Lautapelejä pienten lasten kanssa – Parhaat lautapelit 2–5-vuotiaille
820.4.2020 Kirjoittanut JK
Olemme viime vuosina pelanneet paljon lautapelejä poikamme kanssa, joka täyttää pian viisi vuotta. Kerään yleisön pyynnöstä tässä yhteen postiin omat kokemukseni ja kirjaan suosituksia pienten lasten kanssa pelattavaksi ikävuosina kahdesta viiteen. Pelit esitellään summittaisessa mutu-järjestyksessä helpommasta haastavampaan.
Toivottavasti näitä löytyy kaupoista silloin kuin tätä luetkin. Ja toivottavasti peleistä löytyy iloa teille pienimmäistenne kanssa!
Ensimmäinen lautapeli kaksivuotiaan kanssa
Kaksivuotiaan kanssa pelailuun en tunne yhtä hyvää aloitusta kuin
Minun ensimmäinen pelini: Hedelmätarha
Yhdessä heitetään vuorotellen noppaa, ja sillä pääsee tarttumaan vaikkapa punaiseen omenaan tai sitten liikuttamaan sitä aina jännittävää ”Koooopppiii!”a. Tästä on monen pikkuisen pelailut aloitettu. Meidän kaksivuotias oppi saman tien noppahuijariksi ja iski nopan aina pöydälle korttipuoli ylöspäin, koska ”Kooooopppiiii!”. Luovutimme kappaleen Hedelmätarhaa toissavuonna Pelaajien valinta -palkinnon erikoismaininnan myötä tasavallan presidentille, ja on mukava ajatella, että ehkäpä nuoriherra Aaro Niinistö on jo ehtinyt tätä pelata hänkin?
Lisäys: Kokeilin viisivuotiaan kanssa sittemmin peliä Kanin hop hop (saks. Hopp Hopp Häschen), ja veikkaan, että se onnistuisi lapselta jo ennen kolmatta syntymäpäivää. Jos näin on, se ansaitsee kyllä maininnan tällä listalla. Tässä ikäluokassa jo silkka kanien noukkiminen huopakorvista nopan värin mukaan luo jännittävän kilvan.
Kolmevuotiaalle
Tässä ikäluokassa HABAn nimi keltaisen laatikon kyljessä ohjaa usein kelpoisaan valintaan. Kolmevuotiaan kanssa pelattavat pelit eivät ole kovin ihmeellisiä aikuisen makuun, mutta lapset saattavat niistä hyvinkin innostua, ja sehän on aina liikuttavaa katsottavaa. Oikeasti tässä iässä (ja vielä pitkään) kannattaa valita pelejä sellaisen teeman ja ulkonäön mukaan, mikä lapseesi vetoaa. Myöhemmin pääset sitten pelaamaan pelejä, jotka kiinnostavat aikuistakin. Joten jos lapsesi tykkää ritareista, niin Rumpel-Ritter on ehkä yhtä kova hitti kuin meillä; jos pinkeistä hevosista, niin miten olisi Timanttiponit. Mutta tässä muutama peli, jotka ovat meillä paitsi osuneet lapsen makuun, olleet myös isän mielestä tarjonnan parhaasta päästä. Ei ole lapsenkaan edun mukaista, että aikuinen täysin ”uhrautuu” pelaamaan vain aivoja happamoittavia pelejä, pelaaminen kun jää helposti sitten kokonaan.
Karuba Junior
Karuba Junior
Yhteistyöpelissä käännellään laattoja, joilla vähän niin kuin rakennetaan reittiä läpi viidakon. Laatasta pitäisi sitten saada aarre eikä tiikereitä, ennen kuin merirosvot rantautuvat pilaamaan kaiken. Karuba Junior on komeasti tuotettu merirosvolaivaa myöten ja tämä melkein onnistuisi ennen 3v-synttäreitäkin.
Hyvin samanlainen peli on muuten vanhempi Peikkopolku (saks. Koboldbande, engl. Troll Trail). Peikkopolussa on vähän enemmän toimintaa ja päätöksiä, mutta koska sekin on avoimen tiedon yhteistyöpeli, melko pienten lasten kanssa sekin sujuu.
