La Granja ja Riverboat ovat molemmat maukkaita tapaspöytiä pihvin sijasta
Jätä kommentti5.5.2020 Kirjoittanut JK
Tämä pelipari sisältää jotain yhteistä. Ei maailmaltaan – toinen sijoittuu Mallorcalle, toinen 1800-luvun Mississipille. Ei mekaniikoiltaan, vaikka molemmat sisältävät kimaran erilaisia. Ei tekijöiltään, ei kuvittajiltaan, ei julkaisijoiltaan… Vaan vuororakenteeltaan. Ja sitä kautta tunnultaan.
La Granja ja Riverboat muodostavat pelaamisen tapaspöydän sen normaalin ruokajärjestyksen sijasta, jossa kierrokseen kuuluu pääruoka ja sitä edeltävät ja seuraavat lautaset. Vatsa tulee yhtä lailla täyteen tapaksillakin, mutta vuororakenne vaikuttaa lautapelin ratkaisevaan ainesosaan, flow’hun, ja tekee pelien tunnusta toistensa kaltaiset – heikkouksineen.
Pelit ovat silti hyvinkin tutustumisen arvoisia. Katsotaanpa ensin
Riverboat
Valmiina Riverboatille
Michael Kieslingin vuosi 2018 ei ole vieläkään loppunut. Azul jatkaa suosiotaan, suomeksi kolmas iteraatio on tulossa tiettävästi pian. Kennerspiele-ehdokas Heaven & Ale on meiltä yhä pelaamatta hänen tuon vuoden tuotannostaan. Riverboat jäi hieman näiden jalkoihin, koska markkinat saturoituivat Kieslingistä.
Pelissä viljellään omia tiluksia, istutetaan kurpitsoita ja maisseja, sitten sato korjataan ja myydään laivaan. Siinä sivussa kutsutaan mm. intendenttejä pisteyttämään omia saavutuksia, kaveerataan satamapäällikön kanssa ja lähetetään agentteja New Orleansiin (enemmistöminipeli).
Miksi Riverboat on tapaspöytä? Koska kierroksessa ei ole Sitä Yhtä Iso Vaihetta. Pihviä. Monissa peleissä kierros menee jotenkin tähän tapaan:
kattaus (kalustelu uutta kierrosta varten)
alkupala (värväillään jotakin käytettäväksi pian, tehdään jokin alustava päätös kuten Troyesissa kortteja vastaan puolustautuminen)
pääruoka (pelin pihvi, jossa pähkäillään pitkään ja hartaasti kierroksen tapahtumat, kuten Voyages of Marco Polossa noppien käyttö)
jälkiruoka (pisteytetään ja tuotetaan kuten Clans of Caledoniassa; siirrellään puuta ja pahvia)
Riverboat rikkoo kaavaa jakamalla päätösavaruuden kuuteen eri vaiheeseen, joista jokaiseen liittyy yhtä lailla päätöksiä. Ensin värvätään kierroslaatat: kukin antaa pienen bonuksen omistajalleen. Sitten pelataan kierroksen viisi vaihetta.
1: Asetellaan työläisiä heksoille
2: Istutetaan kasviksia työläisten alle. Tämä on mukava pieni tetrispeli, ehkäpä peli on tämän ympärille lähtenyt rakentumaan?
3: Myydään sato laivaan ja saadaan laivan hyvyydet
4: Valitaan pisteytyskortti
5: Pisteytetään kortteja ja kaivoja ja latoja.
Mikään vaiheista ei ole erityisen raskas. Paino on jaettu kautta linjan. Vähän päätöksiä kerrallaan, viidellä eri tavalla.
Sääntömäärään nähden peli ei ole erityisen syvä, Kiesling on itsekin tehnyt samanpainoisia pelejä vähemmilläkin säännöillä. Riverboat sijoittuu jonnekin perhepelin ja harrastajapelin ehkä hieman hankalaan välimaastoon. Harrastajille, jotka kaipaavat kevyttä tapasbrunssia? Alkukalustelua on jonkin verran, joten ei tätäkään lopen uupuneena lähde pöydälle kokoamaan.
