Täysi kylä – Village & lisäosat Inn ja Port
Jätä kommentti25.2.2016 Kirjoittanut JK
Millä päätökset tehdään? Joku vetoaa kylmään järkeen, toinen tunteisiin tai tunneälyyn, kolmas vaistoon. Viimeiseen ryhmään kuuluvat ainakin Donald Trump ja vähän köyhempi espoolainen kirjailija-lautapelibloggari. Ostin Villagen (Inka & Markus Brand) viime vuonna ensimmäisenä peliostoksenani, kun tämän harrastuksen toden teolla aloitin, kokeilematta peliä ja sen kummemmin arvosteluja lukematta, koska pelin mekaniikka kiehtoi: peli pelataan eri sukupolvien aikana, vuodet kiertävät ja aika aina jättää vanhemmista. Menehtyneet kyläläiset päätyvät sitten joko kylän kronikkaan tuomaan suvulleen lisää mainetta ja voittopisteitä (kunnian pelitekninen muoto) tai jos huonosti käy, nimettömään hautaan kirkon taakse. Huh. Kaunista. Elämän pohjavire on traaginen, koska täällä kuollaan. Sen kieltäminen on yhtä hölmöä kuin siinä rypeminen.
Paljastui, että vaistoni oli tällä kertaa osunut oikeaan, Village on hieno peli, ja olen ehtinyt pelailla sitä jonkin verran. Niinpä innostuin kun kuulin sen saaneen lisäosia. Die Erste Erweiterung oli Village Inn ja Die Zweite Erweiterung Village Port.
Inn lisää pelilautaan kapakan ja olutpanimon. Panimo liitetään vanhan pelilaudan päälle vanhan kirkkomaan tilalle, kapakka kronikan tilalle, ja näille tulee uudet laatat, jotka vievät lisää pöytätilaa. Innissä voi tarjota olutta paikallisille kantapeikoille, jotka saattavat olla vaikka seppiä, trubaduureja, höynähtäneitä yrttinoitia tai taskuvarkaita. Humalassa nämä sitten tekevät sinulle palveluksia, kuten luovuttavat hyödykkeitä, taitoja tai voittopisteitä tai säveltävät lauluja sukusi kunniaksi.
Inn on siitä onnistunut, että sen kortit ovat yleensä haluttavia. Tämä on olennaista. Esimerkiksi muuten oikein hienossa Mac Gerdtsin Concordia-pelissä oli kaksi pahempaa puutetta, joista toinen ja pahempi oli, että ne kortit, joita siinä värvättiin, eivät oikein kiinnostaneet. Sitä oli että no joo, kai tuon voisi ottaa, ehkä siitä joku voittopiste lopussa tippuu. Hyvässä pelissä pitäisi olla sellaisia tavoitteita, jotka olisi kyllä tosi hyvä saada… ja tuokin olisi tärkeä… ja tuota ei ainakaan saa antaa toisille… ja tuo minun on PAKKO saada, näin sen on oltava hyvässä pelissä. Ja tietenkään niitä ei saa, koska elämä lyö näpeille ja välillä silmillekin. Mutta Innin kortit ovat haluttavia. Ne luovat peliin lisää vaihtelua ja sitä mitä palkitsevinta pelikokemusta, että saman tavoitteen voi saavuttaa eri reittejä. Voin saada viljaa tekemällä sadonkorjuun tai palkkaamalla baarista farmiapulaisen. Tai monta paljon monimutkaisempaa kiertotietä, jotka tekevät Villagestakin hyvän ja Inn-lisäosan myötä vielä paremman.