Peikkopolku. Kuva Lautapelit.fi
Mato Mato
Matojen kilpajuoksun piristeenä on se, että madot pilkistävät kolmiulotteisen laudan raoista aina välillä. Näkyykö mato jo, näkyykö jo, ei, nyt näkyy! Se oli lapsista jännää. Tämä toimii niin, että heität aina noppaa, ja väri kertoo minkävärisen pahvinpalan lisäät matoosi ja tuuppaat sitä eteenpäin. Eriväriset palat ovat eripituisia. Madot tulevat maaliin monenkirjavina. Vähän mukana on veikkauspeliäkin, koska voit tehdä arvauksia siitä, kenen mato kurkistaa seuraavaksi. (Tätä ei kolmevuotias osaa täysillä vielä hyödyntää.)
Lisäys: Pelasin viisivuotiaan kanssa sittemmin peliä Hepan hirnahdus, (saks. Hoppe Reiter) ja se ansaitsee tulla listalla mainituksi kolmevuotiaiden peleissä. Vuorollasi heität noppia ja nyt lapsi pääsee tekemään jo ensimmäiset päätöksensä: joko heppasi etenee radalla kohti tallia, tai otat varusteen. Talliin ei voi mennä ilman kaikkia varusteita, joten näiden kahden välillä pitää tasapainoilla. Nätti peli ja huolella tehdyt puukomponentit.
Richard Ritterschlag
”Ritariseikkailupeli” (engl. Brandon the Brave) on paras peli, jota olen 3½-vuotiaan kanssa pelannut. Päihittää paljon kuuluisamman Carcassonne Juniorin olemalla hauskempi, jännittävämpi ja sisältäen aavistuksen verran harkintaakin. Ritari juoksee ympäri hauskasti kuvitettua maastoa suorittamassa kilpaa sankaritekoja. Ritariseikkailupeli luo tarinoita: ”Toi jättiläinen varmaan piileskeli ton vuoren takana ja halus syödä ton lehmän!”
Eläinpyramidi
Näppäryyspelien lastenklassikossa asetellaan hassuja eläimiä päällekkäin. Tässä pääsee aikuinenkin tekemään ihan hauskoja päätöksiä, jotka testaavat kolmiulotteista hahmotuskykyä ja tietysti sormikoordinaatiota. Nopan ohjeet tuovat vaihtelua vuoroihin. Klassikon asema ja lukuisat lisäosat yms. eri versiot ovat perusteltuja. Kuten näppäryyspeleissä ikävä kyllä yleensä, aikuisten on turhan helppo voittaa pienet kätöset.
Lohikäärmeen henkäys
HABA:n lastenhittejä tämäkin Funkelschatz eli Dragon’s Breath) Pelaajat koettavat arvata, minkävärisiä jalokiviä vapautuu jään keskeltä eniten, kun lohikäärme-isä sulattaa jään hönkäisyllään. Näkyykö jäärenkaan päällä paljon punaista, vai tippuisikohan keltaista kuitenkin enemmän? Jokainen vuorollaan nostaa sitten ”jäärenkaan” jalokivikeon ympäriltä ja lasketaan ropisseet arvokivet. Alle nelivuotiaana tämän kyllä jo oppii.
The Magic Tower
Kuva: Bergsala Enigma
”Lumottu torni” (myös engl. The Enchanted Tower) onnistuu jo kolmivuotiaalta, ainakin ritarin osassa yhdessä isompien kanssa. Isosisko pääsee sitten näyttelemään pahaa velhoa, joka piilottaa tornin avaimen. Sankarimme pitää arvailla, minkä mättään alta avain saattaisi löytyä, ja sitten löytää oikea lukko torniin, johon prinsessa on vangittu, ja sehän on jännittävää. Etenkin kun vapautettu prinsessa lentää fyysisesti taivaisiin. Noppaa heitellään jatkuvasti liikkumiseen, joten pelimekaanisesti tämä ei isissä herätä riemua, mutta peli on aika hauskasti tuotettu ja toimii tosiaan yhdessä pelattuna jo aika nuoresta, joten sopii suosituslistalle vain.
