Korttipelien vuosi 2020: Mukana mm. perinteisiä korttipelejä, The Crew ja Saksan suosituin korttipeli Doppelkopf perheversiona

2

22.11.2020 Kirjoittanut JK

Olemme pelailleet tänä vuonna perinteisen pakan korttipelejä. Tikkejä ja kasinoa on opeteltu koko perheen voimilla, mutta erityisesti mainitsemisen arvoisiksi ovat minulle nousseet Mikko Saaren 150 korttipeliä -opuksesta löytyvät hyvät kaksinpelit. Esittelen lyhyesti muutaman, sitten annan erikoisspotin muutamalle kaupalliselle pelille.

Hauska sokkokilpajuoksu ginirommi on ollut kaksinpelien aatelia jo sata vuotta. Ginirommi pelataan yhdellä tavallisella pakalla. Pelaajille jaetaan tusinan korttia, ja he alkavat kilvan muokata niitä erilaisiksi yhdistelmiksi. Vuorolla otat aina yhden uuden kortin (poistopakasta tai sokkona pakan päältä) ja poistat yhden kortin. Koetat muodostaa värisuoria ja settejä. Kun arvelet, että sinun korttisi ovat paremmassa järjestyksessä kuin vastustajalla, otat riskin ja koputat. Silloin kädet paljastetaan ja pisteet lasketaan. Ginirommissa on hyvä jännite, kun oma käsi paranee pikkuhiljaa mutta toivot, ettei vastustaja koputa liian aikaisin… Rento ja hauska peli.

Schnapsen  taas on kognitiivisesti huomattavan kuormittava kahden hengen tikkipeli. Se  on aivopähkinä, jota pelataan mitä ohuimmalla pakalla: mukana on vain kuvakortit, ässät ja kympit. Pelissä ei juuri mikään kortti ole löysää, jokaista pöytäystä joutuu pähkäilemään. Samalla koetat pitää mielessä, paljon pisteitä olet kerännyt tikeistä, mitä kortteja on pelaamatta ja saisiko tämän kuninkaan vielä paritettua kuningattarelle ”avioliittoon”… kun arvelet voittaneesi jo 66 pistettä, voit koputtaa.

Schnapsenissa on kaksi vaihetta, ja pelin säännöt muuttuvat siinä vaiheessa, kun pakka on nostettu tyhjäksi. Maapakko alkaa päteä vasta tässä vaiheessa, mikä on melko poikkeuksellista tikkipeleissä! Schnapsen on peli, jota en tohtisi mestaria vastaan pelata. Jos kaipaat tiivistunnelmaista kahden hengen peliä, suosittelen opettelemaan schnapsenin säännöt. Pelissä hyväksi oppimiseen menee itävaltalaisten mukaan loppuelämä…

Samantyylinen mutta selvästi kevyempi on ”kahden pelaajan marjapussiksi” mainittu ruotsalainen bondtolva. Etenkin pisteenlasku on paljon helpompi. Ehkäpä tästä voisi aloittaa, ja jos tuntuu jo liian helpolta, jatkaa schnapseniin? Maalaisen tusinassa tehdään siinä avioliittoja, kortteja on nyt 24. Samoin kuin schnapsenissa, maapakkoa ei ensivaiheessa ole. 

Perinteisille korttipeleille on aina tilauksensa ja lautapelaajan yleissivistykseen sopii tuntea niitä. Täältähän ponnistaa niin moni idea ja mekaniikka, jotka ovat tulleet kaupallisina kehitelminä tutuiksi! Ajoittain käy mielessä, miten kätevää olisi korvata muutama raskas hyllymetri korttipakalla. 

Noin muutenkin olemme tänä vuonna yhä useammin tarttuneet erilaisiin korttipeleihin isojen laatikoiden sijasta. Sen kuin jaat kortit ja heti mennään! Omaan makuuni mieluisiksi ovat tulleet etenkin tikkipelit. Kesän Skull King -illoista kirjoitinkin jo. Tässä kolme lisää.

