Thurn und Taxis – seepianvärinen Menolippu plus, ja mikseivät kaikki pelaa sitä?

9

12.2.2017 Kirjoittanut JK

”Thurn und Taxis parka! Jossain toisessa maailmassa olisit aina Catanin, Carcassonnen ja Menolipun mukana, kun suurimmat porttipelit listataan.”

Tähän tapaan joku peliharrastaja kirjoitti joskus internetiin. Keskustelu koski Andreas & Karen Seyfarthin peliä, joka ei siis ollut fanien mielestä saavuttanut läheskään niin suurta suosiota kuin olisi ansainnut. Se on jo paljon vaadittu, koska T&T on kuitenkin voittanut Spiel des Jahresin 2006, käännetty suomen lisäksi lukuisille muille kielille, saanut pari lisäosaa ja kiikkuu edelleen BGG:n rankingissa noin kolmensadan paikkeilla.

Mutta että T&T:n pitäisi muuttaa Iso Kolmonen Big Fouriksi, että se olisi ikään kuin porttieuropelien Anthrax… Pisti mietityttämään ja kävi säälittämään pelin puolesta, joten pitihän sitä pelata. Onko se kärsinyt suurta vääryyttä? Tulisiko kaikkien myötätuntoisen peliharrastajien kampanjoida kaltoinkohdellun T&T:n puolesta? Katsotaanpa yksi mielipide.

Thurn & Taxis on oikeastaan vähän kuin Menolipusta asteen kehittyneempi versio. Tässäkin kerätään kortteja – nyt niissä ei ole junanvärejä vaan keskieurooppalaisten kaupunkien nimiä. Kortteja pöydätään, että kasvatetaan kaupungista naapurikaupunkiin postireittiä. Oman reitin voi sitten vuorollaan myös pisteyttää. Tällöin saa laittaa kartalle omia puisia postitaloja: clou on, että talon voi laittaa joko kaikkiin yhden maahan kaupunkeihin reitin varrella, tai yhteen kaikkien maiden kaupungeista reitin varrella.

T&T:ssä samaa reittejä ei voi sulkea toisilta, joten pahaa mieltä muttei toisaalta jännitystäkään ole yhtä paljon kuin Menolipussa. Peli on melko yksityistä puurtamista, joskin toisten etenemistä pitää muistaa seurata. Thurn und Taxisissa on toisaalta mahdollista sössiä pahasti: jos ei saa jatkettua postireittiään yhdelläkään kortilla, koko reitti menee pipariksi. Tiukassa pelissä tämä kylläkin harvinanen moka tarkoittaa usein tappiota ja arvatenkin pahaa mieltä. Noin muuten peli on hyvin piikitön, ja vaikea ajatella, että se nostattaisi suurempia tunteita.

Kaupunkikortteja tarjolla tänään

Omalla vuorolla siis aina nostetaan yksi kaupunkikortti ja sitten pöydätään yksi kaupunkikortti. Tämän jälkeen voi halutessaan pisteyttää reittinsä ja aloittaa seuraavan reitin. Tämän lisäksi on käytössä neljä lisätemppua, neljä ”apulaista”. Joka vuorollaan voi käyttää yhden näistä. Niillä saa joko ottaa yhden ylimääräisen kortin, tai pöydätä yhden ylimääräisen kortin, tai tyhjentää kaupunkikorttien tarjottimen, tai sitten, mitenhän tämän nyt nopeasti selittäisi… hän saa ottaa itselleen arvokkaamman postivaunun kuin mihin olisi oikeutettu. Postivaunukortteja saa aina isompia, kun rakentaa pitempiä postireittejä. Niistä saa loppupisteitä ja ne laukaisevat pelin lopetuksen.

Tässä omat uumoiluni, miksei T&T ole suurten porttipelien joukossa.

Ensinnäkin, tuo äskeinen vaikeuteni selittää lyhyesti koko tuo postivaunujuonikuvio. En ole varma onko tuo koko sääntöalue tarpeellinen. Se tuntuu lisäävän kompleksiutta tekemättä pelistä silti parempaa. Siis se tuntuu vähän turhalta? (Itse asiassa huomasin vasta kolmannen pelini jälkeen, ettei vaunuista saa sitä voittopistemäärää, joka niiden arvo on, vaan vasemmassa alanurkassa on välillä eri numero. Minulla on paha tapa langettaa puusilmyydestäni välillä syy pelintekijöille silloin jos he tekevät puusilmyydestäni helppoa… Aasiakas on aina oikeassa?)