En ihan viitsisi uusia kattovalaistusta peliblogivalokuvaamista varten, mutta harkitsen sitä aina nämä glaret nähdessäni.
Tapasmaisuus tarkoittaa kuitenkin myös, ettei peliin syvenny missään vaiheessa kovin syvälle. Immersio jää väliin. Ei tule sitä vaihetta, jossa pitää sukeltaa pinnan alle ja etsiä kadonnutta aarrelaivaa kunnes keuhkot halkeavat. Tapaspelissä pikemminkin dippaillaan päätä pinnan alle kuin sorsa tai muu puolisukeltaja; vähän laitellaan ukkoja, sitten pahvia, sitten onkin taas seuraava vaihe ja katsellaan muita hommia… Kaikki on kevyttä tasaista pötköä kuin puristaisi tuubista majoneesia.
No majoneesi on väärä, halventava vertaus, sillä varsin mukavaa tuubiruokaa Riverboat kuitenkin on. Etenkin erimuotoisten kasvislaattojen asettelu pöydälle maistuu, ja sitten sen pähkäily, miten nämä kannattaa pisteyttää. Kaivo valtavan perunapellon keskelle? Vai vähän kaikkea vegeä, että pystyy reagoimaan tarjolla oleviin kortteihin ja vastustajan siirtoihin ketterämmin? Kaiken lisäksi peli näyttää herkullisen hyvältä, Klemens Franzin sympaattinen ja värikäs kuvitus napsuu kivasti verkkokalvoilla. Joten mielellään höyrylaivan ravintolan tapaspöydän äärelle palaa. Kaksinpelikin toimii kivasti, vaikka kolmistaan tämäkin olisi paras.
Heaven & Ale kiinnostaa yhä enemmän sekin. Michael Kiesling on vanhoilla päivillään äitynyt uuteen renessanssiin. Siinä sanassa on yhtä monta ässää kuin Mississipissä.
La Granja
La Granja on eteläeurooppalainen maanviljelyssimulaattori, katolinen versio Agricolasta. Ei protestanttista puurtamista pohjoisen ankarissa olosuhteissa nälkäkuoleman partaalla, vaan puljaillaan kuin furbo vähän farmilla, käydään torilla asioimassa (varmasti juodaan kahvit samalla ja turistaan), sitten vedetään lonkkaa välillä, ettei ihan raatamiseksi mene (siesta on pelissä pakollista ja siitä saa pisteitä).
La Granja (Adreas Ode Odendahl & Michael Keller) on hyvin joustava peli, sanoo sääntökirjakin, eikä liioittele. Vuorollasi voi milloin tahansa tehdä vapaasti liudan erilaisia anytime actioneitä, ostaa ja myydä ja vaihtaa. Tähän ihastuinkin, kun peliä Yucata.de:ssä kokeilin. Tällainen luova puljailu on peleissä parasta: se että samoja resursseja voi käyttää lukuisin eri tavoin ja muokata näitä ja samanlaisiin lopputuloksiin voi soveltaa eri reittejä.
Luovuuteen sopivasti pelin monista mekanismeista keskeisin on monikäyttökortit. Kunkin kortin voi käyttää yhdellä neljästä eri tavasta. Sen voi pelata kottikärrytilaukseksi; sillä voi parantaa farmiaan; sen voi istuttaa pelloksi; tai siitä voi saada pysyvän apulaisen farmilleen.
Tapasmaisuus sopii tietysti temaattisesti. Elämä soljuu eteenpäin siellä täällä viilaillen ja höyläillen. Kierroksessa on monta vaihetta ja näissä runsaasti alavaiheita. Ensin pelaillaan kortteja saadaan rahaa ja satoa. Kattoon voi ostaa laattoja. Anytimeja voi tehdä, eli näitäkin päätöksiä tarjotaan mahdolle: ennen porsimisvaihetta kannattaa ostaa emakko!