Haggis

Haggis on Sean Rossin kahden tai kolmen pelajan ”kiipeämispeli”: tikin avaaja pelaa jonkin yhdistelmän, ja toisen pitäisi pystyä pelaamaan sama yhdistelmä mutta isommilla numeroilla. Yhdistelmiä ovat esim. parit, suorat tai ”pari-suorat” (esim 7&8 oranssia ja 7&8 mustaa maata). 

Haggis on samalla kortinvaristelupeli, jossa annat kierroksen lopussa vastustajalle pisteitä käteesi jääneistä korteista. Haasteesi Haggisissa siis on: minkälaisia yhdistelmiä pelaamalla pääset nopeammin eroon korteistasi? Mitä yhdistelmiä ei vastustajasi voi päihittää?

Haggisia pelataan pisteistä. Osassa korteissa on lisäpisteitä, jotka tikin voittaja kerää, ja lisäksi tienaat pisteinä vastustajan käteen jääneet luut. Lisäksi käyttöön voidaan ottaa myös vedonlyöntisääntö, jossa voit lisätä panosta väittämällä pääseväsi ensin korteistasi eroon. (Tämä on helppo opettaa vasta parin käden jälkeen.)

Rutkasti strategista ulottuvuutta luovat pöydässä odottavat jokerikortit, joita voi käyttää käsikorttien jatkeena. Tai sitten niitä voi käyttää ”pommittamiseen”. Pommilla annat kyllä tikin ja korttiesi pisteet vastustajalle, mutta pääset ajamaan seuraavaan tikkiin. Päätös pommittamisesta onkin hyvin kiperä.

Haggisin tyylikkäät kortit.

Peli on ankara, sitä sorttia, joka saattaa turhauttaa, kun tajuaa tekevänsä virheitä. Sitä voi pelata eri tavoilla: minä esimerkiksi taidan olla liiankin nopea luovuttamaan vastustajalle vähäarvoisia tikkejä, vaimo pelaa aggressiivisemmin. Mestari pyyhkisi tässä varmasti meikäläisellä pöytää. Onneksi en tunne Haggis-mestareita.

Haggis on hyvin perinteisen korttipelin tuntuinen ja kaksinpeliä voikin pelata perinteisellä pakalla. Indie Board and Cardsin kaupallinen paketti vain on hyvin kaunis esteettisesti, joten oma kopio voi olla hyvinkin perusteltu ostos, jos tykkää älykkäistä korttipeleistä – ja jos kopion jostain löytää, käsittääkseni se on aika loppuunmyyty. 

Tichua en ole vielä päässyt pelaamaan muuten, sehän on se kuuluisin kiipeämispeli, mutta se on neljän pelaajan peli. Tulevaisuudessa! Nyt olemme harjoitelleet lasten kanssa jo pelillä…

Doppelkopf

tai oikeastaan Doublehead Kids. Doppelkopf on perinteisellä korttipakalla pelattu saksalaispeli 1800-luvun puolelta, mutta tämä on kaupallinen versio, jossa kortit on kuvitettu juuri Doppelkopfiin sopivaksi. Tämä helpottaa tavattomasti pelin oppimista, sillä nyt ei tarvitse työläästi opetella, mikä kortti oli mikin. Doublehead Kidsin sääntökirja lähtee myös säännöiltään riisutusta versiosta, ja näin yhdeksänvuotiaammekin oli helppo oppia peli. Sääntöjä voi lisätä sitten myöhemmin.

Doppelkopfin pakka on siitä erikoinen, että valttimaa (valkoinen Doublehead Kidsissä) on pelin kirkkaasti pisin maa – noin puolet kaikista korteista on valttia!

”Kahden pään” juju on siinä, että peli on paripeli, mutta parit eivät ole aluksi tiedossa. Ne valkenevat tikkikierroksen aikana sitä mukaa kun joku pelaa ensimmäisen tiimikortin. Toisen tiimikortin haltija tietää nyt parinsa, muut koettavat päätellä kuka on kuka… Tämä luo herkullisen päättelymetapelin. Tiimipelit ovat hauskaa vaihtelua normaaliin ”kukin itselleen” -meininkiin. Kerro, lukija, toki vinkkejä hyviin perhetiimikorttipeleihin?

