Kolme yhteistyöpeliä lasten kanssa – Ghost Fightin’ Treasure Hunters, Castle Panic ja Concept Kids: Animals

Jätä kommentti

7.4.2020 Kirjoittanut JK

Kolme yhdessä -sarjassamme esitellään tällä kertaa kolme arvostettua yhteistyöpeliä lasten kanssa. Onko ”Kolme yhdessä” oikeasti Puutyöläisen ”sarja”? En muista kirjoittaneeni sellaista aiemmin. Ehkäpä tämä on sarjan ensimmäinen? Mutta tässä kolme yhteistyöpeliä, joita voit pelata yhdessä lastesi kanssa. 

Ghost Fightin’ Treasure Hunters

italiaksi komea Caccitori di Spettri alla Ricerca del Tesoro, meillä päin ”Kummituspeli” on vähän kuin jenkkirässiversio Flash Point: Fire Rescuesta pienille lapsille. Edellä mainitun ”Palomiespelin” kanssa yhteys on vain mekaaninen: kummassakin pelissä eri puolilla taloa tapahtuu aina satunnaisesti ”pahuutta”, ja pelaajat juoksevat ympäriinsä sammuttamassa sitä. Tässä pahuus on kummitukset, jotka ilmestyvät eri huoneisiin vanhaa kartanoa. Pääasiassa pelaajat ovat täällä kuitenkin keräämässä jalokivia – nämä taas ovat kuin Flash Pointin ihmiset, jotka on pelastettava palavasta talosta. Jalokivet pitää ehtiä kantaa ulos talosta ennen kuin talo romahtaa tulipalojen alta, tai siis kummitukset ehtivät yhdistyä superkummituksiksi ja pelaajat häviävät. 

GFTH vain on Flash Pointia vielä helpompi. Noppa kertoo, montako ruutua voit liikkua. Sitten otat kortin, joka kertoo, mihin huoneeseen laitetaan uusi kummittelija. Samassa huoneessa olevia kummituksia vastaan voi taistella heittämällä noppaa, pitää saada sivu, jossa on kummituksen kuva. Heitä ja liiku, heitä ja ratkaise. Kumpikin mekanismi on kaikille ihmisille tuttu, vaikkeivat ehkä vaadi pelaajilta päätöksiä. Päätökset tässä pelissä ovat: mihin liikkua. Kannattaako kenenkin mennä minne päin keräämään jalokiviä, kannattaako käydä taistelemassa kummituksia vastaan…

GFTH on ikävä kyllä niitä pelejä, joissa ylläpitovuorot kestävät monesti pitempään kuin pelaajien vuorot. Ylläpito: etsi noppa pöydältä sieltä, mihin lapset ovat sen heittäneet, heitä noppaa, tarkista tulos, ota kortti joka kertoo mihin huoneeseen lisäät kummituksen, etsi kyseinen huone, lisää sinne kummitus. Nyt olet valmis tekemään oman vuorosi: liikut nopan silmäluvun verran. Joskus heität uudestaan noppaa, taistelunoppaa. 

Flash Pointissakin ylläpitovuorot kestävät joskus pitkään, mutta nopein pelaaja eli aikuinen voi tehdä ne itse ja tulipalojen ilmestyminen ja mahdolliset räjähdykset ja kuolemat ovat paljon jännittävämpää seurattavaa kuin taas yksi kumikummitus jonnekin päin taloa.

Peli on onnistuneesti viritetty, voitto tai tappio on meillä aina ollut hyvin pienestä kiinni eli se jännitys, mitä on, säilyy kyllä loppuun asti. Vaikeammalla tasolla tulee lisäkortteja ja jotkut talon ovista menevät välillä lukkoon – emme ole kokeilleet tätä.

