My City on maailman suurimman lautapelipalkinnon voittaja – moraalisesti!
Jätä kommentti28.2.2021 Kirjoittanut JK
Mitähän tästä vuodesta 2021 vielä tulee? No ainakin lautapelikäännösten suhteen näyttää lupaavalta. Suomeksi on tullut jo tässä vaiheessa kiinnostavia käännöksiä. Näistä vahvimpana ehkä Reiner Knizian My City.
My City oli viime syksynä maailman arvokkaimman lautapelipalkinnon Spiel des Jahresin voittajaehdokkaana. Katselimme tyttäreni kanssa silloin netistä SdJ-julkaisustriimiä. Nyt, pelattuamme My City -kampanjan loppuun, hän muisteli: ”Mua harmittaa ettei Knizia voittanut, kun se oli niin iloinen ja sillä oli ne vaatteet, ja sitten ne voitti, jotka vain oli sillai totisena.”
Aivan totta! Harva edes muistaa kuka Spielin lopulta voitti, joten voimme saman tien sopia, että oikeasti My City on moraalinen Spiel des Jahres -voittaja 2020.
Sillä moraalisesti My City on oikea valinta Saksan vuoden peliksi pandemiavuonna, jolloin partyhassuttelut pitikin jättää sivuun ja ihmiset pelasivat kotona perheen kanssa toivottavasti My Cityä. My City on ainoa oikea valinta vuoden peliksi vuonna 2020 myös siksi, että se tuo ns. legacy-pelit harrastajien laitamilta kaiken kansan tietoisuuteen.
Sillä sitä My City on – ”legacy-peli”. Sana tarkoittaa suomeksi perimä, perintö, polveutuminen, mutta lautapelikielessä se tarkoittaa, että pelikerrat muuttavat peliä pysyvästi. Kortteja saadaan ja heitetään pois, pelilautaan tehdään fyysisiä muutoksia, kiinnitellään tarroja, asioita tuhotaan tai pyyhitään pois, ja tämä uusi ”perintö” sitten kantaa seuraavaan pelikertaan. Peleistä tulee uniikkeja.
Legacy ei ole uusi keksintö – tietääkseni Risk Legacy teki sen ensin 2011, mutta peliharrastajat se löi äimällä Pandemic Legacylla 2015, joka kohosi maailman arvostetuimmaksi harrastajapeliksi. Tähän mennessä legacy-pelit ovat tupanneet olla vähän vaativampia harrastajapelejä, mutta 2020 Reiner Knizia halusi, että pandemiavuonna kaikki perheet pääsevät jo kouluikäisten kanssa rakentamaan kaupunkiaan legacy-tyylillä turvallisesti kotioloissa, ja niinpä saksalaiset kaiken järjen mukaan ymmärsivät palkita My Cityn Spiel des Jahresilla 2020. Eikö niin? Niin se varmasti oli.
Legacyn käsite herättää monissa yhä äimistystä: peli on siis kertakäyttöinen? Niinpä, mutta aika harvaa leffaa katsot kahta kertaa, ja aika harvan kirjan luet kahdesti. Silti me ostamme leffalippuja (10€) ja kirjoja (30€). My Cityn hinnalla jopa neljä pelaajaa saa kampanjan, joka tarjoaa 24 ainutlaatuista pelikertaa á 30 minuuttia. Taloudellisesti diili on ihan perusteltu.
My City on kuitenkin myös pelattavissa kampanjan jälkeen. Siitä lisää myöhemmin. Nyt kyse on vain siitä, onko My Cityn pelaaminen hauskaa.
Kahdeksan kirjekuorta, 24 erilaista pelikertaa
Tästä peli alkaa:
My City on erittäin helppo oppia. Nosta kortti, aseta sen kuvaama tetrispala pelilaudallesi. Ja sitten vain seuraava kortti! Yksi pelikerta kestää tuskin puolta tuntiakaan. Kampanjan myötä uusia sääntöjä on helppo oppia pikkuhiljaa lisää. Oikeastaan My City on vähän kuin ”lautapelitutoriaali” – ainoa toimiva, jonka itse olen tavannut. Kaiken kaikkiaan peli ei silti muutu mahdottoman vaikeaksi kymmenvuotiaan voittaa.
Koko 24 pelin kampanja on paras pelata samojen pelaajien kanssa läpi. Kampanjan aikana avataan kirjekuoria, jotka muuttavat pelin sääntöjä. Osa säännöistä pysyy, moni muuttuu tai poistuu, ehkä väliaikaisesti, ehkä pysyvästi… Vähän uutta, vähän vanhaa, ei mitään täysin mullistavaa… Ymmärtänette ympäripyöreyden, mutta osa legacy-pelin viehätystä on suljettujen kirjekuorien avaamisessa ja uusien juttujen löytämisessä.