Nelivuotiaan kanssa
Nyt aletaan jo puhua. Nelivuotiaaksi asti pelaamisen idea on yhdessä olo, yhdessä tekeminen ja elämän pelisääntöjen opettaminen, kuten oman vuoron odottaminen jne. Se on mukavaa omien lasten kanssa ja lapselle kehittävää, mutta nelivuotiaan kanssa voi alkaa pelata jo pelejä, jotka ovat aikuisestakin kiinnostavia. Peleistä innostunut nelivuotias voi vuoden aikana kehittyä hurjasti. Siinä missä nelivuotissynttäreillä vielä treenattiin muistipeliä, viisivuotissynttäreiden kynnyksellä kokenut pelaaja osaa jo kysyä uuden pelin nähdessään ”miten tässä voitetaan?”.
Concept Kids: Animals
Eläinarvauspelissä on melko vähän peliä. Muut koettavat auttaa arvaajaa keksimään, mikä eläin hänen salaisessa kortissaan mahtaa olla kuvattuna. Vihjeitä annetaan merkitsemällä ruutuja, jotka kertovat sitten vaikka eläimen jalkojen määrän, ruokavalion, asuinpaikan tai värin. Yhteistyöpeli, joka toimii varmaan ajanvietteenä jo kolmevuotiaankin kanssa, jos tämä on mukana vain antamassa vihjeitä. On liikuttavaa nähdä ajatustyö nelivuotiaan naamalla, kun tämän aivosolut hakevat toista vastausta pähkäillessään. Meillä lapset ovat tykänneet. Korttien laatu on kehno, mutta toisaalta ne on pian käyty läpi…
My First Castle Panic
MFCP on yhteistyöpeli, jossa linnaanne kohti kävelee örkkejä. Vangitsette niitä sitten erilaisia korteilla tai muuten örkit tuhoavat linnanne ja häviätte. Hyvin simppeli mutta jännittävä peli. En ole varma kuinka paljon tässä taitoa edes tarvitaan vai ratkaiseeko korttituuri lopputuloksen täysin, mutta ainakin tuntuu siltä kuin tekisi tärkeitä päätöksiä. Ja pojasta oli kiva heittää örkkejä vankilaan.
Kanin loikka
Kanin loikka (engl. Funny Bunny) on osoitus siitä, kuinka pelit ovat viime vuosikymmeninä kehittyneet peliteoreettisesti. Joskus aiemmin tämä olisi tehty mekaniikalla: ”heitä noppaa ja liiku yhtä monta ruutua”. Mutta Kanin loikassa liikutaan korttia nostamalla – se on nopeampaa kuin nopan etsiminen, heittely ja kaivaminen lattialta ja myös mahdollistaa jäljellä olevien toimintojen todennäköisyyden aavistelun. Toiseksi ja ennen kaikkea tässä pelaajalla on monta kania, ja hän saa tehdä päätöksen siitä, mitä niistä siirtää. Tähän pitää ottaa huomioon jo monta asiaa, toisten pupujen sijainti, riskianalyysi kuoppiin putoamisesta. Isosiskot voittavat nelivuotiaan vielä, ts. pelissä tarvitaan taitoakin. Aika hurjan näköinen muovihärpäke paljastaakin siis kivan lastenpelin.
Leo menee parturiin
Leo on yhteistyöpeli, joka monien tämän listan pelien tavoin on parempi monella pelajalla kuin kaksistaan. Kaksistaan Leo on aika perus muistipeli. Leijonanne yrittää Päiväni murmeli -hengessä päästä laattapolun läpi parturiin, ja pelaajien tietämys siitä, mille laatoille kannattaa astua, lisääntyy joka päivä. Mikäs siinä, jos pitää muistipeleistä tai yhteistyöpeleistä. Mutta moninpelinä peliin hiipiikin uusi elementti, kun teidän pitää kommunikoida ja suunnitella yhdessä, miten pelaatte käsikorttinne niin, että osutte niille hyville laatoille. Moninpelinä Leo mahtuu suosituslistalle.
