Mitä pelattiin Suomen ja maailman Habsburg-seuran lautapelaamisen maailmanmestaruuskisoissa 2019 Askola Invitational?

Jätä kommentti

3.11.2019 Kirjoittanut JK

Siinä kysymys. En väitä omaavani selvännäkijän lahjoja, mutta eiköhän tuo kysymys ole ollut lukemattomien suomalaisten huulilla viime viikkoina. Suomen ja maailman Habsburg-seuran mestaruuskisat (1, 2, 3, 4) on viime vuosina pelattu jo kesän puolella, mutta tänä vuonna ei kisaraporttia ole vieläkään ilmestynyt vaikka ollaan jo marraskuussa? Sama ihmetys on kuulunut maailmalaisen huulilla, heidän huuliltaan kysymykset vain saattavat kuulostaa mitä erikoisimmilta:

Was wurde bei der Askola Invitational World Championship 2019 für Habsburger in Finnland und auf der ganzen Welt gespielt?

Kysykää, niin teille vastataan.

Habsburg-seura valitsi tuttuun tapaan lautapelaamisen maailmanmestaruuskilpailuihinsa (Invitational) pelit suljetulla lippuäänestyksellä. Ehdokkaiksi pääsi seuraavien kriteerien täyttyessä:

• Peliin mahtuu viisi.
• Peliä on joskus pelattu seuran kokouksessa.

Selviä suosikkeja ei tämän vuoden äänestyksessä noussut esiin. Jostain syystä ylituomari raakkasi pois hyviä pelejä kuten Im Jahr des Drachens ja Hansa Teutonica ja nosti niiden sijalle listalle vanhoja pelejä seuran menneisyydestä. Ei niin että olisin katkera, mutta yksi tällainen vanha peli nousi ensimmäiseksi kisalajiksemme: seuran alkuliemistä kohonnut suohirviö nimeltä

Power Grid

Mestaruuspokaali, Power Grid ja Moët & Chandon

Tätä nimittäin pelattiin jotakuinkin ensimmäisessä tai toisessa kokouksessamme kaukaisessa galaksissa vuonna 2016.

Power Gridilla potkaistiin siis mestaruusmittelöt vauhtiin! Peli on Klassikko isolla alkukirjaimella, joka tässä tapauksessa on ’k’. Muita isolla alkukirjaimella kirjoitettavia klassikoita on mm. Karhukopla ja Klu Klux Klan, jotka molemmat olisivat varmaan pitäneet tästä Friedeman Friesen europelistä vuodelta 2004. Miksi? Koska he ovat sadistisia ihmisiä tai antropomorfoituja koira-ihmisiä.

Power Grid on hauskaa viihdettä kaikille ynnäystä rakastaville tai niille, jotka ovat sadistisia ihmisiä tai koira-ihmisiä ja rakastavat laittaa muut ynnäämään kaksinumeroisia lukuja päässään viiden tunnin ajan.

Mitä sitten ynnätään? Kaupunkien välisiä putkia. Kartalla on nimittäin numerolla merkittyjä putkia, jotka johtavat kaupungeista toisiin. Sinun rahojesi pitäisi riittää yhdistämään kaupunkeja toisiinsa näillä putkilla. Lasket siis yhteen putkien hintoja ja kaupunkien hintoja. Kaupungit maksavat 10, 15, tai 20 rahayksikköä riippuen siitä missä pelin kolmesta vaiheesta mennään. Pelin vaiheet ovat: 1) kohta se varmaan alkaa, 2) kohta se varmaan loppuu ja 3) ei se lopu koskaan.

Ennen ynnäystuloksesi julkistamista neljä muuta pelaaja ilmoittaa omat ynnäyksensä. Yleensä he ovat vieneet jonkin kaupungeista ja/tai putkista, joita itse halusit ynnätä, joten omat ynnäyksesi menevät kuitenkin hukkaan. Älä siis turhaan aloita omaa ynnäystäsi ennen kuin tulee sinun pelivuorosi.

Kynän ja paperin käyttö oli sallittua.

