Jäinen kuolema – Suomen talvisota tunnin lautapelinä

2

25.1.2020 Kirjoittanut JK

1918: Veli veljeä vastaan

Antti Lehmusjärvi debytoi suunnittelijana pelillä 1918: Veli veljeä vastaan(2018). 1918 oli vuoden 1918 tapahtumiin sijoittuva entry level eli ensiaskeleen sotapeli. Parin tunnin peliaikaan oli saatu puristettua kokonainen konflikti, joka meidän sotapelinoviisienkin oli helppo oppia. Korttivetoinen peli oli onnistunut ja jopa voitti Pelaajien valinnan 2018 harrastajapelien sarjan.

Lehmusjärvi ja voittodiplomi

Kun Lehmusjärvi kuulutti seuraavan pelinsä nimeltä Jäinen kuolema – Suomen talvisota, kuulolla oltiin. Helposti opittava peli kiinnostavasta sodasta ja kunnostautuneelta tekijältä? Kyllähän se kiinnosti.

Mutta oma ennakkosuhtautumiseni viileni kun näin pelin pelilaudan. 1918:sta tuttu kartalla liikkuminen oli abstrahoitu pois, ja tilalla oli kolme janaa. Sotatapahtumat kuvataan kolmena rintamana, jotka ovat janat venäjältä sisä-Suomeen. Venäläiset koettavat edetä syvemmälle, suomalaiset pysäyttää.

Jäisen kuoleman alkuasettelu

Pidän kartoista ja niillä liikkumisesta, joten tämä vaikutti menetykseltä. Sotahistoriallisesti valinta taitaa olla perusteltu – pelin tekijät ovat tässä minua äärettömästi suurempia auktoriteetteja. Talvisodan kolme päärintamaa ovat edustettuina: etelässä Karjalan kannas, Laatokan Karjalassa toinen rintama ja pohjoisessa Suomussalmen rintama, jossa käytiin Raatteen tien taisteluja.

Pettymykseni oli perusteeton. Sain Jäisestä kuolemasta arvostelukappaleen ja kun peliä pääsi pelaamaan, kolme sinänsä abstraktia janaa todella muuttuvat päässä rintamiksi, jotka kestävät tai murtuvat päästäen iivanan läpi.

Ne jyrää meitin

Tilanne näyttää pelin alussa Suomelle epätoivoiselta. Venäläiset saavat rajan täyteen rautaa helposti, ja Suomen puolella saattaa odottaa yksi hiihtojoukko parilla jalkaväkijoukolla vahvistettuna. Tämä taisi olla tilanne todellisuudessakin.

Hölmö rynnistys täysin varusteltua Mannerheim-linjaa päin meinasi tuhota Venäjän koko armeijan Kannakselta. Pohjoisemmassa offensiiveja ei ole vielä aloitettu.

Mutta pelissä on vahva puolustajan etu. Kun ensikontakti saadaan, puolustaja heittää noppansa ensin ja kaataa vastustajat. Vasta sitten pääsevät hyökkääjät tekemään omaa tulostaan. Tämä tekee hyökkäämisestä hyvin kuluttavaa.

Taisteleminen ei voisi paljon yksinkertaisempaa olla. Jokainen joukkoyksikkö heittää noppaa, ja normaalisti ’6’ tarkoittaa osumaa. Oikeissa olosuhteissa suomalaiset hiihtojoukot sekä venäläisten tankit saavat osuman myös ’5’:lla. Pelissä pääsee siis heittämään paljon noppia, sen verran paljon, että noppatuuri tuntuu yleensä pelin aikana tasoittuvan.

Jäinen kuolema on korttivetoinen peli, jossa kortin voi pelata joko tapahtumana tai toimintopisteinä. Ensimmäisen kierroksen kortteja on yhtä monta kuin vuorojakin, eli kahdeksan. Alku on siis melko käsikirjoitettu, mutta pakkaan tulee lisää vaihtelua joka kierroksella.

Joulukuussa suomalaisten pelaajan kortit olivat sekoitus uutta ja vanhaa.

