Quest for El Dorado – viidakon startup-retkueiden kilpajuoksu koko perheelle

2

28.5.2020 Kirjoittanut JK

El Dorado (esp. ”kullattu”) on tarunhohtoinen kaupunki, josta huhut kertoivat espanjalaisille konkistadoreille jo 1500-luvulla. Kaupunkia on sittemmin etsitty pitkin Etelä-Amerikkaa, ja se on muuttunut jo legendaariseksi käsitteeksi kadotettuna aarteena ja tutkimusmatkailijoiden lottopottina. Tapaapa Pimeyden sydämen Marlowekin keskellä Afrikan viidakkoa seikkailijaryhmän, joka kutsuu itseään ”Eldoradon retkikunnaksi”.

Kultaisessa kaupungissa on siis hyvän tarinan ainekset vaikka lautapelillekin: sankareilla on korkea tavoite, ja tie sen luo on mahdottoman vaikea. Mitä saa aiheesta aikaan pelisuunnittelulegenda Reiner Knizia?

Vuonna 2017 nimellä Wettlauf nach El Dorado ilmestynyt peli on tehty englanniksi jo kahteen otteeseen – nyt myös suomen kielellä, kuvissa näkyvänä Lautapelit.fi:n painoksena (2020). 

Uusi painos on Vincent Dutrait’n laadukkaasti kuvittama.

Quest for El Doradossa pelaajat juoksevat kilpaa kartan läpi. Perhepelille sopivasti viidakko ei ole pelaajille vaarallinen: ryteiköt ja lammet ovat seikkailijoille vain hidasteita. (Epätoivoista selviämiskamppailua kaipaavat tarkastakoot pelin The Lost Expedition.)

Ensimmäisenä kultaiseen kaupunkiin ehtinyt voittaa!

Miten tätä pelataan?

Quest for El Dorado on pakanrakennuspeli. Jokaisella pelaajalla on oma pakka kortteja. Hän nostaa käteensä näistä neljä ja vuorollaan pelaa ne. Pelatut kortit menevät poistopakkaan, ja kun nostopakka on tyhjä, poistopakka sekoitetaan taas nostopakaksi. Samat kortit kiertävät siis kädessä, ja niillä liikutellaan omaa ukkelia pelilaudalla. 

Sininen on jäniksenä. Keltaisella ei ole oikein rahaa oikaista kylän poikki, joten hän kiertää viidakon ”ulkokaarteesta”.

Pelilaudan viidakkoheksoissa edetään viidakkokorteilla, vedessä seilorikorteilla ja kylien läpi pääsee rahalla. Rahalla saa myös ostettua uusia kortteja.

Ja niissä piilee pelin suola.

”Korttitorilta” pelaajat voivat ostaa uusia, parempia kortteja omaan pakkaansa. Ensin tarjolla on vain alimman rivin kortit, myöhemmin vielä voimakkaampia.

Pakkaa ”rakennetaan” ostamalla yhä voimakkaampia kortteja. Näin peliin syntyy myös draaman kaari. Oma pakka tuntuu jonkinlaiselta tutkimusmatkailun startup-yritykseltä: Aluksi sinulla on mukana pari kaveriasi viidakkoveisten kanssa, sisko lainaa vähän rahaa ja serkkupoika on käynyt kanoottikurssin.

Pelin edetessä omaan tiimiin saa jo kovan luokan ammattilaisia: enkelisijoittaja lainaa miljooniaan uusiin investointeihin, crocodile dundeet huhkivat ryteikön lakoon ja lopulta lennelläänkin jo vesitasolla vaikeiden paikkojen yli. Erityisen hyödyllisiä ovat violetit kortit, joilla omaa pakkaa pystyy ohentamaan: alkuperäiset tiimiläiset kannattaa armottomasti potkia pois, että ammattilaiset pääsevät useammin hommiin.

Hyvää kotimatkaa serkkupoika, kiitos vain avusta – mutta tämä alkuperäisasukas nyt vain tuntee reitin pikkasen paremmin…

Kaksinpelissä kummallakin on kaksi ukkelia, ja molemmat pitää saada perille ennen vastustajaa. Toisen reitin blokkaaminen on olennainen osa taktiikkaa. Kapea vuoristosola on tukossa, ja valkoinen joutuu kiertämään järven yli. (Huomaa erimuotoiset pelinappulat Lautapelit.fin painoksessa.)

Pakan rakentaminen on peliharrastajille tuttu ja mieluisa mekaniikka, mutta El Doradossa se on tehty kevyellä tavalla, joka sopii mainiosti myös harvoin pelaaville. Kun jujun kerran tajuaa, oman pakan parantelu on palkitsevaa, ja aina sitä jännittää nähdä, tuleeko nyt käteen oikeita kortteja.

Sama peli, kaksi versiota 

Olen pelannut aiemmin pelin alkuperäistä Ravensburgerin editiota vuodelta 2017. Omaa silmääni tämän uuden version taide miellyttää vahvemmin, mutta muuten peleissä ei ole käytännössä eroa. Lautapelit.fin uutuudessa korttien olennainen sisältö on suomennettu (pelilaatikosta löytyy viisi täyttä settiä kortteja viidellä eri kielellä!). Vieraita kieliä taitamattomille perheille on siis helppo suositella uutta editiota. 

Ravensburgerin edition tunnistaa etenkin pienemmistä korteista. Kuvittaja näissä oli Franz Vohwinkel.

Ravensburger on ehtinyt omaan peliinsä julkaista jo kaksi lisäosaa, Heroes & Hexes ja Golden Temple. Näistä minulla ei ole kokemusta. Toivoa sopii menestystä myös tälle uudelle editiolle, että senkin seikkailulle saadaan jatkoa.

Ei sillä, peruspelikin tarjoaa kyllä pitkäksi aikaa haasteita. Pelilauta on modulaarinen – sen voi koota moniin eri muotoihin joko sääntökirjan ohjeiden mukaan tai ihan itse soveltamalla, joten vaihtelua riittää. Joillain kartoille tarvitaan vaikka merimiehiä kipeästi, toisilla ei, joten tätä kautta tulee vaihtelua myös omaan korttipakkastrategiaan.

Quest for El Doradoa on helppo suositella perhepeliksi. Kun pakanrakennuksen juju on oivallettu ja tarjolla olevat kortit tulleet tutuiksi, sääntökirjaa ei enää tarvita ja kilpajuoksu vie mukanaan niin kouluikäiset kuin aikuisetkin.

Aku Ankkakin löysi kullatun miehen, El Doradon.

---

Kirjoittaja on saanut julkaisijalta arvostelukappaleen.