Afrikan tähti
Tarvitseeko tämä edes valokuvaa? Kyllä, ikivanha klassikko mahtuu yhä suosituslistalleni. Afrikan tähti on yhä hyvä peli pienten lasten kanssa pelattavaksi. Päinvastoin kuin moni muu heitä-ja-liiku-peli, se sisältää kuitenkin merkittäviä päätöksiä: reitinsuunnittelua (mihin matkustaa mitä kautta, mennäkö laivalla vai kävellen) ja riskianalyysia (avatako rahalla vai kokeilla nopalla…), sekä ennen kaikkea aina kutkuttavaa jännitystä, kun laattoja käännellään.
Mmm!
Parhaan perhepelisuunnittelijan Reiner Knizian yhteistyöpeli, jossa hiiret käyvät kähveltämässä keittiöstä ruokaa ennen kuin kissa tulee. Mmm! on ongelmallinen suositus sikäli, että nelivuotias ei vielä tajua pelin strategioista paljoakaan, mutta yhdessä isosiskon tai isin kanssa hän osaa kyllä heitellä noppaa ja asetella niitä juuston päälle ja jännittää, kun tuhma musta kissa lähestyy. Neljä eri vaikeusastetta takaa aikuisillekin haasteita. Noppia heitellessä pitää koetella onnea ja miettiä lopettaako tähän vai ottaako riskin ja heittää vielä uudestaan. Tämä ”onnenkoettelumekaniikka” on lastenpeleissä vähän turhan alikäytetty, mutta listalta löytyy toinenkin sovellus Knizialta.
Monza
Autokisapelissä heitetään noppia kanssa, mutta nyt niitä pitää ikään kuin asetella reitille tavalla, jolla optimoi ajoratansa. Tuurillahan tämä ratkeaa, mutta tuntuu silti, että omat päätökset ja pähkäilyt ovat tärkeitä. HABA:n klassikko ihan syystäkin.
Cheeky Monkey
Cheeky Monkey on Knizian puhdas onnenkoettelupeli, jossa pussista vedetään eläinkiekkoja, kunnes älyää lopettaa – tai ei uskalla jatkaa… Toisten kiekkosaalispinosta voi napsia kiekkoja itselleen, jos nostaa pussista samanlaisen tai sitten varastelevan apinan. Vaatii kolme pelaajaa, mielellään koko perheen niin että kiekkoja napsitaan oikealta ja vasemmalta.
Etanaralli
Etanaralli (engl. Snail Sprint) on noppapeli, jossa haluat kirittää salaiset etanakaverisi palkintopallille ennen muita. Nopat antavat yleensä kaksi vaihtoehtoa: sininen ja keltainen esimerksiksi joko liikutat sinistä etanaa seuraavaan keltaiseen ruutuun, tai keltaista etanaa siniseen ruutuun. Jos lapsi oivaltaa tämän mekaniikan ja oppii pitämään etanakaverikorttinsa salassa muilta, hän luultavasti osaa Etanakisan. Hauskat magneetit auttavat etanoita matelemaan metallisen laatikon kylkeä pitkin. (Tarkista em. linkistä sääntöselvennykseni, sääntökirja oli mielestäni epäselvä pinoamiskohdassa.)
Viisivuotiaan kanssa
Viidennen ikävuoden aikana peleistä kiinnostunut lapsi voi oppia jo hurjan määrän erilaisia pelejä. Blogista löytyy näitä Kategoriassa ”Lautapeli lasten kanssa”. Siellä on pelejä, joita olen pelannut lasteni kanssa heidän viisivuotissynttäreistä alkaen yksitoistavuotiaaksi asti. Mutta allaolevilla suosituksilla pääsee vauhtiin viisivuotiaan kanssa, joka ei ole pelannut paljon lautapelejä.
