Tales of the Arabian Nights on seikkailukirjapelien genressä ylittämätön vielä melkein keski-ikäisenäkin
Jätä kommentti25.1.2018 Kirjoittanut JK
Joku saattaa muistaa, että kirjoitin tänne taannoin pelistä nimeltä Above and Below.
Se on ns. tarinankerrontapeli mutta tarkemmin sanottuna tarinanluentapeli: pelaajat eivät keksi mitään itse, vaan lukevat seikkailukirjasta vastaantulevia pätkiä ja valitsevat sitten reaktionsa niihin. Tähän tapaan:
No, Above and Below on Ryan Laukatin peli vuodelta 2015, ja nyt pääsin pelaamaan tämän ”seikkailukirjalautapeligenren” merkkiteosta, klassikkoa ja virstanpylvästä. Se on aika myyttinen alkuperältäänkin: Eric Goldberg -niminen kaveri teki sen kaukaisessa galaksissa 1985. Goldberg muuten oli tekemässä myös klassista Paranoia-roolipeliä.
Oikea Eric Goldberg vuonna 1980.
Peli on Tales of the Arabian Nights – kuin Tuhannen ja yhden yön sadut lautapelinä.
Alkuperäinen versio 1985
Jännittävää kyllä, kun etsin tietoa Eric Goldbergistä, selvisi että hänellä on animaattorikaima, mies joka on piirtänyt Disneyn Aladdinia. Sattumaako? Vai magiaa? Emme tiedä.
Väärä Eric Goldberg on Disneyn animaattori.
Peli sai sitten onneksi uuden version vuonna 2009, ja on näin löytänyt uusien sukupolvien sydämeen. Hieno versio onkin, ja painava.
Paino tulee pitkälti pelin seikkailukirjasta Book of Tales. Siinä on 300 a4:n kokoista sivua, ja kun tähän uuteen versioon on kirjoitettu uusia kohtauksia toinen mokoma lisää, niitä on nyt 2002. (Tajusitteko?) Nämä kohtaukset, ”tarinat”, ovat pelin pihvi tai shawarma. Pelaajalla on kyllä hahmot, jotka liikkuvat suuren pelilaudan upealla kartalla, mutta seikkailut käydään kirjan sisällä. Vuorollasi liikut kartalla ja otat sitten Encounter-kortin, joka kertoo miltä palstalta arvotaan noppaa heittämällä tämän vuoron vastaantulija, oli tämä sitten ihminen, myrsky tai esine.
Tämän jälkeen kanssapelaajasi tarttuu erilliseen, seksikkäästi reaktiomatriisiksi nimettyyn pahvinpalaan. Reaktiomatriisi kertoo, mitkä toiminnot ovat sinulle mahdollisia. Jos vastan tulee vaikka Häijy visiiri, sinä voit valita joko Kunnioittaa, Hyökätä, Vältellä, Auttaa, Ryöstää, Seurata, Kysellä tai Rukoilla häntä:
Tämän jälkeen kanssapelaajasi etsii oikean kohdan Tarukirjasta. Koska esimerkissämme tietysti päätämme Ryövätä tämän häijyn visiirin, kanssapelaajasi lukisi sinulle kohdan 1016.
Säännöt ja kirjojen käytön oppii nopeasti. Lukemiseen eläytymistä kannustetaan.
Tarukirjassa kerrotaan sitten vaikkapa, että kohtaamasi häijy visiiri on ryövännyt sulttaanin ja piilottanut ryöstösaaliin ystäväsi asuntoon tämän lavastamiseksi. Koska tämä peliarvioni on spoileriton eli ilonpilaajavapaa, tämä riittänee. Mutta kaksi pointtia. Tuhannen ja yhden yön tarinoissa ei käytetty vielä pointteja – Šeherazade olisi päässyt pointteja käyttämällä hengistään – mutta nykyaikana ne ovat käteviä. Kaksi pointtia siis.
Ensinnäkin, hyvänä pelisuunnittelukeksintönä, et pääse suoraan lukemaan kohtaa 1016. Muuten voisi käydä niin, että opit muistamaan ulkoa, miten häijyn visiirin kanssa kannattaa toimia. Heität ensin kohtalonoppaa eli plusmiinusnollanoppaa, joka lisää 1016:een yhden tai vähentää siitä yhden – tai sitten ei. Häijyä visiiriä ryöstäessäkin on siis kolme mahdollista seurausta ja seuraava yrityksesi ryöstää häijyä visiiriä on luultavasti erilainen.
Toiseksi, hahmollasi on Skillsejä, siis kykyjä, taitoja ja ominaisuuksia. Ryöstöpuuhissa esimerkiksi Stealth and stealing -kyvystä saattaa ymmärrettävästi olla hyötyä. Seikkailusi saattaa päättyä eri tavalla, jos sinulla on tarvittava kyky.
Skillsejä. Se on suomea nykyään. Nuoriso ainakin puhuu skillsseistä. Kukin skillssi olla vieläpä kahdella eri levelillä.
Nämä taidot tuovat hahmoihin hieman roolipelimaista tuntua, varsinkin kun he kehittävät taitojaan ja oppivat uusia taitoja pelin aikana. Tämä on mainio juttu, joka tekee paitsi hahmoista, myös peleistä sekin erilaisen. Ehkä kehität Sindbadistasi perinteisen seikkailijan, joka hallitsee aseet, on kovanahkainen, onnekas ja nopeaälyinen. Tai sitten Šeherazadellasi on tarinankerrontataitoa, viettelykyky, kaunis hipiä ja hovikelpoisen sulava käytös? Kyvyt sitten ohjaavat sitä, miten vastaantuleviin seikkailuihin suhtautua.
