Syksy on kaukokaipuun vuodenaika, eli Jos pääsisin Essenin messuille, näitä pelejä pelaisin

2

30.8.2017 Kirjoittanut JK

Jokaisen lautapeliharrastajan eteen nousee vääjäämättä kysymys: mitäpä jos minäkin joskus matkustaisin Saksan Esseniin maailman suurimmille pelimessuille? Oletettavasti peliharrastaja kysyy tätä itseltään syksynä kuin toisenakin, ja lopulta jonakin syksynä antaa periksi ja varaa liput itselleen, ja ehkäpä ja ehkä jopa toivon mukaan jollekin toisellekin ihmiselle siinä samassa, ihmiselle jonka esimerkiksi tuntee ja jonka kanssa tykkää pelata lautapelejä, pikemminkin kuin postinjakajalleen. Ehkäpä postinjakasi harrastaa myös lautapelejä? Oletko koskaan kysynyt? Viisas nainen totesi kerran, että maailmassa ei ole tuntemattomia, vain ystäviä, joille et ole vielä ostanut lippua Esseniin.

Ehkäpä minäkin joskus et in Arcadia ego. Tänä vuonna en kuitenkaan käyskentele Essenin messuhallien puuvillacollegeolkapäisessä ruuhkassa ja hiilidioksidipitoisessa ilmassa, jota täyttävät em. puuvillacollegeihin tarttuneet pizzan, gyron ja Haribon ruokahalua herättävät tuoksut. Seuraavia uusia pelejä olen silti pitänyt parhaan saksalaisen romantiikan periaatteen mukaisesti silmällä Wanderlustia kokien ja kaukaa kaihoten. (Pakko muuten todeta, etten ole milloinkaan niin harmitellut lukion D-saksan opiskelussa slarvailua kuin Brettspieleihin rakastuttuani. Olisipa opettaja lykännyt pari Kniziaa alkuperäiskielellä silloin eteeni kautta Würfelin!)

Jos olisin Essenissä tänä syksynä, menisin ensimmäiseksi Pearl Gamesin kojulle. Siellä harmittelisin, että slarvailin ranskan kielen opinnoissani, sillä en ymmärtäisi Sebastien Dujardinin englannista kahta sanaa. Tekisin silti parhaani oppiakseni pelaamaan Pearlin uutta julkaisua nimeltä

Otys

Otys on Claude Lucchini -nimisen suunnittelijan ilmeisesti keskiraskas tai sitä kevyempi sukelluspeli, jossa liikutaan syvyyksissä menneen sivilisaation (omamme!) artefakteja etsien. Teema kuulostaa kiinnostavalta, peli näyttää kantta myöten upealta, ja se on tosiaan Pearl Gamesin tuotantoa, firman, joka on tuonut elämääni Troyesin, Tournayn ja Bruxelles 1893:n kaltaisia ilonlähteitä. Jos olisin Essenissä, pyytäisin Pearl Gamesin johtajan Sebastien Dujardinin ja Pearl Gamesin kesäharjoittelijan sekä kojun ohi kulkevan siivoojan nimmarit käsivarteeni enkä pesisi niitä pois ennen kuin maanantaiaamuna arkiseen työhön lähtiessäni (en sentään haluaisi ihmisten pitävän minua hulluna).

 

Kuvat on BGG:stä kopioitu.

 

Tämän jälkeen tarkistaisin Sebastienin (olisimme tässä vaiheessa jo etunimituttuja) demoversion pelistä

Black Angel

Tätä ensi vuodeksi kaavailtua peliä seuraan ristiriitaisin tuntein, koska se sijoittuu avaruuteenzzz zzz zzz, mutta toisaalta sen takana on Troyesinkin trio Dujardin – Georges – Orban. Tiettävästi pelissä on samanlaisia mekaniikkoja kuin tuossa mestariteoksessa, joten antaisin sille ehdottomasti mahdollisuuden. Samalla vaivihkaa tarkistaisin älypuhelimen Google Translatelta, miten ranskaksi kysytään:

Onko perää huhuissa, että Bruxelles 1893:iin olisi joskus lisäosaa suunnitteilla?

Y a-t-il des rumeurs selon lesquelles Bruxelles 1893 serait parfois une extension?

