Kesä jatkuu. Kesä. Mitä pelattiin?
Jätä kommentti23.8.2020 Kirjoittanut JK
Kaita polku kaivolta ovelle
nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä,
siinä linnun pesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.– Lauri Viita
Yhä eletään, kesä loppuu, syksy ei pelota. Viidan kesähitti-runo on jatkuvuuden haikeankaunis ylistys, enkä sitä osaa liian synkkänä pitää, älkää tekään. Puutyöläisen kesä on ollut aktiivinen paitsi bloggauksen suhteen, mutta pelaamaan on ehditty. Tässä kesän pelailuja. Mitään yhden pelin syväluotausta en pysty nyt kirjoittamaan. Vastaan ei ole tullut pelejä, joiden vesiin olisin ehtinyt sukeltaa syvälle ja nousta pinnalle lopullinen vastaus suunpielestä turskanpyrstön lailla roikkuen. Mutta arvonsa on varmaan näillä pikaisemmilla vaikutelmillakin. Ainakin vältytte sääntöselityksiltä!
Kesän mökkipelit TOP 6
Kesällä mökillä pelataan korttia ja rentoja perhepelejä, illalla tuvassa tai venevajalla päiväkahvien päälle… Tässä mökkilomamme 2020 pelit:
Jos pelistä voi 5-vuotias nauttia yhdessä isin ja vaarin ja mummun kanssa, se on voittaja, oli kuinka yksinkertainen tahansa.
Sipulipeliä on mukava nakkailla yhä silloin tällöin, vaikkei taida kauheasti agenssia olla tässäkään.
4. Fuji Flush
”Kuka tulee mun tiimiin?” Tämä on jo kolmen sukupolven pelien klassikko, jota lapsemme ovat kuusivuotiaasta asti pelanneet yli kuusikymppisten kanssa.
3. Azul
Lähetin isovanhemmille koronakevään päälle Azulin, ja he ovat pelanneet sitä kahdestaankin monta erää. Nyt kokeilimme yhdessä pelaajalaudan kääntöpuolella olevaa harmaata, ja siinähän saa olla tarkkana, ettei ”maalaa itseään nurkkaan”.
2. Abluxxen (eli Linko)
Ilvespeli oli viime kesälomalla mökkihitti, ja nytkin sai jakoja, kunnes sen syrjäytti…
1. Skull King
Schmidt Spielen saksalaispainos Skull Kingistä on kivasti kuvitettu.
Skull Kingin näkee usein suosikkitikkipelien listoilla. Osaan nyt itsekin liittyä suosittelijoiden joukkoon.
Kallokuningas on lupaustikkiä: saat korttisi ja sitten kaikki yhtäaikaisesti näyttävät sormillaan, kuinka monta tikkiä aikovat voittaa. Pisteitä saa kun pitää sanansa, muuten tulee miinuspisteitä. Riskejä voi ottaa: parin tikin lupausta ei ole vaikea pitää, mutta jos meinaa voittaa monta tai hävitä vasiten kaikki, menee jo jännemmäksi – ja mahdollisesti tuottoisaksi.
Kallokuninkaassa perustikkausta sotkevat erikoiskortit. On merirosvoja, jotka voittavat kaikki perusmaat, valttimaankin, ja valkoisia pakoonpötkimiskortteja, joilla häviää tikin kuin tikin. Näiden avulla on helpompi nähdä, kuinka monta tikkiä sitä kannattaa luvata. Oikeastaan erikoiskortteja on melkein liikaakin. Ainakin jos haluaa pitää pelin simppelinä, voi tehdä kuten me: jätin merenneidot ja Scary Maryn suosiolla laatikkoon.
Onnistuin kerran täydellisessä suorituksessa – pidin kymmenen kierrosta jokaisen lupaukseni – ja houkutus oli suuri lopettaa pelaaminen huipulla. Mutta en malttanut sentään, seuraavana iltana jaetaan taas merirosvokortteja venevajan pöytään, on tämä niin hyvä tikkipeli. Tai ehkä pikemminkin: tikkipelit ovat – parhaimmillaan – niin koukuttavia. Skull King on erinomainen valinta ensimmäisten tikkipeliesi joukkoon.
Kesän pettymys
Marco Polo II: In the Service of the Khan
Marco II on mekaanisesti sama peli kuin yksi suosikeistamme, edeltäjänsä The Voyages of Marco Polo. Kuvittajakin on sama. Silti aavistin heti laudan nähdessäni, että tämä ei pääty hyvin. Lauta on täysin abstrakti. Maailman kartalla ei enää liikuta. Ja ennen kaikkea: sinne tänne kartalle on roiskittu kaikkea, mitä vain. Joku etappi maksaa nyt sitten vaikka kolme kamelia, viisi rahaa ja kaksi jadea. Vieressä hinta on jotain vaikka vähän muuta. Tarjolla ei ole markkinoita, joista saa silkkiä, kultaa, kameleita, pippuria. On vaihtuvia laattoja, joissa on vaihtuvia mitä-vain. Jade on turha lisä peliin, se on vain more is more. Kiltasinetit ovat ylimääräisiä.