Kilpikonnakisa
Paras lastenpeli! Olen pelannut tätä lähemmäs sata erää, enkä voi kuin ihastella kuinka nokkela se on. Oikeastaan opin sen strategiaa vasta viime kuussa, kun opetin nelivuotiastani (+10kk) voittamaan. Ensimmäinen aste lapsella on liikuttaa omaa kilpikonnaansa heti alusta ja kaikilla korteilla. Sitten hän tajuaa, että muut arvaavat kuka salainen kilpikonnaidentiteettisi on, joten he voivat estää sinua voittamasta. Sitten lapsi oppii salaamaan kilpparinsa. Kolmannessa vaiheessa hän oppii ottamaan kyytiä muilta kilppareilta. Eli älä siirräkään omaasi aina ekana, vaan siirrä kilpparisi muiden selkään ja liftaa kyytiä näiltä salassa ja karkaa sitten loppukirillä maaliin… Toimii kahdestaan, toimii viidellä pelaajalla asti. Kielivapaa peli tunnetaan myös ruotsiksi nimellä Sköldpaddsracet, engl. nimellä Ribbit ja puolaksi PĘDZĄCE ŻÓŁWIE, tilaa vaikka Puolasta kopio, ellei muualta löydy?
Dragomino
Tässä promokuvassa on muuten dominolaatat pelattu tosi huonosti.
Tästä tuli suosikkini Bruno Cathalan –omino-sarjasta (Kingdomino, Queendomino). Dragomino on uusi lastenpeli ja lastenpelinä hyvin onnistunut. On nimittäin ihanaa seurata, kuinka 5-vuotias ajattelee. Hän katsoo tarjolla olevia dominolaattoja, vilkaisee omaa dominoaluettaan ja sitten: ”Haa!”, kasvot kirkastuvat, hymy puhkeaa, ja hän värvää itselleen sen dominolaatan, jolla tienaa eniten lohikäärmeenmunia. Isällekin Drago tarjoaa mietittävää, ja siitä huolimatta hän ei voita turhan usein. Vahva suositus Dragominolle!
Diamant
Diamant, Iellon versio
Luolatutkimusmatkailupeli Diamant on jännittävää onnenkoettelua: jatkatko matkaa syvemmälle luolaan vai lähdetkö saaliinesi jo takaisin leiriin? Hirveän simppeliä, hirveän toimivaa, ja toimii jo pienten lasten kanssa ainakin kun poistat aluksi reliikkikortit ja yhden uhkatyypin kokonaan. IELLO on julkaissut tästä uuden näyttävän version muutama vuosi sitten, vanhassa suomennoksessa ei reliikkejä tainnut ollakaan. 3 – 8 pelaajaa.
Forbidden Island / Forbidden Desert
Salaisuuksien saari
Nämä kaksi perheyhteistyöpelien klassikkoa ovat hyvin samanlaisia pelejä, molemmista on tehty suomiversiotkin: Salaisuuksien saari ja Kadonnut kaupunki. Yritätte yhdessä joko kerätä aarteita hitaasti mereen uppoavalta ”saarelta” tai lentokoneen osia hiekkaan uppoavalta aavikolta. Kullakin pelaajalla on oma roolinsa eli erikoiskykynsä. Kaikki tieto on avointa. Lapset ovat pitäneet näistä kovasti. Käytännössä nämä ovat arvostettu Pandemic-yhteistyöpeli lastenversiona.
Las Vegas
Ei tämä kuitenkaan opeta lapsia uhkapelaamaan. Las Vegasissa heitellään noppia ja asetellaan niitä johonkin ”kasinoista”, koska eniten noppia omistava kerää kasinosta lopulta ”rahat”. Hirveän yksinkertainen vuoro: heität kaikki noppasi, valitset yhden silmäluvuista ja laitat kaikki samaa silmälukua olevat nopat vastaavaan kasinoon. Lasta on helppo ohjata aluksi tarjoamalla vaikka pari hyvää vaihtoehtoa. Nopanheittoa parhaimmillaan yhdistettynä enemmistökilpaan ja aina hauskoja tilanteita aiheuttavaan tie-break-sääntöön: tasatilanteessa kumpikaan ei saa mitään, joten joku hiipii aina taustalta riemastuttavaan voittoon. 3 – 5 pelaajaa.
Sushi Go!
Kuvassa Saksankielinen Zochin versio Sushi Go!sta. Peli on kyllä käytännössä kieliriippumaton.
