Siivu pelielämää – Viikonlopun pelikarkelopäiväkirjat
Jätä kommentti16.11.2020 Kirjoittanut JK
Sinä syksyisenä viikonloppuna minun piti olla mökillä kisaamassa Suomen ja maailman Habsburg-seuran lautapelaamisen maailmanmestaruuskilpailussa (Ulvila Invitational). Viikonlopun oli määrä olla lautapelaamisen juhlaa! Mutta sitten peliseuran jäsen Mihail Baryshnikov (nimi muutettu) sairastui flunssaan, ja kisat peruuntuivat lähtökuopissa.
Menetyksen laihaksi korvikkeeksi kaavailimme seuran kokousta, jossa pelattaisiin koko päivä ei-kisalajeja. Mutta heti perään toinenkin peliseuralaisen raportoi flunssan oireita, ja pian kolmannenkin lapsi oireili ja sitten, kuten amerikkalaisissa dramaattisesti sanotaan… then there were two.
Pelipäiväkin lyheni kahteen peliin, mutta ne olivat sitäkin parempia.
Ensin testattiin
Yedo: Deluxe Edition
Yedo on vanha peli, mutta lähdin mukaan sen joukkotuettuun uusintapainokseen. Laatikko on massiivisen paksu, ei paljon puutu että neliö. Onneksi sisältä löytyy ihan peliäkin. Hirveästi on lisämoduuleja ja varianssia erilaisissa korttipakoissa, on silkkipainettu erikoispuutyöläisiä (ninjoja ja samuraita ym.) ja metallikolikotkin. Mutta nyt miteltiin ihan peruspelissä, suositelluilla aloituspakoilla kahdeksan kierroksen peli.
Yedo on ”Lords of Waterdeep peliharrastajille”. Suoritetaan tehtäväkortteja, jotka vaativat vaihtelevia määriä työläisiä oikeissa paikoissa, aseita, lisärakennuksia, geishojen suosiota ja munkkien siunauksia. Pelikierroksessa on seitsemän eri vaihetta, mutta Yedo on silti helppo opettaa yhtään pelejä pelanneelle. On tarjouskauppakierros, on työläisten asettelukierros, sitten tosiaan niitä tikettejä täytetään… Välissä voi jopa käydä vapaasti kauppaa toisten pelaajien kanssa, jos samoille nurkille satutaan. (Tämä kuten tarjouskauppakin on tietysti kaksinpelissä vähän torsoa, mutta noin muuten peli toimii kahdestaankin.)
Yedossa pisteitä kerätään enimmäkseen pelin aikana, mutta lopussa saa vielä salaisista bonuskorteista toivon mukaan saaliin. Tällä kertaa nämä ja hurjat määrät rahaa siirsivät sinisen lopussa voittoon.
Yedo Deluxessa on vähän seikkailun tuntua, uusi painos on oikein näyttävä, joten tätä tarjoan jatkossa vähemmän pelanneille kavereillekin.
Yedoon ei kaksistaan mennyt paria tuntia pitempään, joten vielä ehdittiin toinen paksu loota tyhjentää pöydälle:
Crystal Palace
Tätä testasimme taannoin seuran kokouksessa kolmistaan. Paras CP onkin kolmistaan, mutta peli miellyttää minua nykyään niin kovasti, että pähkäilen sitä ilolla kaksistaankin. Lontoon maailmannäyttely 1851 vie kovasti tuloja sinne paviljonkiaan pystyttäviltä kansoilta, joten lainoitta on vaikea pärjätä. Eikä niitä näköjään tarvi pelätäkään: Tällä kertaa Saksa vei voiton, vaikka joutui ihan lopussa ottamaan kolmannen ja neljännenkin lainansa. Tiukemman talouskurin Japani jäi taakse, vaikka keräsi kuudennen noppansa jo varhaisessa vaiheessa – sitä strategiaa vastaan on muuten hankala pelata neljällä nopalla.
Ihana peli kyllä tämä.
*
Sunnuntaina oli isänpäivä.
Aamiaisen päälle pelattiin isän valintaa, neljän hengen tikkipeliä, saksalaista Doppelkopfia. Tarkemmin ottaen pelasimme erikoispakalla, joka kulki Kickstarterissa nimellä Doublehead Kids. Pakka tekee pelin oppimisesta helppoa, koska normaalin korttipakan korttien erikoisfunktioita ei tarvitse opetella ulkoa, ne on nyt kaikki painettu kortteihin ja somistettu lapsiin vetoavalla piirrostyylillä. Sääntöjäkin on vähän karsittu, koska DK on helppo perhepeli, siinä missä ”Doko” on kuulemani mukaan monimutkainen. Kids-painos opettaa peliä asteittain, esim. lisäkorttisäännöt (kettu ja poika) voi ottaa myöhemmin mukaan ja niin edelleen.
Doppelkopfin juju on siinä, että se on paripeli, jossa omaa paria ei aluksi tiedä. Parit tietä vasta kun on pöydätty tiimikortit. Pieni päättelypeli käydäänkin siinä välivaiheessa, jossa vaikkapa huomaat toisen suorastaan tarjoavan sinulle pistekortteja. Hei, hän taitaa olla minun puolellani… ellei sitten vain ollut mitään huonompaa… Hyvin hauska tikkipeli tämä, parhaita Kickstarter-löytöjäni. Lisää pelistä kohta.
Kun isä saa valita lasten kanssa pelattavia pelejä, voi pöytään kantaa omia suosikkeja. Tyttäret lähtivät siis mukisematta mukaan
Tämä Alan Moonin klassikko on edelleen perhesuosikkejani. Vähän kuin El Grande kolmelle, kisaillaan alue-enemmistöistä Venetsiassa, mutta kortit jaetaan kakunjakomekaniikalla. Yksi jakaa ja muut valitsevat potit ekaksi. Peli on hyvin nopeasti heilahteleva, mikä sopii perhepeliin ja tekee etumatkat helposti saavutettaviksi. Tällä kertaa tytöt antoivat päivänsankarin voittaa yhden pisteen erolla.
Lisäksi otimme viisivuotiaan mukaan pelaamaan peliä:
Go Go Eskimo
Tosin viisivuotias ei tykännyt, kun ei saanut olla kukaan eskimoista. Kaikkia pelinappuloita liikutetaan, omaa nappulaa ei ole. Tämä haittaa samaistumista, mikä estää tykkäämistä. Hauskasti tuotettu tämä Knizian perhepeli kyllä on. Sääntökirja vain unohtaa mainita säännön, jolle koko peli perustuu: joka kierroksella saat myydä vain yhdenväristä kalaa.
Illalla opettelimme vielä uutta suosikkiani:
Troyes Dice
Erinomaisen koukuttava kupongintäyttöpeli. TD teki minusta soolopelaajan, koska halusin päästä sen pariin yhä uudestaan – olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni siis tahkonnut soolopelejä, ja aina Troyes Dicea.
Tämä on kupongintäyttöpelien raskaan sarjan uusi mestari. Lisää myöhemmin…
Vaikka kisapassia ei leimattu, loistava peliviikonloppu tästä kehittyi. Kiitos vain peliseuralaisille!
