysykää vaikka Romelu Lukakulta – mutta pitääpä vielä katsoa, mistä ne advanced rulesit nykyään löytäisi, jos pääsisi vaikka puskemisen ja seinäsyöttöjen makuun. Tärkeintä on, että poika innostui tästä, ja alkoi sen inspiroimana vieläpä askarrella omaa futispeliään. En lupaa, että kirjoitan siitä Puutyöläiseen.
Kiitos lukemisesta ja hyvää uutta vuotta 2023!
Puutyöläinen 
Mahtava määrä pelejä! Meillä pelattiin kotona erä Terraa, mutten valitettavasti ehtinyt osallistumaan tietopeliin, jonka olen voittanut ja varmaan jatkossakin voitan joka kerta. Joulunlomalla olen pelannut 10 erää shakkia ja hävinnyt jokaisen pelin. Vaikka tiesinkin vastustajan paljoin paremmaksi, niin ei se noin murskaavasti häviäminen joulumieltä tuo. Lohdutan itseäni, että olen opetellut shakin säännöt vasta viime kesänä, joten noin 60 peliä ei vielä tee mestaria. Kesän jälkeen ensimmäistä kertaa pöydälle pääsi myös Clank! Pitkän tauon jälkeen pelasin nerokkaasti, harkiten ja sopivasti riskejä ottaen. Luoja suosii rohkeaa, joten minulla oli myös tavattoman hyvä onni yritysteni suhteen. Haalin pisteitä enemmän kuin kertaakaan aiemmin, mutta ei auttanut vaan hävisin tämänkin pelin. Pyysin ja sain joululahaksi Jaipurin, jota olen pelannut puhelimella varmaan 30 kertaa ja jota pidän kivana, leppoisna kortinläpsyttelynä. Opetin pelin ylimalkaisesti siihen ylimalkaisesti suhtautuvalle pelikumppanille. Pelasimme yhden pelin ja hävisin 2-0. Siinä vaiheessa alkoi jo masennus iskemään ja näyttää siltä, että tämä lahja taitaa jäädä keräämään pölyä päätyäkseen viimeistään kesällä myytävien pinoon. Alan pikkuhiljaa uskomaan, etten vaan osaa pelata mitään taitoa ja laskemista vaativaa peliä. Koska tietopelit, joissa yleensä loistan, eivät pääse meillä pöydälle, olkoot siis onni ja säkä puolellani. Joulun lopuksi, kovan vakuuttelun ja suoranaisen ruinaamisen jälkeen, pelasimme vielä isolla porukalla erän L.A.M.A.:a. Onneksi en hävinnyt tätä peliä, mutta totuuden nimissä on kerrottava, että jäin toiseksi viimeiseksi. Pelin hävisi teini, joka säännöt kuultuaan keksi, että keräämällä äkkiä 40 pistettä, peli loppuu ja hän pääsee pois piinaavasta perheen yhteisestä lautapelihetkestä oikeiden ihmisten luo jonnekin koulun nurkalle notkumaan. Joulun jälkeisissä pelitunnelmissa mietin, että: 1.) mitähän sitä alkaisi harrastamaan seuraavaksi ja 2.) onkohan missään perheenvaihtaja-ryhmää. Voisin kyllä harkita vahvasti tämän joulun perheen pelisessioiden jälkeen. (Vitsi, en vaihda, sillä en halua uutta nöyryyttävää sakkia vaivoikseni.)
TykkääTykkää
Auts! Suosittelen seuraavaksi rulettia tai bingoa. Niissä voi hävitä hyvällä mielellä, kun ei se ainakaan taidon puutteesta johdu.
Peliharrastajilla on noita ketjuvaihtotapahtumia, joissa pääsee vanhoista peleistä eroon ja saa tilalle jotain itselle uutta. Voisikohan ketjuvaihtoa kokeilla pelikavereidenkin kohdalla…?
Kiitos raportista ja hyvää uutta vuotta 2023!
TykkääLiked by 1 henkilö