He-Man ja kartalla liikkumisen aliarvostetut ilot – ja missä Clank! tekee virheen
Jätä kommentti6.3.2018 Kirjoittanut JK
Poikana minulla oli Hiimän-peli, tarkemmin sanottuna Masters of the Universe -lautapeli. Siinä seikkailtiin ensin pääkallolinnan (Castle Grayskull) ulkopuolella, piti löytää jokin liituri, jolla voi ylittää kuilun ja päästä sisään linnaan. Linnassa voi sitten valita sielläkin eri reitin, jota pitkin matkata Skeletoria kohtaamaan, kai. Vastaan tuli eri korteista sitten kaltereita tai jotain luurankovihulaisia ynnä muuta. Skeletor piti voittaa, jos halusi voittaa pelin. Muistaakseni peli oli ihan vaan että heität noppaa ja liikut ja käännät laattoja ympäri ja löydät sieltä jotakin. Siis niin kuin Afrikan tähteä. Ei se ollut ihmeellinen peli edes kahdeksanvuotiaana, mutta tiedättekö minkä takia sitä tahkottiin silti kymmeniä pelejä?
Käykäähän ostamassa peli Antikvariaatti.netistä.
Koska siinä pääsi liikkumaan kartalla. Ja tiedättekö mikä on kivaa niin lautapeleissä kuin elämässäkin? Kartalla liikkuminen.
Onkohan se jokin suomalainen juttu – meillä kuin em. Afrikan tähti on leimannut varhaisia pelikokemuksia vahvasti – mutta kartalla liikkumisessa on jotain oudon miellyttävää. Minua edustava puupalanen, joka kulkee sinne minne parhaaksi katson… joka (minä, ei puupalanen) voin tuumailla eri reittivalintoja ja ajatuksissani sijoittaa itseni eri sijainteihin erilaisten etäisyyksien päästä toisista sijainneista, ja sitten taittaa noita etäisyyksiä (puupalanen, en minä)… Ja ehkä se on jokin idiosynkratismi tai idiotismi, mutta kartathan ovat upeita ja pohjapiirrokset ja sen sellaiset, ja jotenkin niiden valloittaminen osana pelikokemusta on mitä kiehtovinta. Oletteko samaa mieltä? Yksinkertaisesti se, että voi kulkea eri reittejä, tuo peliin myös omanlaisensa uudelleenpelattavuuden ja strategisen väylän. Kaikessa rautalankaisuudessaan. Hieno homma. Enemmän sitä peleihin. Hetkinen. Mitäs tämä on?
Se on Klank (Clank!: A Deck-Building Adventure, Paul Dennen 2016), joka on noussut kohisten maailman suosikkipelien joukkoon. Nonsaleerasin sitä näinkin pitkään vain koska en tajunnut sen olevan perhepeli, ja aikuisten kesken se näytti vähän lapsekkaalta. Mutta Klank onkin siis helppo peli, jonka saattaa oppia seitsenvuotiaatkin, jotka ovat opiskelleet pakanrakennusta esimerkiksi Harry Potter -pelin avulla. Ei se ole paljon Colt Expressiä vaikeampi. Tämän tajuttuani riensin opettamaan sen lapsilleni. Ja Klankista löytyi jotain hyvää ja jotain pahasti kiusaavaa.
Klankissa olette seikkailijoita tai rosmoja, jotka haastavat toisensa kilpailuun: kuka käy linnan alla sijaitsevissa lohikäärmeen luolissa ja selviää sieltä ulos arvokkaimman voittopisteryöstösaaliin kanssa, on kylän etevin rosmo tms., siis voittaja. Kun kaiken lisäksi Clank! toimii pakanrakennuksella, mekaniikka, johon olemme em. Harry Potter -pelin avulla tykästyneet, Klankhan vaikutti aivan voittajalta.
Jokaisella on vaatimaton aloituskätensä (10 korttia), ja sitten ostat pelin aikana lisää kortteja pakkaasi. Alla olevan kuvan ylärivissä on aina saatavilla olevia peruskortteja, alarivissä aina vaihtelevia ison pakan satunnaiskortteja:
Arkeologin ostaminen esimerkiksi vaatii kaksi sinistä ostovoimaa, Herra Viiksikarva yhden. Sitten tarjolla on erilaisia pahiksia kuten ogre, joita voi voittaa punaisilla miekkasymboleilla, ja heistä saa palkinnoksi esim. rahaa. Joissain korteissa kuten ylärivin Exploressa on keltaisia saapassymboleita, ja nämä symbolit vievät sinua kukin yhden ruudun eteenpäin luolastossa.
Haluat matkustella luolastossa, sillä siellä odottavat arvokkaat artifaktit sekä liuta erilaisia Salaisuuksia, pieniä ja suuria, joista saa kivoja yllätysvoimia. Monet näistä kombottavat sitten erilaisten korttien kanssa – Arkeologi esimerkiksi tykkää, jos sinulla on Apinaidoli. Apinaidoli ei liity mitenkään Voice of Finlandiin, se on arvokas keräilyesine.