No, seikkailuista saa sitten kykyjen lisäksi etupäässä pelin ”voittopisteitä” – kyllä tässä on pelikin, jonka joku aina voittaa, olkoonkin että huomattavasti tätä päämäärää tärkeämpää on matka. Tunnustan valinneeni välillä, ehkä jopa useasti, sen hauskemman vaihtoehdon järkevimmän sijasta. Jos vastaan tulee lampun henki, niin en minä nyt pakoon juokse.
Mistä päästäänkin sitten pelin haittapuoleen. Tales of the Arabian Nights on hyvin satunnainen. Vastaan tulevat seikkailut koettelevat tai palkitsevat melko satunnaisen tuntuisesti, eikä omat valinnat aina tunnu hirveän merkityksekkäiltä. En ole kolmen pelin perusteella varma, että tätä voi pelata hyvin tai huonosti. Vastaantuleva kyttyräselkää saattaakin mukiloida sinut ja sinut heitetään kaupan päälle vankilaan päällekarkauksesta syytettynä – tai sitten, ilman omia ansioita tai vikaa, hän onkin yhtäkkiä lumottu prinsessa, joka haluaa naida sinut.
Pelaajahahmosi status tosiaan muuttuu pelin aikana, joten voit olla vaikka rakastunut, naimisissa, vankilassa tai rampautettu. Nämä Statukset muokkaavat kovastikin sitä, mitä voit tai sinun pitää tehdä.
Statuksesi muuttuvat pelin aikana.
Parhaimmillaan statukset ovat hauskoja ja luovat hahmosi tarinaa persoonalliseksi; pahimmillaan, no, olet pian Halveksittu, Mielipuolinen, Murheen murtama ja vietät kuusi vuoroa Vangittuna arpoen, tulisiko hullua vanginvartijaa lahjoa tai nöyristellä, tai tulisiko ystävällistä vanginvartijaa huijata vai kunnioittaa…
Tales of Arabian Nights ei olekaan peli, joka tulisi ottaa vakavasti (melkein tekisi mieli laittaa ”peli” lainausmerkkeihin). Sen syövereihin pitää osata heittäytyä, tuli mitä tuli. Pelistä syntyvät tarinat ovat pikemminkin ns. pikareskeja kuin moderneja juonellisia eli kausatiivisia ja yhtenäisiä tarinoita. Toisin sanoen, ne ovat sarja seikkailuja, jotka päähenkilö kohtaa matkoillaan. Tämä on temaattista, koska tällaisia olivat ne Tuhannen ja yhden yön tarinatkin. Ensimmäiset roomalaiset romaanit muinoin antiikissa olivat myös tällaisia, ja Cervantesin Don Quijote taitaa olla tunnetuin uuden ajan pikareskeista. Pikareskit tunnetaan suomeksi myös veijariromaaneina, ja aikamoisia kepuliveikkoja saat Tales of the Arabian Nightsissakin pelata. Välillä nyt saatat pistää jonkun vääräuskoisen hengiltä ja saada siitä yhtäkkiä taikaesineen palkinnoksi. Mutta että kannattaisiko tämän lumotun vedenalaisen valtakunnan kuningasta nyt kuitenkaan lähteä usuttamaan sodankäyntiin naapureidensa kanssa…
Ali Baba on saanut tietää reitin salaiseen Vedenalaiseen valtakuntaan ja näyttää ankarasti pohtivan miten merenneitoihin suhtautua.
Nyt valitettavasti on käynyt niin, että amerikkalaiset eivät osaa suomen kieltä. Niinpä peli on aikamoinen englannin kielen lukemisen ja luetun ymmärtämisen testi. Tämä on melkein vielä suhtautumistasi satunnaisuuteen ratkaisevampi kysymys kun mietit, olisiko Tales of the Arabian Nights sinua varten. Kieli on kaunokirjallista, mahdollisesti Tuhannen ja yhden yön tyylille uskollistakin, ja jos pitää jatkuvasti tarkistella mitä Barter with Multitudinous Brigands mahtaisi tarkoittaa, peliin uppoutuminen kyllä kärsii. Minkä Erkki Kultavuoren maailma Eric Goldbergissa menettääkään!
Minusta Tales of the Arabian Nightsin seikkailun tuntu ja hahmojen kehittymisen seuraaminen outoine käänteineen oli kuitenkin hauskaa, joten kannustaisin kaikkia kiinnostuneita yrittämään pelin äärelle, edes kokeilemisen verran. Peli on kuitenkin poikkeuksellinen, ja omassa seikkailukirjagenressään se on ylittämätön vielä yli kolmekymmentävuotta vanhanakin.
Jälkilisäys: Tales of the Arabian Nights on varmaan paras kolmella tai neljällä pelaajalla. Enempää ei tarvita (vuorovaikutusta ei ole juuri nimeksikään ja kesto pitenee), mutta kaksinpelatessa olet jatkuvasti kirjanpläräilyvuorossa. Pelille on muuten apsi: nettisivu, joka korvaa matriisien ja sivujen pläräilyn. Itse kohtaus pitää kuitenkin lukea kirjasta, joten tämän ansiosta sinulla on pöydässä matriisipahvin sijasta tietokone.