Ja Sebastien vastaisi tähän jotakin, mitä en ymmärtäisi. Hymähtäisin vaivaantuneesti, huutaisin ”Merci toujours, Au revoir!” ja etsisin sitten kojun, jossa esitellään Inka ja Markus Brandin (Village) uutta peliä

Rajas of the Ganges

Tämän pelin värikkyys on hyvin perusteltua, sillä se sijoittuu Intiaan, jossa kuvien ja kertomusten mukaan elämä ei ole harmaata, vaan sisältää kirkkaita päävärejä ja näiden yhdistelmiä. Gangesin rajat eivät ole raukkoja! Peli on värikkäiden läpikuultavien noppien sijoittelua ja työläistenasettelua, molemmat lempimekaniikkojani, ja kyllähän se upealta näyttää. Noppia voi sitten käyttää eri tarkoituksiin, ja niitä voi muokata karmalla. Pelissä on myös hyvältä kuulostava ratamekaniikka, jossa kaksi rataa, vauraus ja maine, kulkevat toisiaan vastaan, ja kun ne kohtaavat, voitat.

Jos olisin Essenissä tänä vuonna, olisin juuri myöhästynyt kojulta, jossa Inka ja Markus signeeraavat kopioita Rajasista, ja se harmittaisi minua, mutta nousisin sen yli. Kotona Suomessa meilaisin Brandeille ja pyytäisin, voisivatko he lähettää minulle postissa kaksi nimikirjoitustaan, jotka teippaisin sitten Villageni ja Rajas of the Gangesini laatikkoon.

Jos olisin Essenissä tänä vuonna, syy, miksi myöhästyin Brandien signeerauskojulta olisi se, että olen kuluttanut äänijänteeni riekaleiksi huudellen pitkin messuhallia

MAAAARIOOOOOO!!1

ja joutunut hoitamaan niitä pehmisjäätelöllä cafeteriassa. Paljastui nimittäin, että Mario (Signor Papini teille) on kaikessa hiljaisuudessa (hiljaisuudessa meille, jotka olisimme slarvailleet italiantunneilla, jos olisimme älynneet niille ensinkään osallistua – siis meille, jotka emme lue italialaisia peliblogeja tai messuraportteja) valmistellut uutta lahjaansa pelaaville kansoille.

Kyllä. De Vulgari Eloquentian luonut hullu tiedemies Papini tuo tämän syksyn Esseniin pelin nimeltä

Lancelot

Ja voi pojat siinä on kaunis kansi.

Muistatteko, kun Medieval Academysta kirjoittaessani kerroin seuraavaa:

Luin viime viikolla Pyöreän pöydän ritareita. Tuli mieleen, että kuningas Arthuristahan saisi jännittävän lautapelin.(* Siinä olisi hieno pelilauta, jossa on linna ja sitten reittejä kaukomaille (maagiseen metsään, karuun vuoristoon ja merten yli eksoottiselle Man-saarelle). Vastaan tulisi korteilla vastuksia, kuten lumoojattaria ja velho ja Vihreä Ritari, jonka kanssa sitten taistellaan ja jos voittaa, saa Kunniapisteitä (=voittopisteitä), ja jos häviää, joutuu takaisin linnaan nuolemaan haavojaan. Ehkäpä siinä voisi värvätä oman ritarinsa palvelukseen aseenkantajia, kavereita ja sitten käydä serenoimassa mielitietylleen parvekkeen alla. Voisiko siihen yhdistää setinkeräystä seikkailukorttien osalta ja sitten olisi kiva asetella työläisiään linnan eri huoneisiin… Tehkää joku taitava tällainen peli niin minä lainaan sen kirjastosta ja saatte 5 senttiä lainauskorvausta?

Tietysti muistatte! No, signor Papini on nyt ajanut blogini Google Translaten läpi ja tarttunut ideaani. Kaiken ymmärtämäni perusteella Lancelot on nimittäin juurikin rikas kokoelma kuningas Arthurin saagamaailman eri vaiheita ja tehtäviä Pyhän Graalin etsinnästä taisteluihin, seikkailuihin ja kauniin lady Guineveren sydämen voittamiseen. Voitte ehkä kuvitella intoni, kun sain kuulla tästä pelistä! Jos ette voi, huomautan, että käytin huutomerkkiä! Ja siinä tuli toinen. Nyt saa riittää.