Pelasin ensimmäisen pelini suomalaisilla ja se oli varsinainen trilleri. Suomella oli hurja jännitys puolellaan siitä, pystyykö linja pitämään maaliskuun loppuun asti, vai käykö meille aivan kamalasti. Heikkoja lisäjoukkoja juoksuttaa rintamalle toivoen heidän kestävän vielä… Jännite toimii.

Pelkäsin, että Neuvostoliiton pelaaminen olisi selvästi tylsempää. He vain vyöryttävät suuria massoja rajan yli. Mutta sitten pelasin pari peliä NL:lla, ja Jäisen kuoleman nokkeluus paljastui. Pelihän on yllättävän asymmetrinen. Suomi pelaa stressaavaa selviämiskamppailua, mutta Neuvostoliitolla on silläkin oma, erilainen paineensa – paine saada tuloksia, maata vallattua, rintamilla edettyä, tappioista viis. Tähän heidän korttinsa kannustavat, ja tämä oli Stalinin joukkojen taktiikkakin talvisodassa: huudetaan uraa! ja juostaan eteenpäin, ehkä vodkanapsujen voimistamana, politrukkien sohiessa pistoolilla selkään. Massavoimaa työläisten valtion tapaan.

Eikä niiden osumaheittojen onnistuminen olekaan kovin helppoa. Vaikeaksi menee kummallakin, voittaminen.

Suomussalmi on murtunut ja NL katkaissut maan. Tämä karsii länsimaiden haluja sekaantua peliin. Kannaksella hyökkäyksen ensiaalto on jo lähes tuhottu.

Är Finlands sak vår?

Pelissä on rintamataistelujen lisäksi diplomaattien oma sota mukana: neuvottelut siitä, saadaanko Suomelle apua länsimaista  interventioradalla. Jokaisen pelin kuudesta kierroksesta jälkeen Suomi heittää noppaa ja ’6’ tarkoittaa länsimaiden suosion lisääntymistä. Suomi ei voi voittaa peliä ilman että onnistuu saamaan länsivaltojen suosion puolelleen.

Tämä Twilight Strugglen space racesta muistuttanut lisärata toimii kivasti lisäämällä pikkasen valintojen määrää. Moni pelin korteista kun voi lisätä muuttujia interventioheittoon, mutta silloinhan kortin pisteet ovat poissa sotilailta. Toisaalta interventioheitot ovat täyttä nopparallia, ja voi tuntua haljulta heittää ykkösiä ja kakkosia monta kierrosta peräkkäin. Silloin peli tuntuu ratkenneen noppatuuriin.

Olen pelannut Jäistä kuolemaa nyt neljä peliä, molemmilla puolilla, eri vastustajia vastaan, ja kaikki pelit ovat olleet äärimmäisen tiukkoja viimeiselle kierrokselle asti, monesti viimeiseen nopanheittoon asti. Ei voi siis sanoa, että peli tuntuisi taputellulta jo ennen aikojaan.

Toisaalta puhtaan voiton ehdot ovat käytännössä erittäin vaikeita saavuttaa. Voittaakseen puhtaasti Suomen pitää heittää onnistuneesti kaikki kuusi interventioheittoa (viisi riittää, jos Mainilan laukaukset pelataan tapahtumana). Tällöin Englanti ja Ranska lähettävät omat tankkinsa maahan, ja NL häviää. NL taas voittaa puhtaan voiton, jos se valtaa Helsingin, eli kannaksen radan viimeisen ruudun. Omissa peleissäni emme ole vielä päässeet edes Mannerheim-linjasta läpi, ja siitäkin olisi vielä matkaa.

Kaikki muut tulokset tarkoittavat, että pelin lopussa lasketaan pistetilanne eri radoilla. Jos jäädään miinukselle, Stalin voittaa vähäsen (tämä oli talvisodan historiallinen lopputulos); jos plussalle, Suomi saavuttaa pienen voiton ja joutuu ehkä luovuttamaan vain Suomenlahden saaret rauhan ehdoiksi. Tällaisiin tuloksiin ovat kaikki pelini päättyneet, -2:sta +1:een.

Nyt on NL pääsemässä koukkaamaan Keski-Suomen kautta kohti Helsinkiä. Vain kaksi heikkoa jalkaväkiyksikköä enää jarruttaa heitä. Suomussalmella venäläiset taas on motitettu Neuvostoliiton puolelle! Jos peli loppuu tähän, tulos on +3 – -3 = 0. Täysi tasapeli.