Me pelasimme kampanjan läpi tammi-helmikuussa parin kolmen viikon sisällä, joten My City edustaa suurta osaa talven pelaamisessani. Taaja pelaaminen auttaa pitämään jännitteen päällä ja tavoitteet muistissa. Kampanjan aikana kaupunki syntyy ja elää ja muuttuu aikojen myötä. En ole toivottavasti eläissäni kirjoittanut näin onttoja lauseita, mutta välttelen spoilereita. My City vähän niin kuin mallintaa historiallista kehitystä.
Todellinen voittaja vasta 24 pelin jälkeen
Jos voittaja selviää vasta 24 pelin jälkeen, eikö ole vaarana, että joku on niin paljon parempi kuin muut, ettei muilla ole saumaa enää joskus kampanjan puolivälissä?
Tätä mietin etukäteen. Mutta meidän kokemuksemme on: ei ole vaarana. Kiinniottaminen onnistui meillä, kaikki johtivat kokonaiskampanjaa vuorollaan, ja monenkin pisteen takamatka kääntyi välillä johdoksi. Meillä koko kampanjan voittaja oli puoliväliin asti muista jäljessä, alussa jopa pahasti. Silti viimeiseen pelin 24 alkaessa hän oli vuorostaan jo niin edellä, että voitto meni jo vähän muodollisuudeksi.
Pelikerran jälkeen voittajat saavat ehkä jonkinlaista ”pahuutta” haittamaan voittamista jatkossa. Häviäjät saattavat saada jonkinlaista hyvyyttä pelilaudalleen auttamaan. Lisäksi kampanjan myötä nousee uusia tapoja kerätä loppupisteitä. Kiinniottomekanismit vaikuttavat siis tehokkailta.
Oma suosikkivaiheeni oli ensipuolisko kaikessa sujuvuudessaan. Jälkipuoliskolla lisäelementit aiheuttavat jo tarkkuutta vaativaa kirjanpitoa. Valmiita pisteytyslomakkeita olisin kaivannut.
Paras tetrispeli?
Polyomino- eli tetrispalapelit ovat olleet suosittuja jo monta vuotta. Olen pelannut aika montaa, mutta jostain syystä mikään ei ole onnistunut nousemaan suursuosioon.
Arkadia on varhaisimpia polyominolaattapelejä.
Copenhagen – omia polyominosuosikkejani viime vuosien buumilta.
My City on kaikessa simppeliydessään varmaan nyt oma tetris-suosikkini. Se on yllättävää, sillä peli on eittämättä myös kaikkein helpoimpia polyominopelejä. Mutta jokin Knizian taikakosketus tämänkin vain järjesti hirveän sujuvaksi ja viehättäväksi. Puhdasta palapelinautintoa, hyvä virtaus, sääntöjä ja sitä kautta valintoja juuri sopivan kokoinen annos… Erinomaista työtä tohtori Kniziankin korkealla asteikolla.
Keskustelemme polyominopeleistä Lautakunta-podcastissa.
Ikuinen peli kampanjan jälkeen
My Cityn juju on kiistatta legacy-kampanjassa, mutta peliä voi yhä pelata 24 kerran jälkeenkin. Pelaajalautojen kääntöpuolella on ”ikuiseksi” kutsuttu peli, joka ei ole legacya, eli siihen ei tehdä muutoksia. Se vastaa suunnilleen kampanjan peliä 10, eli on vieläpä omaa suosikkivaihettani.
Ikuinen My City alkaa.
Hidastelin tämän arvion julkaisemisessa, koska halusin nähdä, palaammeko My Cityn pariin vielä kampanjan läpikäynnin jälkeenkin. Olisihan peli jo täysi hitti, jos se toimisi hauskan ainutlaatuisen kampanjan jälkeenkin pysyvästi kiinnostavana. Onko ikuinen My City sitten pelaamisen väärti?
On se ihan. Se on edelleen kiva ja näppärä polyomino, joka onnistuu kaikessa simppeliydessään viehättämään ja liikuttamaan. Mutta kampanjasta taitaa olla vielä liian vähän aikaa, ja kampanjan jälkeen ikuinen peli ei kuitenkaan tunnu yhtä jännittävältä. Lähikuukausina nähtäväksi jää, kuinka paljon tämä alkaa taas vetää puoleensa. Pelistä en kuitenkaan kieltäytyisi.
Summa summarum
My City on erinomainen valinta tarjoamaan perheille uudenlaisen pelikokemuksen. Se on syystäkin moraalinen Spiel des Jahres -voittaja 2020.
Lautapelit.fi luovutti arvostelukappaleen.
Puutyöläinen 