Newton ja italialaisen pelisuunnitteluskenen läpivalaisu ihan perusmeiningillä

Jätä kommentti

9.2.2019 Kirjoittanut JK

Keskustelimme taannoin italialaisista pelisuunnittelijoista. Aihehan on suosikkejani, ja olen koettanut avata keskustelua siitä myös ostoskeskuksen hississä, mutta ihmiset ovat täällä pk-seudulla niin nuivia. Joka tapauksessa on nimittäin niin, että seuraavat pelit muodostavat hienon jalostusjatkumon, koulutuslinjan:

Opeta Menolippu (tai Thurn und Taxis). Sen jälkeen voit siirtyä italialaisiin: Council of Fourin oppii niiltä pohjilta helposti. Council of Four taas helpottaa The Voyages of Marco Polon oppimista. Ja kun Marco Polo on tuttu, luonteva seuraava askel on Newton (Nestore Mangone, Simone Luciani, 2018). Kaikki pelit pohjaavat edeltäjään ja kehittävät tutuista mekaniikoista uudempaa ja monipuolisempaa ja kompleksimpaa.

Simone Luciani (v.), Daniele Tascini

Newtonissa olemme nyt tulleet Simo Luusuaniemen skaalan raskaimpaan päähän. Toistaiseksi. Barrage on tulossa pian, ja se on hyvin raskas peli vesivoimatehtaista. Luciani teki sen lintubongarin näköisen Tommaso Battistan kanssa. Newtonissa hänen kanssaan feattasi hevarin näköinen Nestore Mangone.

Tommaso Battista

Nestore Mangone

Nyt päästään vauhtiin. Mangonen kanssa työskenteli Remo Conzadori tänä vuonna ilmestyvässä Humboldt’s Great Voyagessa.

Remo Conzadori

Ja Conzadorin kanssa taas feattaa Stefano Negro Lautapelit.fin Silk Roadissa, joka on muuten vaihtanut nimensä yllättäen Amuliksi.

Stefano Negro

Alkaako kaava hahmottua? Katsotaan vielä.

Signorien suunnitteluduo oli Andrea Chiarvesio ja Pierluca Zizzi (v., o.)

Zizzin kanssa feattaa Francesco Testini tänä vuonna Tang Gardenissa. Testini taas tuottaa tänä vuonna Dario Massarentin kanssa Legend Raidersin.

Testini (v.), Mao

Ja ei saa unohtaa Virginio Giglia, joka on tehnyt Acchitocca-tiimissä pelejä iät ajat, ja sitten Luusuaniemen kanssa Grand Austria Hotelin. Ja Luusuaniemen ja Flaminia Brasinin kanssa Lorenzo Il Magnificon. Ja pelkän Brasinin kanssa Coimbran. Ja Todellisuuspaon skuupin mukaanhan Brasini on Giglin kanssa kimpassa.

Brasini, Gigli

Ja nyt jotakin todella kiinnostavaa. Tämä ällistytti minua ja tarkistin asian kahteen kertaan ennen kuin tohdin kirjoittaa tästä.

Jos asetatte kaikki nämä suunnittelijat Italian kartalle heidän synnyinkaupunkinsa kohdalle ja yhdistätte heidät viivalle toisiinsa yhteistyökumppanuuden mukaan, kartalle piirtyy… äh kun tämä nettiyhteys pätkii.

Hetkinen, ovelle koputetaan. Pieni tauko, käyn vain katsomassa kuka siellä on.

 

 

 

 

 

 

 

 

30.1.2019

Rakas päiväkirja,

olen kaivanut liian syvälle, ja jalkani kastuivat pohjaveteen.

Olen lentänyt liian korkealle, ja silmäripseni sulivat.

Mistä he tiesivät?

Olen pohtinut pitäisikö minun sulkea koko blogi.

Tunnen että haluaisin huutaa tämän julki koko maailmalle – maailmalla on oikeus tietää, minulla on oikeus kertoa – mutta sitten taas. Ehkä kaikki on vain kuvitelmaa. Ehkä se ei tarkoita mitään.

 

31.1.

Huppumies, yhä, aina.

Katsoin häntä kiikareilla, mutta oli kuin hän olisi tiennyt mitä teen. Kohtasin hänen katseensa. Ne silmät paloivat verkkokalvolleni. Hän tietää. Hän on nähnyt – – mutta Jumalan vaiko paholaisen?

Vai minä.

 

 

3.2.

Rakas päiväkirja,

olen saanut ohjeet. Ne tulivat korkeimmalta.

Olen sekä peloissani että huojentunut samaan aikaan. Kaikki on hyvin, kunhan en tongi asioita enempää. Kaiken pitäisi olla. Saan jatkaa lautapeleistä kirjoittamista. Minulta edellytetään sitä. Jatkaa kuten ennenkin.

