Syksyn uudet pelit nelivuotiaan kanssa: My First Castle Panic, Wooop Wooop ja Outfoxed!
Jätä kommentti14.11.2019 Kirjoittanut JK
Outfoxed!
Outfoxed! (Shanon Lyon, Marisa Pena, Colt Tipton-Johnson, 2014) on internetissä hyvin korkealle arvostettu lastenpeli, joten pitihän se napata kokeiluun. Outfoxed, tai Verfuxt kuten oman painoksemme kannessa lukee, on simppeli yhteistyöpeli. Joku metsän ketuista söi Rouva Rönnisen raparperipiirakan ja kana–etsivien pitäisi saada selville kuka.
Kana–etsivien, pitkällä ajatusviivalla. He ovat siis sekä kanoja että etsiviä pienissä deerstalker-hatuissaan.
Mekaanisesti ottaen yksi kettukorteista on piilotettu muovikoteloon, ja pelaajien pitäisi saada selville kuka – ja ennen kuin kettufiguuri ehtii karkuun pelilaudan toiselta reunalta toiselle.
Outfoxed! on hyvin herttainen ja söpön näköinen lastenpeli. Valitettavasti se tuotti pelikokemuksena minulle pettymyksen. Vuorollaan pelaaja heittää ja uudelleenheittää Yatzee-tyyliin noppia nähdäkseen, saako tehdä vuorollaan jotakin. Enemmistö peliajasta menee oikeastaan sen odotteluun, että nähdään, saako pelaaja tehdä vuorollaan jotakin vai ei. Jos hän ei saa kolmella heittokerralla heitettyä riittävästi haluamiaansa symboleja, vuoro loppuu siihen ja kettu etenee kolme askelta edemmäs pakopaikkaansa. Ollaan siis lähempänä pelin häviämistä, mutta onhan se jännittävää.
Jos heität riittävästi haluttuja symboleita, saat tehdä symbolien mukaisen toiminnon: liikkua kartalla kohti Johtolankalaattoja tai kääntää Kettukortteja. Tarkoitus on näistä sitten päätellä, onko syyllisellä ketulla esimerkiksi silmälasit tai salkku ja näin rajata pois syyttömiä kettuja.
Tunnettu peliarvostelija Tom Vaselkin kehuu tätä päättelyelementtiä: ”Se opettaa lapsille hyödyllisiä kykyjä”. Mutta Outfoxedissa on tismalleen sama päättely kuin vanhassa pelissä ”Arvaa kuka?” Onko hänellä hattu? Ai on. Poista siis kaikki, joilla ei ole hattua. En muista ihmisten ylistäneen Arvaa kenen deduktiivisuutta.
Samalla Outfoxed on muistipeli, koska pelaajien pitäisi muistaa kaikki jo saadut vinkit. Muistielementti on lasten kanssa pelatessa ihan ymmärrettävä: lapsilla on jostain noin viisivuotiaasta alkaen keskimäärin aikuisia parempi muisti, joten se voi antaa heille onnistumisen kokemuksia. Itse pidän muistiinpainamista työnä. Onneksi muistielementin voi unohtaa ja jättää Johtolankalaatat vain kuvapuoli ylöspäin näkyville,
Hieman ihmettelen, että Outfoxed! on näin korkealle arvostettu peli. Lapset pelasivat sitä innoissaan muutaman kerran, onhan se hyvin viehättävän näköinen paketti, mutta alkuhuuma meni sitten ohi. Nelivuotiaalle Outfoxed! on vielä liian vaikea ymmärtää. Hän osaa heitellä noppia ja totella isompien lasten käskyjä, mutta ei hän tätä vielä tajua. Viisi–kuusivuotiaiden kanssa taas voi pelata jo paljon muitakin pelejä.
Wooop Wooop
Wooop Wooop on muistipeli, joka hämärtää pelin ja leikin rajoja. Pakkaus on poliisiauto, ja sitä ajaa iso muovinen poliisisetä. Poliisiauto sitten ajaa pitkin katua, jossa on taloja, joissa on rosvoja, nappaa rosvot, heittää heidät autoon ja kaahaa heidät vankilan kalterien taakse.