GFTH on kovin suosittu amerikkalaisten perhepelaajien keskuudessa, onpa se voittanut 2014 Kinderspiel Des Jahres -palkinnonkin. BGG:n lastenpelirankingissa se on tätä kirjoittaessa jopa kolmantena. Minua tämä yllättää. Toisaalta peli on suhteellisen halpa ja ison valmistajan Mattelin myötä kait laajalti saatavilla. Peli sopii noin viisivuotiaasta ylöspäin, avoimen tiedon yhteistyöpelinä pientä kummitustenjahtaaja voi aina auttaa, joten jos aihe ja ulkonäkö kiinnostaa ja haluaa päästä heittelemään noppaa, ehkä Ghost Fightin’ Treasure Hunters vois teidän perheellä toimia.

*

Trilogian vanhin ja ehkä kuuluisin peli on 

Castle Panic

 

My First Castle Panic on meille entuudestaan tuttu, se on helpotettu versio tästä, ja se sopii jo jostain 3-4-vuotiaasta ylöspäin. Mutta nyt olemme siirtyneet jo apupyöristä tähän isojen poikien versioon.

Castle Panic on vuodelta 2009 ja ikä näkyy ja tuntuu jo. Yksitoista vuotta on lautapeliajassa melkein saman verran kuin koiran iässä. Vähän rujon vanhanaikaiselta näyttää etenkin pelilauta, jossa on annettu käytettävyydelle 100% ja estetiikallle 0% – olkoonkin että ellei lapsesi osaa lukea (englantia), käytettävyys kärsii sittenkin, koska jostain syystä lautaan on kirjoitettu ARCHER, KNIGHT, SWORDSMAN näitä esittävien ikonien sijasta.

Vuorollasi pelaat kortteja ja yrität saada niillä aiheutettua tuhottua linnaa kohti rynnistäviä örkkilaumoja. Em. Archer, Knight ja Swordsman esimerkiksi ovat kortteja, jotka tuhoavat örkkejä vastaavasti kaukaa, keskimatkalta ja läheltä. Kullakin on myös väri, joka kertoo millä sektorilla he voivat toimia.  Örkit rynnivät tuhoamaan ensin linnan muurin, ja ellei sitä pystytä uudestaan (laasti- & tiilikortit pelaamalla), itse linna alkaa sortua. Perustornipuolustuspelien mukaisestai, jos linna sortuu, häviätte. Muuten saa juhlia voittoa.

Pelaajavuorojen välissä öttiäiset etenevät yhden eteenpäin. Sitten laudalle tulee kaksi uutta öttiäislaattaa. Mukavaa on, että peruslaattojen joukossa on kierrepalloja: ota neljä uutta laattaa; kaikki öttiäiset vaihtavat rintamaan yhden myötäpäivään; valtava kivi vyöryy kohti linnaa tuhoten kaiken edeltään… Öttiäisten joukossa on myös bosseja, jotka vaikkapa parantavat tovereitaan tai marssittavat näitä eteenpäin ja niin edelleen. Kaikki nämä erikoislaatat tuovat tervetullutta vaihtelua muuten melko suoraviivaiseen ”mätsää kortti ja sektori” -harjoitukseen.

Toisekseen tärkeitä pikku päätöksiä tuo myös mahdollisuus vaihtaa kortteja toisten pelaajien kanssa. Siinä voi sitten koordinoida, että missä mikäkin örkki on Ollin vuorolla, jaaha, Ollille kannattaa jakaa sininen ritari ja minä otan jousimiehen…

Erikoiskorttejakin on, pelaajilla. Tervaa ja barbaareja ja kill shoteja. Suoraviivaisesta pelistä kuitenkin on kyse. Varsinaista tornipuolustuspelien tuntumaa en tästä ikävä kyllä itse saa.