Keltainen kuningas on lentänyt.

”Kerro vaikka mitä Newtonissa tehdään.” 

Newton! Newton on Nestore Mangonen ja Simone Lucianin raskaampi europeli kahdelle viiva neljälle pelaajalle vuodelta kaksituhatta kahdeksantoista ja se kestää tunnista puoleentoista tuntiin pelata. Pelin on julkaissut italialainen Cranio Creations, jonka logona on haljennut pääkallo mutta siinähän ei ole mitään erikoista sillä kaikilla meillähän on pääkallo ja voihan se haljeta aukikin. Englanninkielisen painoksen julkaisija on C.M.O.N. mikä ei viittaa mihinkään esoteeriseen akronyymiin vaan sanoihin Cool Mini Or Not.

Tässä kuvassa on alkamassa kaksinpeli Newtonia koko laajuudessaan. Varjo on vain minä, ei mitään sen enempää haha

Pelaajalauta koostuu kirjahyllystä ja tiskistä sen edessä:

Tiskiin pelataan omalla vuorolla aina yksi kortti.  Siinä vuorosi – pelaat kortin ja teet sen toiminnon. Viisi korttia per kierros, kuusi kierrosta = kolmekymmentä korttia pelin aikana. Voi kuulostaa paljolta, mutta pelimekaniikka on hyvin yksinkertainen ja vuorot viuhuvat läpi – paitsi silloin, kun iskee pieni tenkkapoo, jota myös analyysihalvaukseksi voisi kutsua. Näin voi käydä etenkin ensimmäisellä pelikerralla. Peli on nimittäin hyvin avoin. Se ei sysi sinua mihinkään suuntaan, vaan suunta pitää kehittää itse. Newtonin raskaus ei tule säännöistä, jotka on helppo oppia, vaan tästä hiekkalaatikkomaisuudesta, joka on ehkäpä jopa temaattista – tiedemiehemme ovat tutkimattoman, salaisuuksia täynnä olevan uuden maailman edessä. He hapuilevat kohti löytöjään kovertamalla omia uriaan sen keskelle. Uurteista muodostuu kuvioita, joita myöhemmät tulkitsevat, jos kykenevät.

Toinen asia, joka tekee pelistä raskaamman: periaatteessa voit suunnittella koko kierroksen viisi korttiasi etukäteen, ja usein kannattaakin. Toiminnot jäävät kaikki tiskiin kierroksen ajaksi, joten toistettuna niistä tulee voimakkaampia. Isoja kierroksia: tällä kierroksella satsaan Työrataan ja ajan itseni sen loppuun!

Kirjahyllyn azulimainen palapeli

Keskeinen strateginen tavoite, ainakin meidän peleissä, on rakentaa kirjahyllyysi täysiä kolumneja ja rivejä. Kukin täysi suora nimittäin tuottaa aina kierrosten välissä voittopisteitä. Kirjahylly on palapeli, jota täytät oman maun mukaan. Sen täyttämistä varten vain ei riitä kurottaa keskelle pelipöytää ja napata sieltä maukkaan värinen tiili, kuten Azulissa. Newtonissa sinun pitää ensin latoa tiskillesi oikeita oppikirjoja esittäviä kortteja ja matkustella Euroopan eri yliopistoissa ja Stonehengen kaltaisissa muinaisen mystiikan tyyssijoissa, joiden symboliikkaa on ihan turha ihmetellä ja kuvitella löytävänsä siitä mitään.

Nyt käyn enää vapaam– ystävällisten harppimiesten luona ja saan puuttuvat opukset hyllyyni. Toisaalta voin myös juoda kolme taikajuomaa ja käydä siellä omalla tripillä.

Suuri osa voittopisteistä tienataan pelin aikana. Loppupisteitäkin voi saada, paljonkin, jos on kuljettanut apulaisiaan ”teknologiapuun” jonkin haaran päätyyn asti.

Haarautuvien polkujen puutarha

Puu on oikeasti rata, monipolvinen rata, jolla voit edetä useammalla apulaisella. Sen keskioksilla saa erilaisia, varioivia pikku palkintoja, jotka arvotaan kuhunkin peliin erikseen. Samoin on loppupisteytysehtojen. Yo. kuvan pelissä saatat saada lopussa pisteitä esim. visiteeraamistasi yliopistokaupungeista tai pelaamiesi Mestarikorttien lukumäärän mukaan. Jos ei kirjahyllyn rakentaminen innosta, tämä taitaa olla toinen keskeinen päästrategia.

Mestarikortit toimivat samoin kuin Lorenzo il Magnificossa: jos onnistut saamaan mestarin käyttöösi, hän antaa sinulle turbobuustin – ja pelin lopussa vähän voittopisteitä myös.