Meidän keskimmäisemme oppi Sushi Go!n aikoinaan ennen kuudensia synttäreitä ja tykkäsi siitä kovasti jo silloin. Sushipeliä on pelattu meillä puolensataa jakoa. Sushi Go Party! on tietääkseni sama peli lisäkorteilla, joten ehkä voisi hankkia saman tien sen version. Hieno korttipeli 3-5:lle hengelle Sushi Go! onkin, ja hyvä johdatus kortinvärväysmekaniikkaan, jota käytetään monessa pelissä – muun muassa Best Treehouse Everissä, joka on samaa helppousluokkaa ja suosikkiperhepelimme pitkään.
Best Treehouse Ever on hieman vaikeammin saatavilla kuin Sushi Go!
Haluatteko toimintaa? Katso myös: Karak
*
Ja tästä eteenpäin ohjaankin tutkimaan Kategoriaa ”Lautapeli lasten kanssa” tuolta oikeasta sivupalkista. Omia perhepelisuosikkejani 5-10-vuotiaiden kanssa olen listannut jouluna 2017 täällä: TOP25 perhepeliäni ja vuonna 2019 Top 33 perhepeliäni täällä. Nämä painottuvat toki kohti vanhempaa ikäluokkaa, pelit kun usein muuttuvat aikuiselle kiinnostavammaksi muuttuessaan vähän vaativammaksi.
Meillä nuorin lapsi täyttää tätä kirjoittaessa kohta viisi, joten kokemuksia pienten lasten peleistä meille tuskin enää paljoa tulee. Kaikkia maailman lastenpelejä en ehtinyt pelata. Olisiko esimerkiksi Kanin hop hop, Viva Topo!, Stone Age Junior tai Tales and Games: Three Little Pigs mahtunut tälle listalle, jos ne olisi meillä koettu, en osaa sanoa. (PÄIVITYS 15.5.20: Kanin hop hop mahtui listalle.) Mutta hyvä lukija, ole hyvä ja anna omat suosituksesi ”ensilautapeleistä” kommentoimalla alle. Mitkä ovat olleet teidän perheen suosikkeja 2-5-vuotiaiden lasten kanssa?
Puutyöläinen 
Jes, kiitos! No nyt meni bookmarkkeihin. Kiitos kattavasta selvitystyöstä, huomaa, että ammattitaitoa taustamateriaaliin perehtymisestä löytyy. Syvä kumarrus ja kiitos! Diamantista alkaen lista on pelottavan innostava, oikeita pelejäkö nyt jo!?
TykkääTykkää
Ei kestä kiittää!
Viisi vuotta on jo hyvä pelailuikä, kyllä, he ovat aikamoisia oppimiskoneita siinä iässä. Riippuu tietysti lapsesta, kuka innostuu pelailusta ja kuka ei, mutta jos isäänsä tulee, niin innostuu kyllä. Yllättävän monet pelit, joissa tieto on avointa, ovat viisivuotiaalle jo mahdollisia – ehkei kovin kilpailullisesti pelattuna vielä, mutta hauskanpitohan on tärkeintä.
Isoin virhe, jonka aikuinen voi tehdä, on alkaa kärsimättömästi kiirehtiä pöytään jotain sellaisia kuivia optimointipähkinöitä, joita itse haluaa pelata – kun lapselle vielä hyvin pitkään on tärkeämpää esimerkiksi hauska kuvitus, jännittävät hirviöt tai söpöt koirat.
Edit. Yksi juttu vielä lasten kanssa pelaamisessa: Monissa peleissä on helppo antaa tasoitusta lapsille. Jos pelissä on vaikka alkuresursseja kuten rahaa For Salessa, antaa itselleen vaan vähemmän kuin lapsille. Näin voi aikuinenkin yrittää ”tosissaan”, muttei silti voita liian usein.