Giochiegiocatori osaa kertoa em. Google Translaten kautta:

”The game is in full Papini style, players have to become the new first knight and to fall in love with [Guinevere]. The board has a number of stations that are used to accumulate resources, engage in businesses, win mythical objects, and much more. I was very impressed by the motion mechanics that changes from station to station. It will certainly be one of my purchases as soon as it comes out, if you liked the other Papini games you will also love Lancillotto. I hope in a nice graphic for the board.”

 

Tiettävästi Mario Papini on kirjailija Turkka Hautalan isoisä. Kuva Giochiegiocatori

Prototyyppiä on peluutettu italialaisille jo viime vuonna kautta Juppiterin

Prototyyppikuvat sivuilta Giocionomicon

EDIT 21.9.: Tässä italialaisen version takakannen kuvassa näkyy pelilauta!

Jos olisin Essenissä tänä syksynä hymyilisin korvasta korvaan Marion (ei, kyllä hän on Signor Papini meille kuolevaisille) tavattuani ja kuljetettuani oman kopion signeerattua Lancelotia turvaan läheisen Bundesbankin tallelokeroon. Sitten palaisin etsimään Queen Gamesin kojua, koska Stefan Feld on pirulainen hänkin lukenut blogiani Google Translaten läpi ja tuonut oman kuningas Arthur -pelinsä markkinoille täksi vuodeksi. Sen nimi on

Merlin tulee näistä saamaan sata kertaa Signor Papinin Arthur-tulkintaa enemmän huomiota, mutta eihän se tee siitä huonompaa. Olen pitänyt lähes kaikista pelaamistani Feldeistä, ja hyvältä Merlin ainakin näyttää. Kuvitelkaapa, jos Castles of Burgundy olisi yhtä kaunis.

 

Pyöreän pöydän ympäri käsittääkseni kuljetaan heitä-ja-liiku-menetelmällä…? Feld on siis edelleen punkkari, joka jatkaa Oracle of Delfin ”heitä noppaa voittaaksesi pahikset” jälkeen kapinoimista kaikkien tuntemia modernin pelisuunnittelun sääntöjä vastaan. Mutta kuten taiteilijat tietävät, siinä vaiheessa kun säännöt hallitsee läpikotaisin, ne voi unohtaa, ja tämän etuoikeuden Feld on jo ansainnut.

Jos olisin Essenissä tänä syksynä kulkisin Karma Gamesin ja Hush Hushin pienten kojujen ohi salaliittolaisen myhäilevä ilme kasvoillani ja salaisia käsimerkkejä ohimennen vilauttaen, koska tietäisin, että

Clans of Caledonia

ja

Fog of Love

ovat minulle jo tulossa Kickstarterista tänä samana syksynä. Sen sijaan jatkaisin päämäärätietoista flaneerausta törmäten mahdollisesti seuraavaksi itseensä Michael Kieslingiin, jolta on tulossa parikin peliä tänä syksynä, ja niistä kiinnostaa etenkin

Heaven & Ale

ihan siitä syystä, että siinä on olutta panevia munkkeja ja Michael Kiesling. Ja pinnallisuutta unohtamatta, kyllä se kiinnostavalta näyttää jo prototyyppinä:

Tässä vaiheessa päivää antaisin periksi gyrohajujen houkutuksiin ja söisin niitä cafeteriassa kaksi. Ruokaseurana olisi postinkantajani, joka kysyisi tässä vaiheessa, miksi ihmeessä raijasin hänet tänne. Se tekisi minut surulliseksi, ja pitäisin hänelle luennon modernien designer-lautapelien hienoudesta, minkä jälkeen hän kiittäisi ja lähtisi yöbussilla Hampuriin.

Tyhjän pöydän äärellä ikävöisin perhettäni, joten maha täynnä gyroja tarkistaisin muutaman perhepelin. Esimerkiksi seuraavat kiinnostavan oloiset pelit:

Ilôs

…joka on taas ranskalaisten tekeleitä, aikovatko he vallata saksalaisilta markkinat?

