Kiva kun kävit, Myökkipyökkimetsän surullinen majava! Tribuutti Rootin suurimmalle saavutukselle
Jätä kommentti28.3.2019 Kirjoittanut JK
Tämänkertaisessa Kertapuraisu-sarjassamme on vain yksi peli, koska siitäkin syntyi jo tarpeeksi tekstiä. Mikään peliarvostelu tämä ei siis yhden pelikerran perusteella yritä olla. Oikeastaan tästä syntyi vain tribuutti yhdelle hienoimmista hahmoista lautapelien maailmassa. Peli on jättihitti viime vuodelta, jonka tähti ei ole vuodessa laskenut yhtään. Toinen lisäosa on parhaillaan Kickstarterissa ja kerännyt jo tätä kirjoittaessa alun toista miljoona dollaria. Kyseessä on tietysti Cole Wehrlen
Root
Root on ainakin yhdessä asiassa poikkeuksellisen onnistunut, nimittäin konseptiltaan. Tässä ei ole luotu vain peliä, vaan tarttuva maailma. Tarina Myökkipyökkimetsän sotivista eläinheimoista on hauska ja visuaalisen ilme on suurenmoinen. Sotapeli naamioituna söpöjen piirroseläinten nahisteluksi. Puupalatkin ovat oivallisia, ja ne ovat mahdollisesti tulevaisuudessa ikoniset.
Rootin kortteja. Jos joskus opettelette peliä, muistakaa että ”Craft” tarkoittaa ”pelaa kortti”, niin opettelu on paljon helpompaa.
Elleivät söpöeläimet nyt tyystin työnnä luotaan, on siis helppoa kääntyä Rootin puoleen, ja tämä varmasti selittää pelin suosiota. Peliharrastajia kiehtoo myös pelin vahva asymmetrisyys. Nyt ei ole kyse enää vain siitä, että eri pelihahmoilla olisi erilaiset kyvyt, vaan he pelaavat eri pelejä. Kaikilla on omat sääntönsä. Kissat pelaavat tuotantokoneistusta ja sotapeleistä tuttua huoltolinjapeliä. Linnut ohjelmoivat toimintonsa yhä monimutkaisemmiksi ja vaativammksi ohjelmiksi, kunnes koko projekti kompastuu omaan mahdottumuutensa ja koko yhteiskunta romahtaa hetkeksi lähteäkseen taas puhtaalta pöydältä uuden johtajan rautaisessa otteessa tavalla, joka ei jätä muistuttamatta Ranskan tapahtumista 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa.
Kolmas peruspelin faktio on havumetsien Hamas nimeltä Woodland Alliance. Nassim Talebin käsittein Allianssi on antihauras. Kun näitä terroristeja pommittaa, ne saavat vain lisää kannattajia – siis vahvistuvat. Oikeastaan heille ei voi paljon tehdä mitään, sen kuin koettaa voittaa ennen heitä. Heidän pesiään voi tuhota, luoliaan pommittaa, metsää sytyttää tuleen, mutta seuraavalla vuorolla he ovat vähintään yhtä vahvoja ja livauttavat propagandaansa taas seuraavaan kylään ja kas vain, sielläkin nousee kohta kapina. Todella rasittavia vastustajia suoraan sanottuna. Paavin pelaajalta tuntuu Here I Standissa varmaan tältä, kun katselee Lutherin infektion leviämistä pelin alussa.
Rootin konseptiin on syvätasolle kirjoitettu siis hienoja tarinoita. Mutta paras on vasta tulossa. ”Vagabond” on pelin neljäs faktio. Hän on yksinäinen majava tai kettu, joka kiertelee metsää kamasaksana tai kassialmana juuttisäkit täynnä tavaraa. Hän hamstraa risoja saappaita, teepannuja, vanhoja kolikoita ja vähän käytettyjä soihtuja. Hän ilmestyy kolistellen metsän keskeltä aukealle, jossa kissat, linnut ja terroristit saattavat nahistella. Heitä ei oudolta haiseva metsän erakko juuri kiinnosta.