Käsikirjoitusko se tässä paljastui lautapelillekin tärkeäksi? Hyvässä kässärissä kaikella on paikkansa. Jutut ovat mukana jostain syystä. Kokonaisuudellakin on suuntansa. Marco Polo II:ssa tuntuu, että sekaan on vain heitetty mitä-vain.
Jos pelaat Marcoa paljon nelinpelinä ja jos teillä voi voittaa pelkällä kontrahtistrategialla eli liikkumatta, silloin MP II voi olla väärti. Sillä onhan se sääli, jos Marco Polon matkat voi voittaa matkustamatta lainkaan. Meillä Marcon Polon varhaistuotanto vie kirkkaan voiton.
Raskaan sarjan nouseva tähti
Crystal Palace (Karsten Laubner, 2019) ei tunnu kenenkään tutun tekijän suunnittelemalta peliltä. Laubnerilla on siis persoonallinen ääni. Viktoriaaninen Englanti ja Lasipalatsin maailmannäyttely on tietysti ihana settinki, jonka ansiosta olen peliä seurannut sen ilmestymisestä lähtien, kauan ennen kuin uskalsin luottaa sen toimivan meillä.
Voyages of Marco Polossa on se yksi tyyppi, joka ei heitä noppaa, vaan asettaa ne haluamiinsa silmälukuihin. Onkohan se inspiroinut Crystal Palacen? Siten peli toimii.
Peli on raskas, kompleksi ja pitemmän puoleinen – ei siis ihan jokailtaista perusporridgea meillä. En ole varma, että saan sitä koskaan pelattua niin paljon, että osaisin kirjoittaa syvällisen analyysin pelin vahvuuksista tai heikkouksista tai strategioista. Valuuttoja esimerkiksi on neljää vekslattavana: rahaa, hehkulamppuja, hammasrattaita, sanomalehtiä… Pelin talous on laskusuhdanteinen, tavalla mikä on temaattista ja sikäli anneksiannettavaa: olet saanut käskyn rakentaa maallesi hienon paviljongin maailmannäyttelyyn… mutta kuten aina, antoivat liian pienen budjetin yleviin suunnitelmiinsa. Joten lainoja saattaa tarvita.
Itse asiassa niitä ei varmaan kannata pelätä. Kitupiikki nimittäin valitsee liian pieniä silmälukuja noppiinsa ja jää helposti leveämmin elävän jalkoihin, kun noppia asetellaan. Jotkut ovat sanoneet Crystal Palacea häijyksi, mutta ei se ainakaan kaksinpelinä turhan häijy ole. Toisen mielen sisältöä ja aikeita pitää aavistella noppia asetellessa. Paljon tässä on pelissä vielä tutkittavaa.
Ihana yksityiskohta: Satamassa oman nopan voi lähettää laivalla maailmanmatkalle. Hän on poissa loppupelin, mutta lähettää sentään voittopisteitä. Kaunista.
Vuoden Strategiapelit
Vuoden Strategiapelien ehdokkaiksi ilmoitettiin tänä vuonna monta peliä, seitsemän.
Vuoden Peli 2020 -kilpailu on käynnissä – tutustu osallistujiin
Niissä oli meillä raatilaisilla peluuttamista poikkeustiloissa, mutta onneksi kotipuolesta löytyy peliseuraa jo näihinkin.
Finalisteiksi nousi tällä kertaa kolme Lautapelit.fin julkaisua: mukava kupongintäyttöpeli Welcome To Your Perfect Neighbourhood Home, amerikkalainen kortintihrustuspeli Wingspan ja erikoiseen dystopia-utopia-fantasiamaailmaan sijoittuva It’s a Wonderful World. Jälkimmäisestä en ole vielä kirjoittanutkaan.
”Nimpal ihanaa maailmaa” on Todellisuuspaossa pelattu tiettävästi yli viisikymmentä kertaa, eli kesähitistä voidaan puhua. Hyvin nokkela pähkinä se onkin. Kortteja värvätään, ja näillä kehitetään kuutiontuotantoa, ja kuutioilla täytetään kortteja ja saadaan pisteitä ja lisää kuutiontuotantoa… kaikki on hyvin nohevaa, peli palkitsee parempaa päässäkuutioitapyörittäjää ja soljuu näpsäkästi, mahdollisesti hyvinkin koukuttavasti. Nimi on ehkä ironinen, mahdollisesti pelitekijöiden sisäpiirin vitsi, joka meni yllättäen kustantajalta läpi ja jota he saattavat nyt hävetä?
Henkkoht. jään odottamaan IAWW:n uudelleenteemoittamista. Jospa Alexandre Roche sijoittaisi tämän keskiaikaan, niin peli mahtuisi omaan hyllyyn paraatipaikalle. Omilta eksentrioiltani en päässyt yli pelin scifiteemasta tai epäonnistuneesta kuvituksesta (kuvittaja ei nähtävästi ole eläissään käyttänyt pukua tai juonut shampanjaa).
Seuraavassa postauksessa katse siirtyy jo syksyn odotettuihin peliuutuuksiin. Kiitos kesä 2020.
Blitz Bowl on viisivuotiaalle vielä nukeilla leikkimistä. Mutta siitähän se alkaa, eikö? Ja meille aikuisillehan tämä ei ole nukeilla leikkimistä, koska siinä on säännöt!
Kiitos lukemisesta. Mitä sinä pelasit mökillä tänä vuonna?