Toiseksi, pelin nimi. Historian ystävänä arvostan pelin tapaa tuoda kiinnostava historian vaihe eläväksi, ensimmäiset tehokkaat säännölliset kuljetusverkostot uuden ajan alussa; kirjallisuuden ystävänä pidän sen viitauksesta Thomas Pynchoniin; mutta onhan sitä vähän vaikea kuvitella, että obskurantti vanha saksalainen aatelisnimi vetoaisi ihmisiin yleisemminkin ja maailmanlaajuisesti ja saisi vaikkapa amerikkalaiset kokemaan yhteyttä peliin.

Mutta entä sitten Catan, voi vastalauseena kysyä – eihän sekään tarkoita yhtään mitään? Ei kai tarkoitakaan, mutta siksi siihen voi kaikessa neutraaliudessaan ehkä samaistuakin. Se vain kuulostaa osuvalta erisnimeltä, vähän kuin Porsche tai Nordea tai Mordor.

Entä Carcassonne? Siihen pätenee sama, uskoisin. Siinä on vähän enemmän jännyyttä ja tiettyä ranskalais-eurooppalaista eksoottisuutta suuhun sopivassa määrässä, mutta ei liikaa, ja sitä paremmin se jäänee mieleen. (Että sen niminen kaupunki todella on olemassa tuli minullekin jälkijunassa – Carcassonnen kaupunki on toivottavasti tehnyt Klaus-Jürgen Wredestä kunniakansalaisensa, niin paljon tämä on kaupungin tunnettuutta ja varmaan turismiakin edistänyt.)

Toiseksi teema. Pitkälti tuntemattomien keskieurooppalaisten kaupunkien nimien kerääminen ei ole huippujännä. Niihin rakennetaan sitten postilinjoja, käytännössä vain kaupungin päälle laitetaan puinen mökki – Menolipussa suoritettava matkailu tunnetusta kaupungista toiseen on ehkä jännempää ja lukuisat värikkäät muovijunat saattavat vedota ihmiskuntaan puumökkejä enemmän?

Kolmanneksi – ja tämä on ehkä suurin este T&T:n megasuosiolle – voi, se näyttää vähän ankealta. Kaikki on seepianruskeaa. On kuin koko pelin päälle olisi laitettu vanha tupakankellastama lyijylasi filtteriksi. Pienenä kun piirsi aarrekarttoja, sitä opetteli antiikistamaan tavallisen a4:sen hyväilemällä sitä tulenliekillä kunnes se muuttuu keltaiseksi ja, ajoittain käden pysähtyessä liian pitkäksi aikaa, ruskeaksi. T&T:lle on annettu ikään kuin sama käsittely.

Pelilauta paljaana

Neljänneksi, sääntökirja. Olin taannoin oluella vanhan ystäväni kanssa, ja jossain vaiheessa iltaa tuli sattumoisin puheeksi lautapelit. Hän pelailee joskus lastensa kanssa lautapeljä ja pelaisi mielellään lisääkin, mutta kerran hän oli hankkinut sellaisen pelin kuin Thurn et Taxis tai jotain sinne päin, ja he olivat yrittäneet opetella sen sääntöjä. Ei ollut tullut mitään. ”Varmaan ihan hyvä peli”, ystäväni kiteytti, mutta sinne se meni hyllyn perukoille ja sinne on jäänytkin – eikä uusia lautapelejä ole paljon sen jälkeen uskalletukaan ostaa tämän kokemuksen jälkeen.

Jos joku eksyy lukemaan Puutyöläisen alkutuotantoa kohta vuoden takaa, hän törmää toistuvasti purnaukseen siitä, kuinka hankalasti sääntökirjat on kirjoitettu. Nyt purnausta esiintyy harvemmin, koska olen sittemmin lukenut sääntökirjoja sata, pari lisää ja törmännyt suurimpaan osaan yleisistä pelimekanismeista. Mutta muidenkin peliharrastajien olisi kiva oppia Thurn und Taxisin pelaamisen nollapisteestä. T&T:n sääntökirja oli minullekin kohtuuttoman hankala sisäistää vielä nytkin ottaen huomioon, että peli on lopulta kuitenkin melko kevyt.

Mutta nyt pitää muistaa, että nämä moitteet ovat siis vain vastauksina kysymykseen: ”Miksei Thurn und Taxis ole maailman neljän suosituimman perhepelin joukossa?”

Huippu on kapea, ja vaikkei T&T ihan sinne kapeimmalle laelle olekaan yltänyt, se on silti onnistunut perhepeli. En tiedä onko Thurn und Taxisilla puolellaan kauheasti intohimoisia fanaatikkoja, mutta helppo siitä on tykkäillä.

---

Ajankohtainen huomautus! Ellet ole vielä Pöydällä-blogista huomannut, Helsingissä toimii la 25.2. pop up-lautapelikahvila Tasapeli. Herttoniemen kirkolla klo 12 – 20 pidettävän tilaisuuden voitot menevät Yhteisvastuukeräykseen. Toivon itsekin pääseväni paikalle, tervemenoa/tuloa kaikki!