CV, eli Elämä on noppien sijoittelua
Jätä kommentti18.11.2016 Kirjoittanut JK
Elämä on peliä, Jerry MacGuire! Sellainen Tom Cruise -hitti oli ehkä 90-luvulla. Elämä on peliä. Se ei ole huonoin mahdollinen asenne elämään. En osaa sanoa onko se kaikkein paraskaan, mutta ei varmasti huonoinkaan. Jerry MacGuiressa oli tämä loistava you had me at hello -kohtaus. Onkohan maailmassa kirjoittajaa, joka voisi rehellisesti sanoa ”Ei, en olisi halunnut kirjoittaa tuota kohtausta, en haluaisi luoda fraasia, joka saa elämän”
Jos elämästä tekee lautapelin, voi tulla vaikka CV (Filip Miłuński, 2013). Se on noppapeli, jossa jokainen pelaaja rakentaa elämänsä ansioluettelon – elämäntarinansa.
Välillä sitä aina miettii, kuinkahan paljon pelaajia näillä peleillä olisi, jos ne voisi oppia ihan vain sääntökirjan läpi lukemalla. Ei tarvitsis alkaa mentaalisesti rekonstruoida pelin luojan ajatusmaailmaa, että mitähän hän tässä on tarkoittanut sellaista, mitä ei viitsi kuitenkaan sanoa. CV:n ohjekirja esimerkiksi puhuu ”aktiivisista pelimerkeistä” ja ”niiden uudelleentäyttämisestä”. Mihin ja miten niitä pelimerkkejä käytetään, sitä saa hakemalla hakea. No, tulkitsin sen tarkoittavan, että kun olet pelannut kortin ”ansioluetteloosi” (tauluusi) näkyville, saat tästä eteenpäin joka vuorollesi aina kortin kuvaamat pelimerkit käyttöösi, ikään kuin sinulla olisi saman symbolin heittänyt noppa.
Mekaanisesti ottaen CV:ssä on kyseessä siis taulun/koneistonrakennus. Ja sitten sijoittelet nopista heitettyjen symbolien ja pelimerkkien suomien symbolien yhdistelmiä. Pohjimmiltaan tämä on siis noppainsijoittelupeli! Sehän on hienoa. Jos olisin sen tiennyt, olisin ostanut tämän jo aikaisemmin, koska noppainsijoittelu on kivaa. Tässä noppia ei tosin sijoitella yksi kerrallaan, vaan jokainen pelaa koko vuoronsa alusta loppuun, ja sitten on toisten vuoro. Koska vuorojen pähkäilyssä voi kuitenkin mennä hetki, nelinpelinä CV voi käydä turhan luppoaikaisaksi. Kaksinpeli on ehkä paras, osin myös sen vuoksi, että kaksinpelisääntöjen mukaan tarjottimelta poistetaan kortteja nopeammin poistopinkkaan, mikä nopeuttaa peliä. CV:tä pelaa noin tunnin, mikä on usein vähän turhan pitkään ottaen huomioon pelin keveyden. Tosin itse olen poistanut puolentusinaa korttia aina kun olen lasten kanssa pelannut.
Elämäpeli on ollut viime aikoina viisivuotiaani lempipeli. Kysyin häneltä miksi:
Siinä on niin kivat kuvat ja on kivaa miettiä, mitkä kortit ottais. Ja jos on ollut hyvä vuoro, se on kivaa.
”Hyvä vuoro” viittaa siihen, että CV:n vuorot eivät ole toistensa veljeksiä. Välillä sitä saa kaksi täydellistä korttia; välillä ei yhtäkään tai päinvastoin heittää kolme epäonnikorttia ja menettää yhden kortin taulustaan. Se on kyllä ns. temaattisesti perusteltua: sellaista elämä on, suurin piirtein. Tietysti elämäpelin pelaajan pitää olla valmis siihen, että vaikka omia kykyjään ja mahdollisuuksiaan voi kehittää, arpa tuo ja arpa vie.
Viisivuotiasta pitää CV:ssä auttaa, mutta se onnistuu helposti kun pelaa tavoite- ja käsikortit näkyvillä. Yleisesti ottaen suosittelisin peliä seitsemästä ikävuodesta ylöspäin. 
Ylläolevan kuvan kuvaama pelaaja teki elämässään ahkerasti töitä neljässä eri työpaikassa (siniset kortit), hankki pari tutkintoa ja kävi terapiassa (vihreät kortit), keräsi vähän omaisuutta (keltaiset kortit), mm. kolme lasta (lilat) ja piti terveydestään huolta punttiksella ja terveellisellä ruokavaliolla.
CV:n kuvitus on hauskaa ja etenkin pitää kiittää sitä, miten hienosti peli on teemallinen. Se etenee lapsuuden, nuoruuden ja keski-iän läpi vanhuuteen, ja siinä missä lopussa on eläkekortteja ja korkeapalkkaisia toimitusjohtaja-ammatteja, alkupuolella käydään vähän kouluja. Niistä voi saada vaikka tietoa tai suhteita, siis ystäviä – vähän niin kuin koulussa voi keskittyä tunteihin tai välitunteihin. Lapset vievät rahaa, mutta tuovat onnea ja niin edelleen.
Kortteja voisi ehkä olla enemmän varastossa – tiedättehän, astronauttiammatti ja kuvataiteilija ja sen sellaista vähän vaihteluksi. Lisäosa Gossip lisää näköjään vuorovaikutteisia sääntöjä uudenlaisille korteille eikä näitä tavallisia kortteja. Tällaisenaan vuorovaikutusta pelissä on hyvin vähän.
Puutyöläinen 