Castles of Burgundy, maukas voittopistesalaatti ja tutkielma beigestä
Jätä kommentti29.5.2016 Kirjoittanut JK
Arthur Conan Doylella oli Sherlock Holmes -romaani nimeltä A Study in Scarlet, tutkielma punaisesta, Paul Wellerillä heti perään tutkielma sinisestä:
Vuonna 2011 Stefan Feld ja Alea tarttuivat soihtuun ja tarjoilivat oman väriopillisen tractatuksensa The Castles of Burgundy.
Kysymys kuuluu: Missä Castles of Burgundy oikeastaan oli kaikki nämä kuukaudet? Miksi en saanut sitä millään pelattua puoleen vuoteen? Tiesin hyvin sen maineen – ja se maine on vain kasvanut. CoB (joka tässä ei tarkoita Children of Bodomia) on BGG:n listalla nykyään top 10:ssä. Se on erinomaisen kaksinpelin maineessa, ja vähäkonfliktisena stefanfeldimäisenä europelinä suosittu myös pariskuntapelaajien keskuudessa (vaikea peputtaa toista = ei avioriitoja). Sain lopulta pelattua pelin CoBia, ja siitä innosta kirjoitan pelistä jo yhden pelin vähäisellä kokemuksella.
CoBhan on noppapeli. Vanhoissa peleissä nopanheiton tulos kertoo kuinka paljon voi liikuttaa nappulaansa. Nykyään noppia vaikkapa sijoitellaan. Jos heität CoBissa kolmosen, voit sillä suorittaa kolmosen toiminnot: ottaa vaikkapa laatan kolmosruudusta tai myydä kolmosmerkkisen hyödykkeen. 2000-luvun noppapeleissä – joiden nousua CoB taisi olla omalta osaltaan avittamassa? – silmälukuja voi myös yleensä manipuloida: kolmosesta voi saada nelosen vaikkapa maksamalla kameleita (kuten Marco Polossa), kuluttamalla vaikutusvaltapisteitä (kuten Troyes’ssa) tai yhden työläislaatan, kuten CoBissa. Ja se on mukavaa. Huonoja heittoja ei ole – tai jos onkin, ei peli niihin kaadu. Saa pitää kakun ja syödä sen, sanotaan anglismissa: pääsee heittelemään noppia ja kokemaan sen alkeellisen, pienen jännityssäväyksen, jonka arpa aina tuo – mutta pelin onnistuminen saati voitto ei ole kiinni noppatuurista. Sehän voikin pitemmän päälle olla ärsyttävää. Ensin näkee paljon vaivaa miettiäkseen järkeviä pelikeinoja, ja sitten lady Fortunan force majeure sössii kaiken.
Feld työnsä takana. Kuva www.cliquenabend.de
Siinä missä esim. Troyes’ssa ja Marco Polossa noin yleisesti ottaen on hyvä heittää isoja lukuja (vaikkei ole kaiken loppu, jos heittää pieniä), Burgundyssa ei ole edes väliä, heittääkö isoja vai ei. Eri silmäluvut vain aktivoivat eri laareja, mutta kaikkea voi tehdä ja on hyvä tehdä. Sikäli Burgundykin on feldimäinen voittopistesalaatti. Mikä ei ole moite. Monipuolisuus on mukavaa. Mahdollisuuksia ja tehtävää on paljon , ja kaikkea ei ehdi tehdä. Eri peleissä voi lähteä kokeilemaan eri strategioita.
Kaikkein vakavahenkisin ja tuurittomin strategiapeli Burgundy ei silti ole. Stategioiden onnistuminen on kiinni siitä, mitä laattoja tulee tarjolle. Omaan Burgundyynsa voi lähteä kehittämään maataloutta valitsemalla esimerkiksi sikalaattoja. Sitten voikin käydä niin, ettei sikalaattoja enää alkukierroksen jälkeen tunnu tulevankaan tarjolle. Sikastrategia pitää silloin osata vaihtaa lennosta. Hyvä puoli tässä on, että huonolla tuurilla voi selittää häviönsä – ”kyllä minä olisin vielä noussut, mutta kun ei niitä sikoja tullut…”
CoB on niitä pelejä, jotka ovat valmiita kahden pelaajan kanssa, eikä useampien pelaajien mukanaolo tuo varsinaista lisäarvoa, jos kohta ei haittaakaan. Moni muu pelihän herää vasta eloon, kun pelaajia on kolme, neljä, viisi.
Vielä yksi syy, miksi pidin Burgundysta: se on geograafinen. Pelaajalaudalla on kartta, jota pitkin edetä. Maantieteellä on väliä. Geograafinen ulottuvuus. Se on hieno asia, joka joskus etenkin europeleissä unohdetaan abstraktien laatikoiden sijasta, laatikoiden, joiden sijainnilla ei ole väliä.
Pelaajalauta pelin alkupuolella
Kuten usein käy, minullekin valkeni tästä asiasta jotakin vasta siitä kirjoittaessani. Nimittäin se, miksi en ole kokenut kiirettä Burgundyn peluun suhteen. Se näyttää vaisulta ja ponnettomalta kaikessa beigeydessään. CoB ei näytä hauskalta, yhtään niin hauskalta kuin se on. Se näyttää melkein prototyypiltä. Hyödykelaatat kuvaavat ankeita harmaita säkkejä väreissä, jotka eivät sovi toistensa kanssa yhteen. Rahat ovat muodottomia harmaita hopeamöykkyjä. Pahvinpalat ovat ohuita ja tuntuvat kilisevän. CoB ei näytä voittajalta. On osoitus peliharrastajien epäpinnallisuudesta, että se kuitenkin tunnustetaan voittajaksi.
Kamerassa softaus kuten ikäladya kuvatessa
Sivuseikkoja, sivuseikkoja, toki. Mutta painotalon paketteja avatessaan Feld ja tuotantoryhmä tuntuivat itsekin katsoneen luomustaan ja sitten toisiaan… ja kohta he lähtivät Boran Boran suuntaan:
Bora Bora, 2013. Kuva http://www.ravensburger.com