Arvatkaapa innostuuko nelivuotias poliisifanipoika tällaisesta?
Sinnehän se konna joutuu maijaan.
Innostuu muuten. Turha luulotella, että pelin komponentit ovat vain pintakiiltoa, jolla ei oikeasti ole väliä. Ja lastenpeleissä niillä vasta onkin.
Hulppean lelufaktorin lisäksi Wooop Wooop lisää perinteiseen muistipeliin nopat. Vuorolla heität noppia (nyt onneksi vain kerran) ja heiton tulos vähän muokkaa sitä, miten vuorosi menee. Normaalien muistipelitoimintojen ”käännä kaksi ja koeta löytää pari” lisäksi vuorolla voi mennä kahvitauolle syömään donitsia. (Tämä ei ole kauhea lopputulos, koska donitsilaatta on sekin tasa-arvoinen pistelaatta pelin lopussa.) Sitten on Suurhälytys, jossa tarvitaan yhteistyötä – koetat löytää parin toisen pelaajan kääntämälle laatalle. Wooop Wooop tarjoaa siis komeassa paketissa pientä vaihtelua perusmuisteluihin.
Nelivuotias on tarjonnut ”Poliisipeliä” pöydälle alkuinnostuksen jälkeenkin säännöllisesti, ja merkit viittaavat siihen, että rosvoja vangitaan vielä paljon.
My First Castle Panic
Sitten toinen syksyinen hitti. ”Örkkipeli” on yksinkertaistettu versio emopelistä’n nimeltä Castle Panic. Molemmat ovat tornipuolustusyhteistyöpelejä. MFCP:ssa örkit marssivat tietä pitkin linnaamme päin, ja meidän pitää kortteja pelaamalla vangita ne ennen kuin ne ehtivät perille. Jos örkki on vaikka sinisen kolmion ruudussa, hänet voi vangita pelaamalla kortin, jossa on – sininen kolmio.
Örkkejä on neljää erilaista, mikä on ratkaisevan mukavaa, koska se luo erilaisia kiperiä tilanteita. Välillä Juoksija ryntää portille juuri väärään aikaan tai Marssittaja synnyttää varsinaisen örkki-invaasion.
En ole vielä kymmenisen pelin jälkeenkään ihan varma, kuinka paljon tässä on oikeasti taktiikkaa mukana. Tuuria on ehdottomasti: joskus tulee oikea kortti, joskus ei mitään sopivaa. Mutta ihan kuin tässä kannattaisi myös vähän katsella, mikä örkki kannattaa milläkin hetkellä tuhota kaikkien pelaajien kortit tietäen, eikä vain aina sitä pisimmälle ehtinyttä mahdollista… Onko tämä vain illuusio hallinnasta vai todellista taktiikkaa, en uskalla sanoa. Se on sentään pantu merkille, että kahdella pelaajalla peli on paljon vaikeampi voittaa kuin neljällä, koska pelaajille on yhteensä puolet vähemmän kortteja tarjolla. Mutta sääntökirjassa on lukuisia pikkuvariantteja pelin helpottamiseen tai vaikeuttamiseen. Hyvä niin.
Laatikko on vankila.
Ensimmäinen Örkkipelini toimii kyllä aikuisenkin näkökulmasta ihan kivasti ja lasken sen hyväksi peliksi nelivuotiaiden sarjassa. Sitä pelaa siis seuran vuoksi ihan mielellään. Varmaan olisi hauskempaa jos abstraktit geometriset kuviot olisivat ihan olemassa olevia esineitä kuten kirveitä ja jousia tms. Ehkä MFCP:n suurin arvo on kuitenkin siinä, että tämä taitaa kivasti kouluttaa lasta oikean Castle Panicin pariin.
Hyvä lukija, jos sinulla on kokemusta Castle Panicista, kaipaisin mielipidettäsi: missähän vaiheessa voisimme poikani kanssa siirtyä siihen? Siitä olisi nyt tarjolla myös Castle Panic: Big Box, joka kerää kaikki lisäosat ynnä muun sälän yksiin kansiin. Koska meidän pojan mielestä poliisien kanssa voivat kilpailla vain ritarit, veikkaan se ei ehkä olisi hullumpi synttärilahja ensi vuoden puolella.
