De Vulgari Eloquentia – kulttipeli Italian kirjakielen synnystä (sic)

2

8.10.2016 Kirjoittanut JK

Pienenä nokkeluuden huippu oli minusta se Ritari Ässän jakso, jossa Ritari Ässän nainen oli pahisten vankina, ja hänen piti soittaa Ritari Ässälle ja pahisten valvomana ja suurin piirtein pyssynpiippua tuijottaen esittää, että kaikki on hyvin ja kutsua Ritari Ässä ansaan. Mutta Ritari Ässän nainen keksi keinon varoittaa Ässää tästä ansasta lausumalla puhelun lopuksi cave canem. Pahikset olivat että ”mikä se loppujuttu oli?” Ässä-nainen oli että ”se oli vain onnentoivotus” – ja pahikset uskoivat. Vaikka kaksikymmentä minuuttia aiemmin Ässä ja nainen olivat keskustelleet siitä, että cave canem tarkoittaa latinaksi ”varo koiraa”, toisin sanoen samalla ”tässä on koira haudattuna”. Joten Ässä osasi välttää väijytyksen. Pienenä tämä oli minusta nokkeluuden huippu, ja ehkä sen takia olen aina rakastanut latinan kieltä.

”De Vulgari Eloquentia”

Opiskeluvuosina käyty latinan peruskurssi ei jättänyt minuun latinan kielen taitoa, mutta sentään rakkauden kaikkeen latinankieliseen. ”Vulgaarilatinan puhumisesta” se on suomeksi. Paljastuu, että nimi on lainaus itsensä Danten samannimisestä esseestä 1300-luvun alusta, esseestä, jossa Dante käsittelee Italian kansankieltä, rahvaanlatinaa, joka oli noihin aikoihin kehittynyt latinasta erilaisiksi murteiksi eri puolilla Italiaa. Dante kirjoitti teoksensa aikana, jolloin kansankieltä ei kirjallisessa maailmassa ollut olemassa, sillä jos osasit lukea ja kirjoittaa, osasit myös käyttää näihin latinaa.

Dante ansaitsi tällä teollaan pääsyn De Vulgari Eloquentia -lautapelin (Mario Papini 2010) kanteen. Mutta se Dantesta. DVE-lautapeli on siis nimetty Dante Alighierin kielitieteellisen esseen mukaan? Se on siis lautapeli Italian kirjakielen synnystä myöhäiskeskiajalla? Oletko tosissasi?

Tähän oli pakko tutustua.

Myönnän suoraan, että jo hetken googlailun jälkeen halusin pitää tästä pelistä. Kannet ovat kauniit ja teema on niin uniikki ja kirjallis-renessanttisena lähellä sydäntäni, ettei sitä voinut jättää väliin. Sitten aloin pelätä tätä peliä. Sen jälkeen pääsin pelaamaan sitä. Kuinka kävi?

Kuva: BGG

---

Pienen tutkimisen jälkeen alkoi näyttää siltä, että DVE on melko poikkeuksellinen peli. Sitä on luonnehdittu kadonneen helmen perikuvaksi. Peli on saanut korkeita arvosteluja ja ajoittaisia rakastuneita arvioita, ja vaikuttaa jopa kulttipeliltä: pienen piirin suuren rakkauden ja harrastuneisuuden kohteelta. Toisaalta sitä on pidetty mahdottomana oppia huonon sääntökirjan ja erilaisten painovirheiden takia, joita on ainakin pelilaudassa ja pelaajaskriinissä.

Minua oli siis varoitettu. Ehkä näistä vaarin ottaneena odotin sitten todella vaikeaa oppimiskokemusta, ja yllätyin positiivisesti siitä, ettei DVE lopulta niin vaikea ollutkaan. Tämä pelaaja-apu esimerkiksi auttaa jo suuresti. Kun säännöt on lopulta oppinut (siihen ei ehkä yksi peli riitä), peli on suorastaan leppoisa.

Kaksinpelin loppupeliä, kierroksella 13 paavi sairastuu.

DVE toimii toimintapistemekaniikalla. Sinulla on viisi toimintapistettä eli toimintokiekkoa, jotka vuorollasi kaikki asetat eri tehtäviin. Tehtäviä on tarjolla paljon. Voit liikkua Italian kartalla ja löytää sieltä vaikka Boccaccion romaaneja. Voit värvätä puolellesi maan mahtimiehiä ja -naisia: näillä saat vaikutusvaltaa, oppia ja rahaa ja ylenemismahdollisuuksia. Voit kerätä eri kansankielillä kirjoitettua käsikirjoituksia. Voit edetä erilaisilla radoilla, joilla tutkitaan mm. Fransiscus Assisilaisen Aurinkolaulua, Paavin kirjaston salaisuuksia (spoilerina kerron, että ne ovat voittopisteitä eikä mitään Dan Brown -osastoa), tai Veronan arvoitusta:

Se pareba boves
alba pratalia araba
albo versorio teneba
negro semen seminaba

Kahdella härällä
kyntää valkoista peltoa
valkoisella auralla
jättää mustia siemeniä

Mikä se on?