Onko se hauskaa?

Onko Jäinen kuolema sitten hauska peli?

On. Sikäli kuin sotapelistä nyt kehtaa käyttää sanaa ’hauska’. Ekan harjoittelun jälkeen Jäisen kuoleman pelaa tunnissa, ja nopeaan kestoon on saatu rakennettua hyvin toimiva peli. Kummallakin puolella on jännittävä pelata ja vaikea voittaa. Korttien mukana elää tunteella, ja noppia heitellään parhaillaan seisten. Raskaudeltaan Jäinen kuolema on perhepelitasoa. Ellei sota-aihe pelota, pelin oppii lapsikin. Vaikka reaalisen konfliktin simulointi rajoittaakin sitä, mitä kaikkea pelissä voi tehdä, tuntuu että neljän pelin jälkeenkin tässä olisi silti kokeiltavaa. Kapeissakin raameissa on kiinnostavaa pelivaraa.

Ja vaikka pelin pedagogisen ulottuvuuden kehuminen tuntuu helposti kääntyvän peliä vastaan (”talvisodasta oppii samalla kuin varkain”), kehun sitä silti. Jäinen kuolema ei opeta, vaan saa pelaajan tuntemaan itsensä viisaammalta. Tunnin jännityksen jälkeen pelaaja tuntee ymmärtävänsä enemmän noista 1939-40 talven kohtalon kuukausista.  Hän tarttuu mielellään pelin mukana tulevaan, historioitsija Olli Kleemolan kirjoittamaan artikkeliin sodan syistä, kulusta ja seurauksista.

Suomea lohduttavat Stalinin puhdistukset, Neuvostoliitolla taas on korteissa puolellaan maanalaisia suomalaiskommunisteja sekä Malli Cajander.

Yksi asia minua henkilökohtaisesti vaivaa. Pelilaudassa on Suomen kartta, mutta rintamalinjat eivät mätsää kartan kanssa.  Mannerheim-linja, joka oli syvällä Kannaksella lähellä Leningradia, on pelilaudalla Kotkan kohdalla. Pieni juttuhan tämä on, mutta olisi paljon hauskempaa nähdä laudalta, mitä iivanoiden eteneminen tarkoittaa: nyt ne ovat edenneet jo Kotkaan tai Joensuuhun tai kolkuttelevat Oulun portteja…

Motti-kortti on pelin nerokkain ja tarjoaa yllättäviä strategisia syvyyksiä. (Se muuten EI jää pöydälle kuun lopussa, vaan sekoitetaan takaisin pakkaan – tarkistin Lehmusjärveltä.)

Jäinen kuolema on Lehmusjärveltä jälleen onnistuminen. Se herättää luonnollisesti kysymyksen: onko mieheltä seuraavaksi tulossa peli jatkosodasta?

Menetin yöuneni, kun aloin miettiä sen mahdollisuuksia. Peli toimisi mainiosti 1918 ja Jäisen kuoleman hyväksi havaimilla korttivetoisella mekaniikalla. Tärkeää olisi iso kartta ja sillä liikkuminen – joko 1918 tapaan point-to-point, tai uskallettaisiinko jopa kokeilla heksoja. Etelässä olisi Leningrad, lännessä Muurmannin rata ja kolme kannasta, pohjoisessa Petsamo. Peli olisi tasapainotettu niin, että alkuvuosina Suomen käsi on vahva, mutta loppua kohden Venäjä vahvistuu. Sotkat lähtevät rynnimään suurhyökkäyksessä, missä vaiheessa suomalaispelaaja toivoo kädestä löytyvän Panzerfaust-kortin. Olisiko suurvaltapolitiikka mukana, pelailu Saksan ja brittien kanssa, saisiko Leningradiin hyökkäämisestä ”poliittista miinusta” ja niin edelleen… sodan keskivaiheen asemasotaa voisi ehkä elävöittää tällaisilla asioilla. Ja mitä jos kaukopartio-kortilla voisi varastaa neuvostopelaajalta kortin kädestä…

Toivon, odotan.