Sen jälkeen vaiheessa kaksi heitetään ja värvätään noppia. Nopilla saa monenlaista hyvyyttä. Vaiheessa kolme toimitetaan tavaraa kylille: joko pystytetään oma koju tai sitten tavaraa viedään kauppiaille. Kummastakin saa lisempää hyvyyttä. Ja ellei tee paljon toimituksia, saa sitä enemmän aikaa siestalle, sekin tekee hyvää. Nelosvaiheessa jaetaan sitten vähän vielä lisää pisteitä.
Kierros on ohi ilman että mikään sen vaiheista pysäyttäisi haasteellaan, nostaisi eteen todellisen muurin, jonka ylittämiseen pitää syventyä minuuttikausiksi pähkäilemään ja ähkäilemään. Kierroksen kulkua kuvaavaa pelaaja-apua (menuta) tuijottelee kokonaisajalta pitempään kuin korttejaan, tai lautaansa, tai keskuslautaa, tai mitään muutakaan yksittäisiä pihvilautasta.
Spielworxxin julkaisema peli ei harmillisesti satsaa ulkonäköön, kuten aitoeteläeurooppalainen furbo olisi ymmärtänyt tehdä. Tarjolla on pliisua keltaista, abstraktia ja ennen kaikkea ikävän ihmisetöntä näkymää on tarjolla – tämä olisi voinut tulvia inhimillistä elämää. Pelissä on useita pikkusääntöjä muistaa, joten oppimiseen menee hetki – etenkin kaikki lukemattomat tavat, joilla voi saada pisteitä on helppo unohtaa. Anytime actionseja ei ole pelaaja-apuun listattu.
La Granjaa en näe hirveän strategisena pelinä, päinvastoin kuin vaikkapa sitä Agricolaa. Siinä ei siis tehdä paljon pitkän linjan linjauksia, että minäpä satsaan nyt tässä pelissä strategiaan x. Enemmän mennään tilanteen mukaan, korttien, noppien, toisten liikkeiden. Viime pelissä minä esimerkiksi kokeilin satsata rahan tekemiseen ja sen kantamiseen torille. Sain toimitettua kaikki torikojussa kaivatut rahat jo kierroksella 1/6, ja sen jälkeen rahaa tulvi sisään jo yli tarpeiden. Samoin on turha kylvää ”varmuuden vuoksi” pellot täyteen oliiveja, ellei niille ole tilausta. Sinnehän jäävät sitten. Hullu paljon työtä tekee, viisas pärjää vähemmällä.
Mutta oma kierros, siis tässä vertauksessa oma tapasillallinen kannattaa sentään suunnitella. Montako toimitusta tekisit? Mitä toimitat? Miten saat ne? Tällaisia suunnitelmia pitää itse luoda, tämä ei ole niitä pelejä, jotka ohjaavat pelaajaa johonkin suuntaan. Ei kai se Mallorcalle sopisikaan. Aurinko väikkyy aasin korvissa ja viinipullossa on puolet jäljellä. Ensin pikku päiväunet ja sitten käyn viemässä Pepelle ne oliivit…
*
La Granja ja Riverboat ovat molemmat hienoja pelejä, jotka omistan mielelläni. Tapasvertaus auttoi kuitenkin ymmärtämään, mikseivät ne kohoa aivan tiukimpaan suosikkikärkeeni. Tapasaterialla flow ei ehdi muodostua tarpeeksi immersiiviseksi. Ja juuri sitä flow’n syvää kurimusta, johon minuutit ja arkiset huolet ja aivosolut vajoavat, olen lautapeleissä oppinut eniten rakastamaan.
Puutyöläinen 