Power Gridissä pääsee omia rahoja sijoittamaan myös palatseihin, lasertähtäimiin, viskitislaamoihin, keskiaikaisiin arvoituspergamentteihin ja panssarivaunuihin. Anteeksi, sekoitin tämän nyt mihin tahansa kiinnostavaan peliin. Power Gridissä pääsee omia rahoja sijoittamaan myös voimalaitoksiin, kivihiileen, öljyyn, roskiin ja uraaniin.

Muistithan ynnätä roskiesi hinnat putkihintoihin?

Polttoainemarkkinat toimivat ovelalla taloudella. Jos polttoaineita ei käytetä, niiden hinta pysyy korkeana. Markkinamekanismi on lempiosani peliä.Omalta osaltani Askola Invitational 2019 alkoi onnistuneesti. Viimeisten ynnäysten jälkeen minulla oli eniten kaupunkeja tai sitten yhtä paljon kaupunkeja kuin toiseksi tulleella mutta enemmän rahaa. Mestaruuskilpailut lähtivät siis tuloksekkaasti käyntiin yllättävällä voitolla. Kello oli jo hiipinyt pikkutunneille, joten ei kun valmistautumaan lauantain mestaruuslajeihin nukkumalla.

Cosa è stato giocato ai campionati mondiali di inviti Askola 2019 per gli Asburgo in Finlandia e nel mondo?

Kiitos kysymästä. Lauantaina aamiaisten yms. jälkeen kisat jatkuivat toisella kisalajilla

Vanuatu

Vanuatu ja Big Wave – ja sinisen infamous laitaseikkailu.

 

Vanuatu, paratiisisaari, paratiisillinen peli – vai parasiitillinen? Hölmö sanaleikki on hölmö mutta silti niin kuvaava Vanuatulle. Nyt oli edessä viisinpeli ilman rooleja. Olen antanut itselleni kertoa, että pelin suunnittelija lisäsi roolit vasta jälkeenpäin tekemään pelistä vähän armollisemman ja helpomman. Valitettavasti ne lisäävät sääntötaakkaa ja peliaikaa ja näin ovat vähän turhia pelissä, joka on mitä elegantein.

Viisinpeli toimii erinomaisesti. Nyt on käytännössä mahdoton pitää päässä kaikkea mahdollista, mitä neljä muuta pelaajaa saattaisivat haluta ja millä prioriteetilla. Toiminnonvalintajärjestelmä on aina vain yhtä nerokas. Osa kokeili haulikkostrategiaa, osa sniper-strategiaa: eli joko yritetään vähän kaikkea tai sitten varmistetaan, että ainakin yhdessä asiassa onnistustaan. Tämäkin riippuu siitä, joutuuko tekemään samoja asioita kuin muut vai voiko edetä vähän eri tahtiin. Jos kaikki haluavat kalastaa, on ihanaa kun voi yksin piirrellä kilpikonnia hiekkaan. Jos kaikki haluavat vasta rakentaa kojuja, onpa kiva muiluttaa jo turisteja saarille. Vuorojärjestyksellä oli tässäkin väliä. Vanuatussahan oma vuorojärjestys ei tunnu koskaan olevan oikea: haluaisi mennä ekana mutta toisaalta vikana. Pari hasbburgilaista piti toisena olemista parhaana.

Voi olla. Jäävään itseni neuvomisesta. Oma pelini nimittäin lähti kierroksella kaksi menemään surkeasti. Yritin olla erilainen nuori ja lähdin tyhjentämään aarteita pelilaudan reunaheksalta. Ongelmaksi valkeni seuraavina vuoroina se, että olin laudan sivussa. Sieltä on kallista ja hidasta lähteä takaisin keskustan tohinoihin: purjehtimisessa pitäisi ensinnäkin onnistua, ja toiseksi se maksaa. Meinasi jopa käydä katastrofi eli ns. robinson crusoet: jäädä tyhjälle laatalle ilman purjehdusrahaa paremmille vesille. Vanuatussa olisi mahdollista maalata itsensä nurkkaan tavalla, josta toipumiseen menee pari kolme täyttä pelikierrosta. Sen jälkeen voisi saman tien luovuttaa. (Itse asiassa: yksi pelaajista voisi kai jättää pelin jopa kesken pelin siitä kärsimättä?)