Vihreä seikkailija on Kristalliluolassa, josta pääsee ylöspäin kysymysmerkki-Salaisuuden luo vain jos on ostanut marketista yleisavaimen (sic). Alaspäin mennessä käytävällä taas on vastassa kaksikin hirviötä, jotka aiheuttavat kahden osumapisteen menetyksen.
Nimi Clank!? Se tulee sitten pelin melumekanismista. Liikkeesi luolastossa nimittäin aiheuttavat aika ajoin melua, ja ajoittain nämä melut pannaan kuution muodossa pussiin ja sieltä esiin vedetään kuutioita, jotka nyt muuttuvat vaurioiksi, siis osumapisteen menetyksiksi. Jos omat osumapisteesi menevät nollaan, voit arvata, ettei se ole hyvä juttu. Haluat pois luolan syvyyksistä ennen kuin pökräät, mieluiten kokonaan linnasta ulos vielä ehjin nahoin. Lohikäärme. Luolaston lohikäärme on se, joka vauriot aiheuttaa, kun häiritsette sitä melullanne. Lohikäärme pöhisee tulta meluajien päälle. (Itse kartalle asti hän ei tule.)
Tavallaan hyvin kaukaa haettuna selitin tytöille, että melumekaniikka on siis samanlaista onnenkoettelua kuin Diamant, jossa toiset menevät syvemmälle luolaan ja ottavat isomman riskin, että käy huonosti, mutta voivat toisaalta kahmia enemmän aarteitakin. Clank! on tietysti paljon Diamantia monisyisempi peli, mutta toisten pelaajien toimia pitää seurata. Jos joku on ryntäämässä jo ulos linnasta, sinulle voi tulla kiire, sillä sen jälkeen lohikäärme vasta häijyksi äityykin.
Clank! on siis peli, jossa joku voi lopettaa ennen muita ja toinen taas voi kuolla ja hävitä. Ja se on sitä onnistuneesti. Kumpikaan näistä ei haittaa, vaan on virkistävällä lailla erilaista ajan- ja reitinhallinnan pohdintaa ja toisen aikeiden arvailua. Hauskaa vaihtelua.
Pakanrakennuselementti on minun makuuni parhaimmillaan pitkäkestoisissa peleissä, joten Clank!in ehkä tunnin kestossa se ei kaikkein tyydyttävimmilleen ehdi kehittyä. Kortitkaan eivät ehkä ole joka jaolla aina kaikkein jännittävimpiä, mutta ihan ok, eikä tämä suinkaan ole Clank!in otsikossakin mainittu faux pas.
Tuo ratkaiseva menetetty mahdollisuus on nähdäkseni näinkin yksinkertainen juttu: luolasto ei ole kartta. Se ei ole pohjapiirros. Se on abstrakti kokoelma laatikoita ja ympyröitä sekä nuolia näiden välillä. 😦
Olisi tietysti vaatinut isomman pelilaudan kuvittaa luolasto ihan luolastoksi, edes vähän maailman huonoimman He-Man-pelin tapaan. Mutta kyllä meidän pöydälle olisi isompi pelilauta mahtunut. Lohikäärmeradan ja osumampisteradat olisi voinut irrottaa vaikka toiseksi pikkulaudaksi. Komealla luolastolla Clank! olisi huima seikkailu, juuri se peli, jota kaikki lapsuusvuoteni olisin tarvinnut. Nyt näen vain laudan valkoiset liidunraapaisut ja mietin mitä olisi voinut olla.
No, Clank! on uudelleenversioitu peliksi Clank! in Space, mutta se ei auta allekirjoittaneen ongelmassa. Lisäksi peruspelille on tullut lisäosa Sunken Treasures ja näinä aikoina toinen lisäosa The Mummy’s Curse, ja siitä kuultuani riensin heti tarkastamaan, onko nyt tehty uusi lisälauta parhaiden pyramidipohjapiirrosten mukaisesti, että tuntisin oloni kuin olisin sisällä Kheops+:n fantasiapyramidissa valitsemassa reittejäni tuhansien tonnien kivien sisällä…
mutta ei, sekin on geometrisiä muotoja ja lyijynraapaisuja näiden välillä.
Mutta huomatkaa nyt, arvon lukijat, että tämä on allekirjoittaneen turha fiksaatio. Clank! on hieno perhepeli, ellei jopa erinomainen. Englannin taidon puute ei estä lasten kanssa pelaamista, sillä ostettavissa olevat kortit voit aina heille kääntää ja käsikortit he oppivat helposti muistamaan. Pelilauta on kaksipuoleinenkin. Pelikerroista tulee vähän erilaisia sen mukaan, millaisia kortteja paksusta pakasta tulee kulloinkin tarjolle: välillä kolaat huoletta, välillä hiivit hissukseen. Salaisuuslaattojen kääntely on jännittävää kuin Afrikan tähdessä konsanaan. Laittaisin Clank!in ostolistalleni heti, ellei minulla olisi tätä He-Man-fiksaatiota kartalla liikkumisesta. Älkää te antako kartan abstraktiuden häiritä. Unohtakaa koko tämä blogaus ja pelatkaa Clank!ia.
Puutyöläinen 