Gùgōng – Fiilaten ja höyläten Kiinan keisarin suosioon

Jätä kommentti

23.3.2019 Kirjoittanut JK

Saksalainen pelisuunnittelija Andreas Steding tunnetaan ennen kaikkea Hansa Teutonicasta, joka taas tunnetaan europeliksi omaleimaisen korkeasta vuorovaikutuksestaan. Kun vielä pääsin kokeilemaan miehen Firenzeä nettipelinä ja tykästymään siihen, kovasti oli odotuksia ladattu myös miehen uuteen (2018) harrastajapeliin Gùgōng, joka tunnetaan vaikeista aksenttimerkeistään tai tarkemmin sanottuna tarkkeistaan. Peli oli tiettävästi alun perin tulossa nimellä Forbidden City, mutta Reiner Knizia ehti ensin. Gùgōng on ilmeisesti saman pekingiläisen keisarillisen palatsin nimi kiinaksi. Joka tapauksessa, kun lukijoita se arvatenkin jo kiinnostaa, peli ei tuottanut pettymystä.

Historiallisessa Kiinassa ollaan, 1500-luvulla Ming-kaudella, jolloin keskustan valtakuntaa leimasivat mm. suuren muurin rakennustyöt sekä byrokratiaa vaivannut lahjonta. Keisari halusi rakentaa muurin ja kuivattaa suon. Lahjonnan hän meni kieltämään. Nokkelat byrokraatit keksivät kiertää kiellon antamalla lahjusten sijasta… lahjoja. Lahjallehan annetaan vastalahja, joten se ei ole yksipuolista lahjontaa vaan ihan kohteliasta käytöstä. Mutta jostain syystä viranomaisten tarjoamat vastalahjat eivät olleet ihan yhtä arvokkaita kuin heidän saamansa lahjat… mutta arvohan on katsojan silmässä, vai?

Tälle lahjojenvaihtosysteemille perustuu Gùgōngin perusmekaniikka. Jos haluat saada jonkin alan virkamieheltä arvokkaan sopimuksen (esimerkiksi päästä rakentamaan sitä muuria tai jokikauppaa), annat lahjakortin ja otat vastaavasti virkamiehen pöydältä lahjakortin itsellesi. Lahjakortit ovat arvoltaan 1 – 9. Sinun lahjasi ovat yleensä arvokkaampia.

Liuta minipelejä

Gùgōng kuuluu esim. Villagen ja Trajanin ohella peleihin, jotka ikään kuin koostuvat minipeleistä. Tässä minipelejä on seitsemän. Voit rakentaa muuria, matkustella maakunnissa, käydä kauppaa joella, kerätä arvokasta jadea tai nousta palatsin juonitteluradalla. Lisäksi voit hankkia arvokkaita diilejä öh, säätämällä määräyksiä,  julistuksia tai asetuksia jonkinlaisessa toisessa palatsissa. (Decree suomennettuna siis. En minä tiedä mitä tämä temaattisesti on. Mekaanisesti saat lisäkykyjä tai loppupisteitä käyttämällä kuutioita.)

Gùgōngia pelatessa miettii etupäässä kahta asiaa. Ensin kortteja: mitä lahjoja sinulla on antaa, ja mihin voit niitä vaihtaa. Tämä kertoo, mihin minipeliin voit osallistua. Ja tähän vaikuttavat toisten pelaajien teot, sillä sekin vaihtelevat lahjoja. Tilanne muuttuu, äsken muurilla oli helposti saavutettava kolmonen, mutta Liisa vaihtoi sen juuri seiskaan. Toisten kortteja pitää ottaa huomioon myös: milloin se pelaa sen ysin, että voit napata sen itsellesi? Muutenkaan peli ei ole seurapasianssia. Muuria rakentamalla voi auttaa toista, joka pystyy sen viimeistelemään ja näin keräämään kunniaa. Ja etenkin kaksinpelissä jadet jättää toiselle pelaajalle omalla riskillä.

Lahjontasääntöjä voi onneksi kiertää esimerkiksi käyttämällä kaksi palvelijaa. Palvelijat on se toinen juttu mitä Gùgōngissa saa miettiä. Ja peli palkitsee palvelijoihin liittyvällä ahaa-elämyksellä. Palvelij(akuuti)oita kun on aika vähän. Ne kulkevat varastosta pelaajalaudallesi käytettäväksi ja takaisin varastoon. Mutta niitä on kokonaisuudessaan vähän, 12 (laatikossa on 2 ylimääräistä varakappaleiksi, älkää pelatko niillä kuten me ekan pelin). Ja joskus palvelijoita menettää pysyvästi, kun niitä käyttää säädösten ja julistusten määräämiseen (decree, muistatteko) tai heitä lähettää joelle käymään kauppaa. On ihan mahdollista, että sinulla on viimeisellä kierroksella vain vaikkapa kuusi palvelijaa käytettävissäsi. Mihin menit heidät kaikki sijoittamaan? Kannattiko? Saatko enää mitään aikaan näin vähäisellä palvelijamäärällä?