No, laitaseikkailun virheen tajuttuani kaappasin aloittajan merkin niin että pääsin laittamaan hedelmällisen saaren lähelle itseäni. Loppupeli oli sitten kovaa kamppailua elantoa ja onnea kasaan raapien, mutta minulle liian myöhään, hännille jäätiin. Kärki oli tasainen kenenkään keräämättä edes täyttä kierrosta pisteitä (50).

Koska ensimmäisen kisalajin kärkikaksikko jäi toisessa kisalajissa hännille, tässä vaiheessa mestaruuskisoja pistetilasto oli hämmästyttävän tasainen.

Se kaikki muuttuisi kohta.

Luonnollisesti.

Luonnollisesti pistetilasto muuttuu, kun pisteitä jaetaan lisää. Mutta eikö ollut aika dramaattinen lause?

Что сыграли на чемпионате мира по приглашению Аскола в Габсбурге в Финляндии и за его пределами в 2019 году?

Spasiba za vopros. Kolmas ja ratkaiseva kisalaji oli sekin varsinainen klassikko. Tänä vuonna Suomen ja maailman Habsburg-seura tosiaan palasi ajattomien pelien äärelle. Uuden kultti ei meitä hetkauta. Imperiumia kun ei rakenneta kvartaaleissa. Tai: Habsburgien kvartaali on 25 vuotta.

Santiago

Santiago ja Cheers from Karvasmäki. Spoileri. Karvas.

Santiago on nerokkaan simppeli huutokauppapeli.

Nyt kun olen tämän kirjoittanut, varoituskellot alkavat soida päässäni. Eivät ne soineet vielä kisalajeja äänestäessä. Opin nimittäin vasta nyt, että huutokauppaaminen ei taida olla vahvin lajini. Jotkut ne osaavat laskea perunapellolle arvon saman tien. Toiset taas huutavat tunteella. Edellisillä taitaa olla ylilyöntiasema, kun peli on riittävän tiukka.

Santiagossa tarjotaan rahaa erilaisista viljelystilkuista. Nämä laitetaan sitten keskelle yhteistä peltoa. Se vain ei vielä riitä. Tropiikin kuumuudessa – kuinka sopivaa, että kaksi kolmesta kisalajista keskellä kylmää ja märkää syksyä 2019 käytti meitä tilapäisesti tropiikin kuumuudessa – perunat ja chilit nimittäin kuivuvat ilman vettä. Ja vesikanavista päättää Kanaalinvartija. Joten viljelystilkkujen jälkeen tarjotaan kilpaa rahaa Kanaalinvartijalle siitä, että hän laittaisi kanaalin suotuisaan paikkaan.

Seura virallisissa kisapaidoissa keskittyneenä sääntökertaukseen ja jäätelöön. Kuvaa on manipuloitu.

Santiago on oikeastaan peli, jossa pitäisi luoda mahdollisimman paljon win-win-tilanteita, saattaa toiset pelaajat tilanteeseen, jossa heidän kannattaa tehdä sinulle suosiollinen valinta. Ja kuinka vaikeata se on! On tämä hieno peli. Nopeakin: paljon yli tuntia ei tähän kulu kokeneilta, mutta tunteiden vuoristoradan läpi se pelaajansa vie.

Lopputilanne. SJMHS ei aina pelaa win-win, niinpä pellon keskusta pääsi nyt tällä kertaa kuivumaan aavikoksi.

Olisi pitänyt laittaa se oma varakanaali jo siinä alkuvaiheessa sille banaanipellolle. Ei menestystä meikäläiselle tässä lajissa. Eikä näissä kisoissa. Ei siitä tunteiden vuoristoradasta sen enempää.