Ja voit edetä elämänurallasi. Kaikki pelaajat aloittavat kauppiaina, ja voivat pelin edetessä niin halutessaan vaihtaa munkeiksi ja tästä kardinaaleiksi. Peli päättyy 13-16 kierroksen jälkeen siihen, että paavi kuolee, ja vikan toimintavuoron jälkeen voit sitten äänestyttää itsesi jopa seuraavaksi paaviksi.

Pelaajien rooli voi siis vaihtua pelin aikana. Jos luovut puolesta maallisesta omaisuudestasi luostarissa, voit muuttua joksikin pelin viidestä Veljestä, joilla kullakin on jokin erikoiskyky. Samoin on kardinaalien laita.

DVE:ssä on hyvä tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Se on aidosti strategiapeli. Ensikertalainen tuskin usein tätä voittaa. Jos haluat vaikka paaviksi, sitä varten pitää mm. kerätä todella paljon vaikutusvaltakuutioita ja suunnitella matkareittinsä Italiassa niin, että pääsee käymään oikeissa paikoissa kääntyäkseen munkiksi ja kardinaaliksi.

Harmillisesti DVE ei ole parhaimmillaan kahdella pelaajalla. Lauta ja radat jäävät vähän turhan tyhjiksi. (Kaksinpelin paranee huomattavasti sillä BGG:fanien epävirallisella variantilla, jossa käsikirjoituksista poistetaan yksi viiden eri värin setti kustakin. Pidän myös siitä, että käsikirjoituksista käännetään aina seuraavaksi tuleva myös näkyviin.)

Pelaajien välinen vuorovaikutus on DVE:ssä vähäistä ja kuten todettua, pelaaminen leppoisaa. Tämä on (esimerkiksi Loyangin ohella) niitä harvinaisia pelejä, joissa minua ei edes haittaa hävitä. Otimme tämän pitkälle viikonlopulle mukaan, ja hävisin vaimolle neljänä iltana neljä peliä ja olin silti vain tyytyväinen. Jotain niin tyydyttävää on siinä, että suunnittelee koko pelistrategiansa etukäteen ja onnistuu sen toteuttamisessa, että vaikka strategia nyt ei ollutkaan sitten tällä kertaa voittoista, ei se mitään. ”Minun pitää olla vuorolla 5 Palermossa ja vuorolla 7 minulla pitää olla neljäkymppiä rahaa, jotta pääsen vuorolla 8 kardinaaliksi” – ja sitten siinä onnistuu! Hauskaa retkeilyä Italiassa kaikille omia polkuja pitkin.

Mainitaan vielä, että meidän pelejä on voitettu toistaiseksi niin munkkina, kardinaalina, camerlengona eli kamarikardinaalina kuin paavinakin. Pankkiirivoittokaan ei ole vielä kaukana ollut. Älkää kertoko vaimolle, mutta se on strategiani ensi kerralla.

Tämä on myös ensimmäinen peli, jota innostuin hoitamaan ja vaalimaan tuunaamalla sitä:

Tuunasin pelilautani ensin pikku teipeillä, jotka muistuttivat heti ruutujen tarkoituksesta…

…sitten vaihdoin rumat teipit arkistotussiin, jolla raapustin pelilautaani kaiken tarkoituksen (en ole myymässä kopiotani)…

…ja lopulta vaihdoin kuutiotkin minipuutyöläisiksi, sillä he eivät ole mitään puukuutioita vaan ihmisolentoja.

Pelin suunnittelija Mario Papini on haastattelussa luonnehtinut itseään romantikoksi. Hänen edellinen pelinsä Sienna pelattiin freskon päällä. Pelilauta siis oli aito vanha fresko, jonka talot olivat toimintoruutuja. En ole kokeillut Siennaa, mutta sitä on kuvattu ”vialliseksi mestariteokseksi” mm. sen takia, että freskoon ei piirretty pelaajia varten rajoja, jotka auttaisivat hahmottamaan mikä freskon osa on pelissä mitäkin… Papini ei varmaan romantikkona halunnut tärvellä kaunista freskoa tällaisilla pikkumaisilla murheilla.

Ehdotukseni onkin: yhdistäkää Papinin romanttinen nerous ja saksalaisen mielen säntillisyys. Palkatkaa, te iso saksalainen pelifirma, Papini visioimaan taas jotain posketonta, ja hoitakaa te käytännön toteutus. Lopputulos yhdistäisi Euroopan parhaat puolet, ja se voisi yhdistää koko maailman pelaamaan jotain suurta lautapeliä.

 

---

 

Edit 11/16: Nyt on muuten tullut se pankkiirivoittokin!