Tzolk’in: The Mayan Calendar – Maailman suosituin maissihammasratas

2

29.1.2017 Kirjoittanut JK

The Voyages of Marco Polo on ollut meillä suosittu, mikä luonnollisesti herätti kiinnostuksen sen italialaisen pelisuunnittelijaystävyskaksikon Simone Luciani – Daniele Tascini muuhun tuotantoon. Näistä kahdesta Luciani on tuotteliaampi ja yhteistyössä muiden suunnittelijoiden kanssa tehnyt mm. kaksi ilmeisen hyvää harrastajapeliä, joista  Grand Austria Hotelista olen kirjoittanut viime kesänä ja viimevuotinen Lorenzo Il Magnifico odottaa yhä kärsivällisesti pelaamistani. Yhteistyössä Luciani & Tascini ovat tehneet kolme muuta peliä: Sheepland, Council of 4 ja Tzolk’in: The Mayan Calendar. Näistä Sheepland on kevyt perhepeli, joka voitti Luccassa parhaan perhepelin kategorian 2012 ja suoraan sanottuna kiinnostaa. Council of 4 on sekin puoleensavetävältä näyttävä peli, nyt kärryillämatkustelua aikuisille vuodelta 2015, joka on tainnut jäädä melko vähälle huomiolle. Onneksi se on saanut uuden painoksen CMONilta. Ainakin sen ulkomuoto on vedetty uusiksi, verratkaa vaikka kansia. Ensin alkuperäinen Cranio, sitten uusi CMON:

On kuin CMON olisi säikähtänyt alkuperäisen säyseän vanhanaikaista päiväteehetkikuvitusta ja päättänyt kompensoida sen pölyisyyden muuttamalla valtiomiehet — niin, miksikä? Pastellihirviöshakkinappuloiksi?

Joka tapauksessa jään odottamaan Council of Four:ia/4:ia, ja pohtimaan, mistähän muuten johtuu, että nimi merkitään nykyään numeraalilla sanan sijasta? Ymmärrän, että numero nimen alussa tienaa pelille paikan aakkoslistojen arvokkailla kärkisijoilla, mutta lopussa? Onko se dynaamisempaa?

Mutta se nykyinen aiheemme Tzolk’in – se on kuuluisa peli. Se oli Luciani &Tascinin suuri läpilyönti vuonna 2012. Kun internetiä lukee taaksepäin nelisen-viitisen vuotta, tuntuu, että kaikki peliharrastajat pyörittelivät haltioissaan sen hammasrattaita. Kyllä vain – peli toimii liikkuvalla hammasratastolla, johon omia puutyöläisiä asetellaan dynaamisen työläistenasettelun hengessä.

Tzolk’in kavahdutti minua etukäteen, koska liikkuvat pyörät, joissa ukkelit vaihtavat jatkuvasti paikkaa, kuulostaa tehdyn jonkun toisen ihmisen aivorakenteelle kuin omilleni. Pitääkö pelissä aavistaa etukäteen, mihin ukkelit menevät ja laskelmoida näille oikeita kombinaatioita tulevaisuudessa kuin astrologisessa tähtikartassa pitää ennustaa Venuksen ja Jupiterin kohtaaminen oikeassa asennossa? Uuh.

Ei se ihan niinkään ollut. Tzolk’inin pyörät pyörivät aina samaan suuntaan, eikä niiden tarvitse kohdata oikeissa asennoissa. Hammasratasto on kyllä hieno, ja etenkin diplomaatti-insinööriystäväni alkoi uneksua omasta kopiostaan pelin livenä koettuaan.

Mekanismi on ovelan simppeli: joka vuorollasi joko asetat 1+ työläistäsi hammasrattaille tai otat niitä pois. Tästä seuraa poisto- ja laittovuorojen vaihtelu, mikä onkin huomattavasti yksinkertaisuuttaan syvällisempi homma. Nykyistä vuoroa seuraava kun tulisi samalla ottaa huomioon – muuten huomaat, että kaikki työläisesi ovat hommissa ja joudut ottamaan työläisen pois, vaikka kaikki olisivat vasta tätä seuraavalla kierroksella oikeasti hyödyllisessä toimintaruudussa.

Yleisesti ottaen työläiset hyppäävät rattaiden kyytiin rattaan matkan alussa, ja mitä pidempään he rattaalla ovat, sitä voimakkaampia toimintoja laukaisevat, kun heidät otetaan pois. Toimintopaikkoja on joitain kymmeniä, ja ensikertalaisella on niissäkin vähän opettelemista. Toisessa pelissä huomaa niiden ruutujen hyödyt, joita ei jaksanut ensimmäisessä pelissä edes harkita, ja niin edelleen.