TykkääTykkää
Meillä kohta 3-vuotiaan lempparit tällä hetkellä ovat listaltakin löytynyt Lohikäärmeen henkäys (onnistuu siis jo 2,5 vuoriaalta!) ja Hepan hirnahdus. Jälkimmäinen on mun oma lemppari Haban peleistä. Perinteinen heitä ja liiku -peli, mutta vuorolla heitetään numeronopan lisäksi tavaranoppaa, jolla kerätään tarvikkeita pelaajalaudalle. Vain toisen heitetyistä nopista saa vuorossa käyttää ja maalissa pitää olla kaikki tarvikkeet kerätty. Vuosi sitten Minun ensimmäinen pelini Hedelmätarha oli ehdoton lemppari. Pitääkin lainata se uudelleen, jos vielä uppoaa. Listalla oli monta mielenkiintoista, joita voisi harkita nyt pelaajan kasvaessa. Kiitos!
TykkääTykkää
Kiitos kommentista! ”Hepan hirnahdus” taitaa olla kirjastovarauslistallani, tai siis oli ennen kuin kirjastot menivät koronasäppiin. Eli siis on yhä jossakin hyllyssä odottamassa, mutta saas nähdä kauanko kirjastot ovat vielä kiinni, onko poika ehtinyt jo kasvaa yli siitä ja muuttaa omaan kotiin… Ja ”Lohikäärmeen henkäykselle” ääni jo alle kolmivuotiaasta, hyvä hyvä.
TykkääTykkää
Sori, mutta en mä kyllä ihan usko näitä kaikkia. Itsellä sellanen kuusivuotias pelikaveri, ja kyllä esimerkiksi pisteiden laskenta / kilpailullisuus / huono tuuri johtavat ikäviin tilanteisiin. Magic Towerissa meillä on kaikkein jännintä piilottaa avain ja sen jälkeen käydä magneetilla mättäät läpi, että missä se on. sitten tietty myös se, että mihin reikään avain kuuluu. Afrikan tähdessä olemme luopuneet nopasta minun ehdotuksestani, koska se nyt vaan rankaisee aivan liikaa. Parhain voi huonoimpaan nähden liikkua 600% enemmän. Se on aika perkeelesti. Meillä siis pelataan ilman noppaa. Saa liikkua maksimissaan 6 askelta. Lisäksi rosvo on koettu TODELLA rankaisevaksi. Niin rankaisevaksi, että useimpia aikuisiakin vituttaa. Siispä meillä rosvo antaa 100 rahaa sen sijaan, että vie kaiken. Haluanpa nähdä sellaisen alle 10-vuotiaan lapsen, joka suhtautuu kovin neutraalisti rosvoon. Varsinkin siinä tilanteessa, kun on juuri ennen nostanut isoimman palkinnon (oli se sitten Inkan aarteen kultainen muki tai Afrikan tähden rubiini).
Kai se on lautapelaajablogissa pakko antaa vaikutelma, että lapsetkin ovat niitä penaalin terävimpiä ja lempeimpiä tapauksia.
TykkääTykkää
Ai niin, sellainen unohtui vielä, että afrikan tähdestä on poistettu itse tähti (tai Inkan aarteen tapauksessa aurinkopoika), koska pelin mukavin piirre on aarteiden löytäminen ja rahan saaminen. Kun tuo pelin yllättävästi päättävä tekijä on eliminoitu, tulee siitä itse asiassa lievästi euromainen: kyseessä on sen jälkeen lasten näkökulmasta rahankeruupeli, joka päättyy vasta, kun kaikki laatat on käännetty. Kukaan ei voita yllättäen. Tämä on ihanan euroa, jopa minun aikuisen mieleeni. Pelin kesto on suurin piirtein ennakoitavissa ilman yllätyksiä. Lasten kanssa on pakko tehdä välillä myönnytyksiä, että jos on hyvä löytöstreak päällä, niin antaa massit omasta löydöstään muulle, koska pointtihan näissä on yhdessäoleminen ja -tekeminen. Ainakin siis meillä. En tiedä miten lautapeliblogiperheissä, pelataanko siellä verenmaku suussa voitosta, lastenkin kanssa.