Eikä siinä enempää vuoden 2019 kisoista. Onnea pokaalin nostajalle, jäsen Anaksimandokselle; kiitos järjestäjille ja seuralle sekä näiden hienojen pelien suunnittelijoille; kiitos lukijoille!

 

---

Hetkinen vielä! Kyllähän me muutakin kerkesimme viikonloppuna pelata. Mainitaan siis vielä pari uutta peliä virallisen kisaohjelman sivusta.

Lauantai-illan perinteenä meillä on ollut kokeilla jotakin Knizian huutokauppapeliä. Pimeälle pöydälle ovat päässeet mm. Modern Art ja Ra. Tänä vuonna kirjastosta mukaan ehti

Dream Factory

joka tunnetaan Suomessa nimellä Hollywood. Pelissä huutokaupataan potteja, jotka koostuvat erilaisista laatoista: näyttelijöitä, kuvaajia, ohjaajia, musiikkia, erikoistehosteita… näistä koostetaan elokuvia. Knizialle epätyypillisen epätemaattisesti elokuvia ei kuitenkaan arvioida kassamenestyksen, vaan laadun mukaan. Ihan kuin Hollywood piittaisi laadusta tai kritiikeistä enemmän kuin elinehdosta, nettotuotosta? Sentään hauskan teemallista on se, että kun huutokaupparuutujen lisäksi käydään välillä erilaisissa juhlissa ympäri maailmaa, niissä parhaat palat päältä poimii se, jonka entouragessa on suurimmat julkkikset.

Hollywoodissa sitä koettaa saada omat leffat valmiiksi. Painetta luo halu saada ensimmäisenä valmiiksi kunkin genren leffa (lisäpisteitä luvassa ekalle). Lisäksi haluaisit loppupalkintoja varten saada luoduksi parhaan leffan kustakin genrestä. Ja ennen kaikkea haluat vain luoda mahdollisimman paljon arvokkaita leffoja. Tavoitteet ja halut menevät tietysti hedelmällisesti ristiin. Jälleen kerran toimiva huutokauppaus Knizialta tämä.

Tällaisia elokuvia on tekeillä. Hahmot ovat karikatyyrejä oikeista. Tällainen huumori voi olla monille lisämeriitti peliä valitessa.

Ja sunnuntain kruunuksi testattiin vielä

Tiny Epic Kingdoms

Scott Almesin Tiny Epic -sarjan aloittanut TEK olikin aika hauska pikku peli. Kukin pelaaja saa yhden lukuisista eri fantasiaroduista erikoislaatuineen. Pelissä voi satsata ilmeisesti ainakin kolmeen keskeisistä strategioista: levittäydy kartoille (toistenkin kartoille pääsee teleporttaamaan), kehitä magiaa tai rakenna korkea torni. Tämä fantasiamaailma nyt vain kunnioittaa yli kaiken korkeita torneja.

Toiminnonvalintasysteemi on puerto ricomainen, eli yksi valitsee ja muut seuraavat (taikka vain nostavat resursseja). Se toimii oikein hyvin tässä: pelaaja koettaa valita toimintoja, jotka hyödyttävät itseä eikä muita. Milloin lisääntyy, milloin matkustaa kartoilla, milloin kehittää magiaa ja niin edelleen. Taistelut tehdään mekaniikalla, joka on minulle tuttua My Little Scythesta vaikka arvattavasti sitä on käytetty monaalla muuallakin aiemmin: kumpikin valitsee salaa kuinka monta resurssia käyttää sotimiseen ja paljastaa samanaikaisesti. Enemmän käyttänyt voittaa. Mutta tässä on myös vangin dilemma mukana. Jos kumpikin tarjoaakin valkoista lippua, syntyy win-win-allianssi.

Peli oli yllättävänkin pian ohi mutta jätti hyvän maun. Vaihtelevuutta ehkä löytyisi lukuisten eri fantasiarotujen muodossa, ja Tiny Epic -sarjan kantavan idean mukaisesti koko on hyvin kompakti. Kokoaan suuremmalta peliltä tämä tosiaan tuntui.

Olet lukenut kisaraportin nyt loppuun asti. Kiitos siitä sinulle!