Inn oli huhujen, joita olen antanut kertoa itselleni, mukaan Brandien suunnitelmissakin jo alkuperäistä peliä luodessa, mutta Port on aito lisäosa ex post facto. Voisin kuvitella Brandien miettineen teekupin parissa, että matkustaminen on kuitenkin aika jännittävää (”mmmhy”, Inka nyökkää ja muistelee pariskunnan edellistä retkeä Stuttgartiin, jonka raitiovaunuepisodin haluaisi itsekin jo unohtaa), ja jos kustantamo haluaa meiltä lisää jotain jännittävää Villageen, eikös tehdäkin matkustamisosiosta/minipelistä seikkailullisempi versio. Ja niin Port tuli ulos pahvitehtaasta ja käskettiin laittaa pelilaudan oikeaan yläkulmaan vanhan matkustusosion päälle.
Se on kyllä jännempi. Vanha matkustus oli, näin jälkiviisaana Portia kokeiltuani, kuitenkin ehkä vähän yksinkertaista vankkureidentuhoamista. Meni aikaa, kuutioita ja miksi ne vankkurit eivät kestä? Kaupungin portilla ne aina prakaavat tai myydään polttopuiksi ja hirveä tarve saada taas uudet vaunut lähetettyä pojallemme maailmalla, että se pääsee näkemään niillä yhden uuden kaupungin. Nyt Portissa liu’utaan sinisellä valtamerellä puisella shiplellä (olisiko laiva-meeple shiple?) ja tuodaan kotiin hyvin arvokkaita siirtomaatavaratuotteita, jätetään suvun poikia lähetyssaarnaajaksi villien pariin, löydetään aarrearkkuja ja tehdään tuottavaa kauppaa. Tuskin tulee enää pelattua ilman tätäkään lisuria.
Portin myötä tulee myös minilaajennus Life Goals: kaksi salaista korttia, jotka antavat tavoitteita pelillesi. Jos tavoitteesi on tulla esimerkiksi kirjailijaksi, siihen tarvitaan renessanssi-ihanteen mukaisesti (ja nähdäkseni aivan oikein) laajalti erilaisia tietoja ja taitoja (siis kaikenvärisiä vaikutusvaltakuutioita) sekä paljon paperia (eli kääröhyödykkeitä). Jos jossain vaiheessa peliä nämä ehdot täyttyvät, paljastat korttisi, kerrot halunneesi oikeasti aina kirjailijaksi, ja tämän unelman täyttyminen palkitaan voittopisteillä. Myyntimääristä ei tarvitse välittää. Nämä lisätavoitteet voivat muuttaa pelin strategiaa, mikä on hyvä juttu. Peruspelissä voi helposti juuttua pelaamaan aina samalla tavalla. Nyt peli tuntuu jo laajalta ja vaihtelevalta. Itse asiassa Akolyytti-tavoite kannusti minua parhaimpaan suoritukseeni noin 15:ssä pelissäni: se kannusti kuluttamaan aikaa entistä nopeammin, että saan kaikki neljännenkin sukupolven ukot laudalle, ja tämä sai minut rikkomaan piste-ennätykseni. Ajan kulumista ei kannata pelätä.
Kaksinpeliä
Lisäosien myötä pelit vähän pitenevät ja voittopistemäärät nousevat. Ensimmäisissä peleissä lisurien kanssa pelituntuma muuttui niin, että ukoista tuntui olevan pulaa. Tuli vain napsittua vaikutusvaltakuutioita tekemättä toimintoja, ja näitä kuutioita tuli sitten myöhemmin heitettyä kaivoon. (Siellä saa siis tehtyä sellaisen toiminnon, joka on jo käytetty loppuun). Mutta tämä on sittemmin muutaman lisäpelin jälkeen muuttunut, kun olemme kehittyneet paremmiksi.
Village on kelpo peli sellaisenaan, mutta yhden tai kahden lisurin jälkeen muuttuu todella lihaisaksi ja monipuoliseksi puolentoista tunnin elämykseksi. Aivan lempipelejäni.
Loppupeliä. Tuolla härällä ja auralla tehtiin muuten niin paljon viljaa, että Uwe Rosenberg itkee kateudesta.
Puutyöläinen 