Sitten vielä yksi sääntötarkennus tuohon Afrikan tähden tapaukseen: jos rahaa ei ole, niin koska noppaakaan ei ole, on tuo laatan avaaminen ratkaisu sillä, että jää saavuttuaan laatalle jää odottamaan seuraavaan vuoroon, jolloin vuoron alussa voi avata laatan.
Olis kyllä ihan kiva saada joskus joku realistinenkin ”lasten kanssa” -postaus.
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin, ja lisätäkseni vielä, ettei se Afrikan tähti (tai Inkan aarre) ole se ainoa peli, jota meillä pelataan. Ettei nyt jää epäselväksi harrastuneisuus, niin tuodettakoon esille, että esim Carcassonnen junnuversio ei toimi edes minulla, koska koko homma (=laatat) on ihan sekava hedelmäsalaatti. Lapsi tylsityi myös. Oikea carcassonne toimi paremmin, mutta tätä piti adaptoida sillä tavoin, että ei lasketa pisteitä, eikä varsinaisesti laiteta työläisiä rakentamaan mitään. Keskityttiin lähinnä rakentamiseen laatanasettelun muodossa. Tämä toimi huomattavan hyvin, ja meillä oli kivaa rakentaessa.
Menolippu (Eurooppa) toimi myös hyvin, kun unohdetaan ne reittikortit. Siinä on riittävän yksinkertainen pistelaskumekaniikka (radan pituus -> pisteiden määrä), ja selkeä träkki, joten tässä tämä pisteidenlasku voitiin ottaa mukaan. Tässä toki pitää antaa händäriä lapselle, jotta yhdessätekemisen mukavuus säilyy. En lähde ryöväämään pisintä reittiä, vaikka helposti siihen pystyisin. Pointti ei ole nöyryyttä lastani, vaan tarjota mukavia hetkiä yhdessäololle ja -tekemiselle. Siispä pelaan alle osaamiseni.
Sosiaalinen päättely vaikuttaa hauskalta, mutta lopulta tuhoutuu siihen, että valehtelun ja huijaamisen konsepti on liian vaikea. Onkohan lapseni liian sinisilmäinen ja aikuisiin luottavainen? En kai ole kusettanut lastani tarpeeksi vielä tähän ikään tullessa, kun ei tämä suju? Päädymme siihen, että pelaan lapseni kanssa yhdessä yhden roolin, eikä niin, että meillä olisi eri roolit.
Noh, ei se Agricola (ENG) kortteineen (se oikea painos, jossa kortteja mukaan enemmän kuin TM:ssa) ole kuin ehkä 10 vuoden päässä. Sitä ennen päästään pelaan Carcasonnea oikeasti. Ja Menolippua.
Ai niin. Splendoriakin olemme pelanneet. Se meni ihan sääntöjen ja kaikkien mukaan, mutta mukavinta siinä oli grindata niitä chippejä, ja sitten kun on kaikki mitä saa, ostaa kallein kortti, mitä niillä saa. Jälleen toki pelasin alle osaamiseni jotten piessyt lastani henkisesti.
TykkääTykkää
Terve!
Aika hyvinhän teillä kuulostaa pelaaminen menevän, jos Menolippukin jo taipuu kotisäännöillä. Katselin tuossa äsken Ticket to Ride – First Journeyta mutta on se jo sen verran monimutkaisen näköinen peli, että katsotaan kuopuksen kanssa syssymmällä.
Meidän lapsemme eivät ole osoittaneet nerouden merkkejä, mutta lapset yleensä ovat hyviä oppimaan, ja tämä pätee myös lautapeleihin, jos innostusta niihin vain löytyy. Rohkaisen kokeilemaan siis. Hermot menee meillä kyllä pelipöydässä melkein päivittäin, mutta joka vuosi vähän vähemmän herkästi. Kasvamista tapahtuu.
Tsemppiä jatkossa!
Mainitaan tässä: Lautakunta-podcast käsitteli jaksossa 36 lasten kanssa pelaamista. Siellä puhuttiin myös mm. siitä, kannattaako lapsille hävitä tahallaan vai pelata veren maku suussa vai jotain siltä väliltä. Suosittelen kiinnostuneille! (Vinkki, jotain siltä väliltä)
TykkääTykkää