Mitä niillä toiminnoilla sitten tehdään, se riippuu millä viidestä hammasrattaasta ollaan. Yksi ratas erikoistuu ruoan (maissin) ja puun keräämiseen – ts. metsän kaatoon ja viljelyyn. Toisesta saa resursseja, joita puun lisäksi on kivi, kulta sekä kristallikallot. Kristallikalloja uhrataan sitten jumalille kolmannella rattaalla – ehkäpä ihmiskallot olisivat olleetkin vähän liikaa rannikkokaupunkien herkille nyky-yhdysvaltalaisille, joista T.S.Eliot runoili:

Go, go, go, said the bird: human kind
Cannot bear very much reality.

Jumalten palvonnassa taas edetään temppeliratoja pitkin ehkäpä hieman Terramysticamaisesti. Temppeliradoilta saa voittopisteitä ja resursseja välipisteytyksissä.

Kolminpeliä: etualalla pari monumenttia, jotka voit rakentaa loppupisteitä varten; keskellä horisontaaliset ”teknologiapolut”; taustalla kolme vertikaalista temppelirataa.

Lisäksi voi käydä kauppaa vaihtelemalla resursseja ja maisseja, hankkia lisää työläisiä ja rakentaa rakennuksia (joista lisää etuja ja pisteitä ym.) ja monumentteja (joista saa lopussa pisteitä monumentin määräämän ehdon mukaan – monumentit tarjoavat strategisia tavoitteita, joihin pyrkiä pitkällä tähtäimellä). Ja sitten on pelin tekniikkapolut. Niitä on kolme, ja niillä edennyt saa sitten aina pienen lisäedun vaikkapa ruokailuun tai temppeliradalla. Jos muuten perustaisin lattarikanaruokalan, laittaisin sen nimeksi Itza Chicken!

Tzolk’in onkin raskas ja vaativa peli. Raskas sääntöjen runsauden vuoksi, vaativa siksi, että se vaatii taitoa. Ensimmäisessä pelissä en muistanut esimerkiksi sellaista mahdollisuutta kuin antaa hammasrattaalle lisävauhtia kääntämällä oma pelaajalauta ympäri – lisää kompleksiutta ehkäpä vähän tårta på tårta. Ensikertalaista peli potkii takamukselle huolella, ellei/koska strategista käsitystä ei vielä ole. Ukkeleita ei ole tarpeeksi, niitä ei saa pois sille kun niistä olisi hyötyä, ei ole varaa laittaa niitä sinne missä olisi hyötyä, ei ole maissia mihinkään kivaan… ja kunnon atsteekki-agricolan hengessä joka kvartaalilla pitää ruokkia työläiset.

Mutta hyvän raskaan ja vaativan pelin tavoin Tzolk’inissa kehittyy paremmaksi. Toisen, kolminpelimme voittoa varten oli luettu ihan strategiaoppaita, ja Iso Maissi -strategia sai meidän muiden pelaajien kömpelön yritykset rääppiä ukkeleille elatus kokoon näyttämään säälittävältä yritykseltä rääppiä ukkeleille elatus kokoon keltaisilla tähkäpäillä. Tai kuten Rage Against the Machine lauloi

maize / was all we needed ta sustain

Mistä tulikin mieleen, että antropologi Marvin Harris ei ollut samaa mieltä, kun esitti aikoinaan Kulttuurien synty -kirjassaan ainakin atsteekkien kannibalismin heidän käytännöllisenä sopeutumanaan hankkia ”eläin”proteiinia maissihötön lisäksi. Agricolassa voi sentään syödä vehnäsen lisäksi lampaansa – ehkäpä Tzolk’inin lisäosissa on tämä olennainen osa tuosta omaleimaisesta kulttuurista otettu mukaan, en tiedä.

Mutta: maissia. Tzolk’inin pelaaja tarvitsee puolitoista tuntia kestävän keskittymiskyvyn, jolla soveltaa strategiaansa vuorosta toiseen eteenpäin kohti täyttymystä. Siinä välissä pitää katsoa aina taktisesti vuoro eteenpäin, mihin ja mistä ukkojaan liikuttelee. Ja Tzolk’inin pelaamisen jälkeen pelaajalla on kaksi vaihtoehtoa: joko hänen alkaa tehdä mieli tortillaa, tacoa, tamalea tai burritoa, tai sitten hän ei halua enää nähdäkään mitään maissista. Peli löytyy ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista, joten ruuhkasuomelainen peliharrastaja pystyy tänä päivänä helposti tarkistamaan, kumpaan joukkoon kuuluu.