Pelaajalauta. Käytössä neljä palvelijaa, varastossa neljä. Yksi on vaihdettu jokikaupassa punaiseen lisäkorttiin ja loput ovat varmaan määräyksiä ja säädöksiä julistamassa taikka juoksevat muurilla.

Korttien ja palvelijoiden lisäksi on pelissä tärkeää olla unohtamatta yhtä asiaa: sinun pitää pelin loppuun mennessä olla päässyt keisariradan päätyyn, ts. edennyt keisarin palatsissa valtaistuimelle asti. Muuten loppupisteesi ovat tasan 0. Kyllä vain. Kaikki on mennyt hukkaan, ellet pelin loppuun mennessä ole päässyt päätyyn. Se ei onneksi ole vaikeaa, mutta aika kivan jännitteen silläkin saa aikaan, etenkin jos jättää etenemisen aina vain mañanaksi.

Luovaa puljailua palatsin kulisseissa

Pidän peleistä, jotka jättävät luovuudelle tilaa: että on eri keinoja päästä samoihin lopputuloksiin. Gùgōng toimittaa. Jadea esimerkiksi saa jadekaupoilta, mutta myös matkustuspalkkioista tai palatsin juonitteluilla – mutta näin vain kun Kiinan muuri laukaistaan triggeröidään. Joten muurillekin olisi kiva päästä. Ja jos on rakentanut muuria eniten, pääsee palkinnoksi eteenpäin keisarin palatsissa. Palvelijoita saa ”täyttämällä kohtalonoppien vaatimukset” (eli keräämällä tietyn numeron kortteja) tai matkalipuilla tai palatsin juonitteluilla tai joillain säädöksillä; joelta on mahdollista hankkia tehokas tuplapalvelija, joka tekee kahden lakeijan työt yhden hinnalla, ja niin edelleen. Kaikki ei sentään vaikuta kaikkeen, mutta irtonaisiksi nämä minipelit eivät jää, vaan kytkeytyvät toisiinsa moninaisin seitein.

Gùgōng ei ole peli, jossa varsinaisesti rakennetaan mitään – ei mitään konkreettista eikä juurikaan edes koneistoa. Suurta progression tuntua pelistä ei synny. Puljailet, vetelet vivuista, hankit pisteitä sieltä, toisen täältä, koetat pärjätä paremmin kuin muut. Emme pelaa voimakkaita kapitalisteja. Koetamme hankkia palveluksia ja vastapalveluksia, järkätä ja hommailla, fiilata ja höylätä. Tuntu on kai temaattinen, sikäli kuin mitään Ming-kauden Kiinasta ymmärrän.

Loppugongi

Olin alun perin hieman Coimbran jälkeen huolissani, että riittääkö neljän kierroksen neljä korttia eli 16 toimintoa, vai jääkö Gùgōngkin turhan lyhyeksi, ”kesken”. Iloista kyllä ei. Enemmistössä kortteja on samalla korttitoiminto, jonka saat tehdä lokaatiotoiminnon lisäksi, ja tämä lisää toimintojen määrää (ja päätösten) määrää kivasti. Kaiken lisäksi joelta voi hankkia pysyväksi palkkioksi lisäkortin tai kaksikin, eli lisää toimintoja. Kokonaiskesto ja tekemisen määrä tuntuvatkin viiden pelin perusteella olevan kohdillaan. Painoltaan peli ei ole juuri Villagea raskaampi ja etenee nopeasti kun toiminnot ja ikonit on opittu.

Peli toimii hyvin kahdella pelaajalla, joskin lisäpelaajat veisivät ajoittaisen nollasummapelin tunnun ja toisivat pientä eloa korttien vaihteluun pöydällä. Täydellä viidellä pelaajalla vaihtelu olisi toisaalta varmaan jo aika suurta ja peli kaoottisempaa, joten tämä saattaa taas kuulua siihen valtaosaan peleistä, jotka ovat parhaita kolmella.

Onnistunut peli siis, Gùgōng. Ja Andreas Steding kuulemma jo työstää pelitestaa sille lisäosaa tulevaa, toista Kickstarter-kampanjaa varten. Hypätkää dzonkkiin!