DK nousee parhaiden Kickstarter-löytöjeni joukkoon, ja tarjoan tätä aina mielelläni, kun pääsemme nelistään pelaamaan korttia, kuten äsken isänpäivänä. Tiiminlöytämisen tuoma pieni päättelypeli on hyvin hauska lisä perustikkailuun. Voisinpa vaikka veikata, että The Crew’n luoja Tomas Sing on pelannut Doppelkopfia.

Ai niin, tosiaan.

The Crew

Tätähän me olemme pelanneet tietysti myös! Kennerspiel des Jahresin 2020 voittanut yhteistyötikkipeli meinasi unohtua. Peli ei suinkaan ole unohduksen arvoinen. Oikeastaan ensimmäiset jaot Crew’ta olivat suorastaan heureka-hetki, samanlainen lumoavan uusi pelielämys kuin The Mind oli pari vuotta sitten. Aluksi sitä oli ihan pihalla, mitä tässä on tarkoitus tehdä, ja miten muiden on tarkoitus tajuta, mitä minä yritän tehdä, kun pelissä ei saa puhua toisten kanssa lainkaan. Tietyt tikit pitää voittaa tietyssä järjestyksessä, mutta eiväthän pelaajat tiedä mitä kortteja kenenkin kädessä on…

Niin se vain lähtee valkenemaan. Ahaa, minun pitää nyt sakata nämä keltaiset kortit, ennen kuin pääsen voittamaan tuolla sinisellä… Ja sitten alkaa hiffata, että koska Aimo pelasi tuohon paikkaan sinisen kolmosen, hän ei varmaankaan olisi valinnut sitä, jos hän haluaisi voittaa, eli hänellä ei taida olla punaista, joten…

Helppo tehtävä suorittaa: pelaajan piti voittaa keltainen ysi, ja hänellä oli tuo korkein kortti jo omassa kädessä.

Hyvin kiehtovan, uudenlaisen päättelypelin avaruus tästä siis aukenee. Mikään helppo peli Crew ei ole, ja se oli ehdottomasti oikeassa kategoriassa edustaessaan Kennerspielejä, eli jo-valmiiksi pelaavalle yleisölle tarkoitettuja pelejä. Crew sopii (tikki)korttipelifaneille, jotka nauttivat uudenlaisista älyllisistä haasteista helpon lätkyttelyn sijaan. Sääntökirjassa on 50 erilaista ”tehtävää”, joissa tavoite vaihtuu ja vaikeusaste nousee, joten pelattavaa riittää sadoiksi jaoiksi. Mekin olemme tahkonneet nopeasti neljäkymmentä jakoa tätä. Yllättävän erilaisia haasteita samalla pakalla on Sing tähän kehittänyt – esimerkiksi tehtävä, jossa 9-korteilla pitää hävitä tikki oli varsinainen kierrepallo!

Pieni ja minulle poikkeuksellinen heikkous Crew’ssa on – korttituuri. Yleensä etenkin perhepeleissä satunnaisuus on mielestäni tervetullut lisämauste, mutta Crew’ssa tuuri taas tuntuu joskus epäreilulta… Joillain jaoilla sama tehtävä on kirjaimellisesti mahdoton, kun se toisilla jaoilla se kestää noin kolme tikkiä. Jossain vaiheessa tämä alkoi tuntua turhauttavalta – miksi lady Fortuna tiputti minulle juuri nämä kortit, kun olisi voinut tulla mitä vain muutakin? Mutta yksi jako kuitenkin saattaa kestää sen muutaman minuutin, joten koko ilta ei pilalle mene, ja siitähän sitä oppii pärjäämään vaikeissakin olosuhteissa, ottamaan ne haasteina.

The Crew on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli, jos yllä kuvattu haaste kiinnostaa. Ensi vuonna peliin on kuulutettu itsenäinen lisäosa, ”Syvän meren seikkailut”. 

Kiitokset lukemisesta ja kantakoon pakka parhaat kortit käteenne!