Castle Panic on ollut tietääkseni ihan verrattain suosittu kymmenisen vuotta ja saanut lukuisia lisäosia, joista yleisesti pidetään. Näen jo että lisäosia tulisikin pian ikävä ja sellaisia on varmasti helppo peliin lisätä: lisää öttiäisiä, kortteja, kommervenkkejä… Castle Panic Big Box sisältäisi nämä kaikki kerralla, mutta pelistä on Deluxe-painos kuulemma tulossa sekin…

Ensimmäiseksi yhteistyöpeliksi Castle Panic saattaa olla monessa perheessä hyvinkin jännittävä valinta. Meillä tuo melkein-viisivuotias poika on nyt tästä innostunut, vaikkei ihan sääntöjä ymmärräkään, haluaisi nähdä Castle Panic -aiheisen elokuvana ja tahtoo painia trollimaagi-painia isin kanssa.

*

Eikö taistelu kiinnosta? Tämä toinen peli on aivan jotain muuta.

 

Concept Kids: Animals

 

Arvaako näillä vinkeillä, että possua haetaan?

Concept Kids: Animals on yhteistyöpeli, jossa toiset kuvailevat eläintä ja yksi joutuu arvaamaan, mikä eläin mahtaa olla kyseessä. Eläimen kuvailu ei kuitenkaan tapahdu sanallisesti, vaan merkkaamalla pelilaudalla erilaisia ominaisuuksia, joita eläimellä on: Missä se elää? Minkä värinen se on? Onko monta jalkaa, onko turkkia? Onko eläin iso tai nopea, uiko vai lentääkö…? Eläimen käytöstä tai funktiota ei vinkeistä löydy, joten nauravaa laumaeläintä (hyeena) tai haisunäädän hajua tai sitä, että eläimestä saa maitoa tai villaa ei voi näillä konstein vinkata. 

Tällaisia ominaisuuksia vinkkaajat kertovat laittamalla pelilaudalle oransseja muovikehikoita. Milloin vain arvaaja uskoo keksineensä vastauksen, hän lausuu arvauksensa. Peliä ei varsinaisesti voiteta tai hävitä, siitä saadaan tulos: kuinka monta eläintä arvasitte oikein? 

Peliä tässä on hyvin vähän, sellaista yhdessätekemistä tämä on, joka ehkä kehittää lapsen hahmottamiskykyä, konseptuaalisen ajattelun kykyä, ehkä yleissivistystä eläinkunnasta. Aloittelijan säännöillä aikuinen arvaa eläimiä, mutta suosittelen kuitenkin nopeasti jakamaan lapsille arvausvastuuta. Parasta Concept Kidsissä nimittäin on nähdä pienen lapsen ajatusprosessi hänen kasvoiltaan, jännitys, kun hän toteaa ”haluan arvata”, ja ilo, kun hän osuu oikeaan; turhautuminen, kun ei millään keksi ’kotkaa’, ja oppimisen riemu, kun myöhemmässä pelissä jo keksiikin.

Korttien laatu vain on valitettavan heikko! En näistä yleensä nillitä, mutta kun kortit ovat niin ohuita, että niistä näkyy läpi… Pieni paperinpala kortin taakse korjaa tämän. 

 

Pelin kuvitus on sarjakuvamaista ja ajoittain melko tulkinnallista. Kultakala esimerkiksi on minusta oranssi eikä tulenpunainen ja niin edelleen. Keskustelua siitä, oliko eläimen nimitys nyt sitten oikein, voi seurata sitäkin. Mikähän antilooppi tai pukki tuolla vasemmallakin on ja asuuko missä…?

”Eläinarvauspeli” on toiminut meillä jo nelivuotiaalla, varmaan tuossa eskari-iässä se on parhaimmillaan. Peli tarjoaa kaksi settiä kortteja, joista toinen, punareunainen, sisältää vesinokkaeläimen ja katkaravun kaltaisia vaikeampia eläimiä. Ne osoittavat myös, kuinka vaikeaa näillä spekseillä on erottaa varis pulusta. Samat eläinkortit toistuvat pelistä toiseen melko pian, joten tulevan peliklassikon sijasta Concept Kids on tällainen kevyt tapa viettää hetken aikaa lasten kanssa. On niitä paljon hullumpiakin tapoja!