Minäkin olen täällä, Vagabond sanoo itsekseen, minäkin pelaan.
Oman päänsä sisällä Vagabond on kuitenkin tärkeä – niin kuin me kaikki omasta mielestämmme. Hän tulee välillä auttamaan metsän heimoja ja avustaan kiitokseksi varastaa näiltä – kampetta. Sitten hän livahtaa takaisin varjoihin. Omasta mielestään hän tekee ”yhteistyötä”. ”Minä olen kaveri näiden lintujen kanssa”, hän hokee itsekseen. ”Minä olen auttanut niitä jo kahdesti, me olemme hyvää pataa lintujen kanssa. Minulla on paljon kavereita, minulla menee hyvin.” Linnut eivät ole edes huomanneet, että kulkuri on omasta mielestään näiden kaveri. Joku vain oli tuonut yöllä nuotiolle lahjoja ja varastanut vasaran.
Kuten monilla erakoilla, vagabondillakin on pimeä puolensa. Joskus hän päättää inhota toisia heimoja. Sanotaan vaikkapa, että hän jonain päivänä suuttuu kissoille. Hän alkaa inhota näitä. Hän hyökkää parin kissan kimppuun ja puukottaa näitä. ”Siitä saivat”, vagabondi huohottaa hikisenä, ”tapoin pahiksia, minulla menee hyvin.” Kissat ihmettelevät, miksi joku raivoisa majava juoksi metsästä puukottamaan. Kostoksi he rikkovat majavan rakkaan teepannun ja katkovat tämän soihdut. Silloin korpimetsän Klonkku livahtaa surullisena metsän keskelle korjaamaan rakkaita kamppeitaan. Hänet on ehditty jo unohtaa, kun hän paljon myöhemmin ilmestyy sieltä taas tarjoamaan ”apuaan”.
Ai niin toi outo majava… kuka sen kutsu?
Kissat, linnut ja terroristijärjestö kamppailevat metsän herruudesta, mutta kaiken takana varjoissa hiippailee surullinen majava kampesäkki selässä kolisten. Hän suorittaa Tehtäviä. Tehtävät ovat, arvasitte varmaan, hänen omiaan. Muut eivät tiedä niistä mitään eivätkä välitä. Hänen omasta mielestään ne ovat hyvin tärkeitä. ”Olen tärkeillä tehtävillä”, tämä Havukka-ahon karvainen ajattelija mutisee itsekseen. ”Minulla menee hyvin.”
Vagabondin pelaajalaudalla on näytillä mahdolliset toiminnot, suhteet muihin faktioihin sekä tilaa kamppeille.
Itse peli ei tuntunut ihmeelliseltä. Se on yllättävän nopea, kierroksia ei ehditä pelata varmaan puolta tusinaa enempää. Tasapaino olisi pitänyt synnyttää muita jatkuvasti vartioimalla, mitä emme ensikertalaisina tietenkään hallinneet. Kaikki nykivät pitkillä vuoroilla vähän pisteitä ja välillä oli joskus omakin vuoro. Jossain vaiheessa terroristit sitten voittivat. Jännitys ei päässyt vaivaamaan, mutta hauskaa oli Myökkipyökkimetsän surullisen majavan kustannuksella. Vieläkin naurattaa, kun häntä muistelee.
Jääko Root sitten kertapuraisuksi? Luultavasti, käytännön syistä. Voisin pelata toistekin, mutta Root melkein tarvitsisi toistuvia pelailuja kolmen tai neljän pelaajan kesken niin että faktioiden välistä ekosysteemiä oppii ymmärtämään ja toistenkin faktioiden säännöt sisäistää. Omiin nykyisiin pelitarpeisiin se ei siis oikein natsaa. Nostan kuitenkin hattua sen konseptoinnille, maailman luonnille ja tietysti visuaaliselle toteuttajalle Kyle Ferrinille.
Rootin uusin Kickstarter-kampanja löytyy täältä vielä muutaman päivän.
Puutyöläinen 