Jotain uuttakin – myös mekaanisesti

Newtonin työtiskit tarjoavat mielenkiintoisen, ainakin minulle uuden mekanismin. Kortit pelataan kädestä tiskille, ja kierroksen jälkeen yksi tiskikorteista pitää pistää lihoiksi. Se ei tule enää käteen takaisin, vaan työnnetään tiskin alle niin, että sen toimintosymboli jää näkyviin. Nyt olet jatkossa tässä toiminnossa yhden verran voimakkaampi.

Kokeillessani Newtonin rajoja pelasin yhden pelin, jossa satsasin täysillä radoista yksinkertaisimpaan, Työrataan. Siitä saa (lähinnä) rahaa. Yllätyksekseni olinkin radan päädyssä jo kierroksella kaksi, ja nyt tiskini oli täynnä rahatoimintobuustisymboleja, jotka eivät enää olleetkaan kovin hyödyllisiä. Samoin jos satsaa täysillä matkailuun, huomaa, ettei oikeasti halua matkustaa kerralla neljää ruutua, kun siitä välistä jää kaupungit näkemättä. Eli oikeastaan haluat olla taidoiltasi kuitenkin jonkin asteinen generalisti.

Ehkä venytän vähän mielikuvitusta, jos pidän tätäkin varhaiselle tieteelle temaattisena. Jonnekin Leibniziin astihan, sanotaan, yksi tiedemies saattoi hallita kaiken tunnetun tiedon päässään. Sen jälkeen se ei ole ollut enää kenellekään mahdollista.

Tämähän on pakanrakennusta. Näitä kortteja nimittäin värvätään Hattutoiminnolla omaan käteen. Arvokkaammissa korteissa antaa paremmat lisätoiminnot.

Teema on siis ikään kuin löydettävä pelistä, mutta kyllä sen sieltä saa kaivettua. Neljännen pelin jälkeen vasta huomasin, että pelaajalaudan kirjahyllyihin on jopa infinitesimaalisen pienellä kirjoitettu, mitä kukin tieteellinen läpimurto vastaa, eikä tässä salakirjoituksessa oikeastaan ole mitään ihmeellistä.

Lorenzon vaikutteet ovat nähtävissä, mutta vielä enemmän peli on ikään kuin avoimempi Marco Polo. Euroopan kartalla liikkuminen toimii samoin, kuin myös pelaajalaudan kuutiot, joita niihin tiputellaan: viimeiset kuutiot tiputtaessaan saa marcopolomaisesti pistepalkintoja. Silti peli on tunnultaan hyvin erilainen paitsi mekaniikkansa (kortit vs. nopat), myös avoimuutensa takia. Vuorovaikutusta pelissä on vähemmän, oikeastaan hyvin vähän: lähinnä toinen saattaa napata kivan kortin tai pylpyrän nenäsi edestä, muuten saat uurastaa omassa kammiossasi. Varhaista tiedettä. Hyvin varhaista. Newtonissa on taikajuomapulloja, joilla voi korvata tietoa. Juoda tiedon pullosta. Perusmeininki mikäs siinä

Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus

Odotin Newtonia aika innolla. Pystyikö peli lunastamaan korkeat odotukset?

Yhdessä asiassa ei. Kuvittaja Klemens Franz ei ole tehnyt yhtä komeaa jälkeä kuin Dennis Lohausen teki The Voyages of Marco Polossa. Kartta ja radat ovat tylsää nikotiininkeltaista ja seepiaa. Iso menetetty mahdollisuus.

Muuten – kyllä vain lunastaa. Peli on erinomaisen hieno. Kokeiltavaa riittää, ja luovuudelle on tilaa. Vaihtelevuutta on runsaasti erilaisten pahvinpalojen ja mestarikorttien muodossa. Liikkuvat osat muokkaavat pelisession strategiaa.

Pidän tällaisista peleistä, joissa pelin alussa saa käyttää hetken tarjolle tullutta kattausta silmäillen ja omaa suunnitelmaansa rakentaen: okei, kokeilenpa satsata tässä teknologiaan, haluan ainakin kaksi apulaista noihin kahteen latvaan ja niistä saan hyvät pisteet, jos pääsen käymään neljässä, viidessä yliopistokaupungissa ja siihenhän tämä mestarikortti auttaa, joten laitan ekan apulaisen tuonne noin ja niin edelleen…

Ja sitten ei kuin suorittamaan. Toisaalta Newtonia voi pelata rennommalla suunnitelmalla flow’ssa ja pärjätä silti hyvin. Huippupuuhaa tämä tieteen uranuurtajana toimiminen! Mahtavia nämä italialaiset! Kaikki on hyvin!