Kivaa kun korventaa – Castles of Mad King Ludwig
Jätä kommentti17.3.2016 Kirjoittanut JK
Eksploraatio – senkö takia lautapelaaminen on palkitsevaa? Eksploraatio tarkoittaa suomeksi tutkimusmatkailua ja löytöretkeilyä, tässä yhteydessä älyllistä sellaista – kun ajatukset rohkeasti menevät sinne mihin eivät aiemmin. Ja siitähän on kyse peleissä, jossa joutuu miettimään vaihtoehtoja, käymään ajatuksissaan tutkimassa erilaisia reittejä, joista jotkut ovat umpikujia ja loput aseteltava mielessä sitten parhausjärjestykseen. Eksploratorinen aivotoiminta toimii dopamiinilla, ja dopamiini on palkitseva välittäjäaine – siihen jää koukkuun.
Esimerkiksi Castles of Mad King Ludwig (Ted Alspach 2014). Siinä rakennetaan linnoja liittämällä erilaisia huoneita yhteen. Mutta ennen kuin huoneita pääsee sovittelemaan linnaansa, ne on ensin ostettava rakennusmestarin järjestämästä huutokaupasta. Rakennusmestarin huutokauppa tarkoittaa, että yksi pelaaja asettaa viisi eri huonelaattaa hintajärjestykseen ostajia varten. Siinä tulee tutkia seuraavia asioita:
Mitkä huoneet minä haluaisin, ja kuinka paljon olisin a) kykenevä ja b) valmis maksamaan niistä? Mitkä huoneet toiset haluaisivat ja kuinka paljon he olisivat a) kykeneviä ja b) valmiita niistä maksamaan? Kuinka paljon saan rahaa heidän ostoksistaan ja mihin niillä rahoilla yllän? Entä jos passaankin tai joku muu passaa? Entä ensi kierros, mitä minä ja muut haluavat silloin, ja paljon kullakin on rahaa tämän kierroksen jälkeen eri vaihtoehdoilla? Jne.
Tämä tiukka linna keräsi kuninkaan suosion ja ennätykselliset yli 115 pistettä. Voivarastosta johtaa salakäytävä kellarin asehuoneeseen.
Castles of Mad King Ludwigissa rakennetaan viihdyttäviä linnoja, mutta ei pidä erehtyä luulemaan, että peli on vain oman linnan suunnittelua ja optimointia. Ei sinne päinkään. Optimoinnista on vähän turha puhua, sillä linnoista tulee pakostakin kreisejä. Ja pelin pihvi on juurikin tuo rakennusmestarina toimiminen ja kohta-pelattavien huoneiden hinnoittelu. Se tekee Mad Kingistä myös hyvin vuorovaikutteisen pelin: jos kukin vain puuhaisi omaa linnaansa, peli olisi todellista seurapasianssia.
Omaa linnaa on kyllä mukava rakentaa. Huoneiden pisteytys voi alussa tuntua turhan monimutkaiselta, mutta sen oppii kyllä. Vinkkinä: kannattaa olla tarkkana, mihin suuntaan siirtää pistenappulaansa pisteytystaulukossa. Menosuunta siksakkaa edestakaisin, ja voit pelin lopussa sitten selitellä tappiotasi sillä, että varmaankin siirsit epähuomiossa silloin kerran itseäsi taaksepäin.
Takavasemmalla hinnoittelulauta, -oikealla pahamaineinen pistetolppa
En ole vielä kokeillut moninpeliä, ja vähän arveluttaa, onko siinä jäätymisen vaara, jos koettaa raksuttaa kolmen, neljän pelaajan kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja – vai antaako silloin jo periksi ja nautiskelee vain. Mutta puolen tusinan kaksinpelin jälkeen voin ainakin sanoa, että Castles of Mad King Ludwig on hyvin kiva peli. Se on erilainen ja viihdyttävä, yhtäältä aivoja korventava ja palkitseva. Eksentrisen kuninkaan oudot huoneet ovat hauskoja sopivan kuivalla tavalla minun makuuni: Bottomless Pit on suosikkini hersyvimmästä päästä, muttei taivahan kiitos sentään ylitä sopimattoman hersyvyyden rajaa (mies se tulee räkänokastakin jne).
CoMKL on vaimoni suosikkipelejä, mikä vielä kerrottakoon siinä uskossa, että tiedolla saattaa olla laajempaakin sovellettavuutta.
–Iloinen uutinen 2.4.: Castles on nähtävästi ilmestynyt suomeksi (Competo/Marektoy).
Puutyöläinen 