Stuffed Fables

…joka on Mice & Mysticsin tekijän Jerry Hawthornen seuraava seikkailupeli, ja pahoitteluni, etten ole tuosta pelistä vieläkään saanut kirjoitettua.

Dead Man’s Doubloons

…joka vaikuttaa potentiaaliselta kaikkien merirosvoperhepelien äidiltä, ehkä, mahdollisesti.

Tämän jälkeen ostaisin suorilta lisäosan peliin Dream Home, muistelisin tyttäriäni kyynel silmäkulmassa, ja lupaisin ohikulkijalle tuovani heidät mukaani ensi vuonna. Ohikulkija sanoisi ”Yeah good on ya”, hän olisi jostain päin Brittein saaria. Lisäosa on nimeltään

Dream Home: 156 Sunny Street

Se tuo peliin lisää kortteja, huoneita, kaksi uutta pelitapaa ja 5-6 pelaajien mahdollisuuden. Ilmeisesti ei ikävä kyllä lisää taloja?

Jos olisin Essenissä tänä syksynä, kaikki tämä vieraiden kielten puhuminen olisi jo polttanut gyrosta saatuja glukooseja aivoistani niin kovaan tahtiin, että kaipaisin mahdollisuutta puhua suomea. Sitä tekisin Snowdalen kojulla, jossa tiettävästi saisi kokeilla demoversiota Sami Laakson tulevasta pelistä

Dawn of Peacemakers

Sanoisin Laaksolle coolisti että ”Morienttes!” ja Laakso ehkä tunnistaisi jalkapallokesänä 2002 levinneen ilmaisun suomalaiseksi eikä vaihtaisi espanjan kieleen, ja sen jälkeen pelaisimme Dawn of Peacemakersia, jonka jälkeen olisin että ”Sami (olisimme sinuntuttuja tässä vaiheessa, Sami olisi antanut minun voittaa koepelin, mikä on vaatinut häneltä hävettävän huonosti pelaamista, mutta en ole huomannut sitä), kirjoittaisin mielelläni tästä preview’n Puutyöläiseen niin suomeksi kuin englanniksikin, saksaa en valitettavasti taida, koska slarvailin lukiossa”, ja sitten hän antaisi minulle kopion mukaan. Tässä vaiheessa Bundesbankin tallelokeroni alkaisi olla jo huolestuttavan täynnä. Mutta koska olen ollut demopäällä, jatkaisin vielä tarkistamaan, onko pelin nimeltä

Rambo

lautapelidemoversio mistään kotoisin. Minkäs teet, olen 80-luvun lapsi. Vähän europoikkeamasta itsekin häpeissäni etsisin hyvityksenä katseellani tuttua kikkarapäätä joka puolelta hallia, ja lopulta, satapäisen ihmislauman keskeltä, messuhallin suurimmalta lavalta kohoaisi itsensä Uwe Rosenbergin pää. Pelkkä pää, sillä Rosenberg itse olisi vielä viimeistelemässä uusinta peliään

Nusfjord

joten hänestä olisi lähetetty paikalle vain kikkarapäinen hologrammiprojektio, jota me messukansa kuitenkin palvoisimme epäjumalankuvana, ja hymisisimme yhtenä mantrana

uuuuuuuuwe

uuuuuuuuwe

uuuuuuuuwe

Se käsivi jo vähän kiusalliseksi joten jos olisin Essenissä tänä syksynä tarttuisin kopioon upean näköistä Nusfjordia kaikessa kylmänsinisessä majesteettisuudessaan,

mutta juuri kun nostaisin sen irti myyntipöydän verkaisesta pinnasta, sormieni ote kirpoaisi, koska muistaisin juuri äskettäin rakkaalta vaimoltani saaneeni whatsap-viestin

Et sitten osta mitään sen Agricola-tyypin pelejä, pus pus

Pois se minusta! Jättäisin Essenin messuhallin tänä syksynä näine hyvineni. Pääporttien ulkopuolella havahtuisin yhtäkkiä ja vasta nyt kysymään satunnaisilta ohikulkijoilta eri kielillä Googlen kääntämänä olennaista kysymystä samalla viitaten nokkakärrylliseen täynnä pelejäni:

Wie bekomme ich diese nach Finnland?

Comment puis-je les envoyer en Finlande?

Come posso ottenere questi spediti in Finlandia?