Martin Wallacen junapelijutun lyhyt oppimäärä (Railways of the World / Railroad Tycoon)
Jätä kommentti2.4.2017 Kirjoittanut JK
Junat – mikä on junien idea? Se ei ole vain liikkuminen, koska liikkuminen onnistuu hevosilla ja autoilla ja lentokoneillakin. Junan idea on raiteissa. Juna liikkuu raiteita pitkin, ainoastaan pisteestä A pisteeseen B. Juna on edistysoptimismin airut, ja raiteiden rakentaminen oli edistysaskel luomassa Englantiin teollistumista, yhdistämässä Amerikan mannerta ja Eurooppaa Siperiaan ja hämmästyttämässä Juhani Ahon Rautatien mökkiläisiä. Koska edistysoptimismi liikkuu suoraa janaa eteenpäin aivan kuten juna, juna käytännössä tarkoittaa edistystä, on sen synonyymi.
Harmi ettei VR tiedä vastuutaan.
Joka tapauksessa junista on paljon enemmänkin hyötyä – niistä nimittäin saa erinomaisia lautapelejä. Ja jokaisen peliharrastajan elämässä tulee vastaan vaihe, jolloin hän yrittää ymmärtää, mikä tämä Martin Wallacen junapelijuttu on. Katsotaan osaanko auttaa jäljissäni tulevia. Konkarit korjatkoon, jos teen virheitä.
Martin Wallace on hyvin arvostettu englantilainen lautapelisuunnittelija, ja vanhan viidakon sananlaskun mukaan hänen pelinsä ovat hyviä, kun niissä on junia, ja huonoja, kun junia ei ole.
Wallace signeeraa junapelejään. Lähde BGG
Hän suunnitteli 1990-luvulla useita junapelejä, toisin sanoen pelejä, joissa rakennetaan rautatieverkkoa, kuljetetaan tavaraa ja hoidetaan junayhtiön taloutta. Näistä ns. Early Railways -sarjan junapeleistä pidettiin, ja ensimmäisen megahittinsä Wallace sai, kun hän lyöttäytyi John Bohrer -nimisen kaverin kanssa suunnittelemaan Age of Steamin (2002). AoS oli raskas harrastajapeli, jota raskaiden kiskojen fanit yhä rakastavat, vaikka/koska sitä luonnehditaan legendaarisen häijyksi ja se näyttää visuaalisesti legendaarisen karulta. Se voitti palkintoja ja oli aikoinaan BGG:n Top 10:ssä.
Tämän jälkeen Wallace ja junat taisivat olla kaikkien lautapelaajien tiedossa, ja niinpä ei ollut ihme, että hän suunnitteli lisää junapelejä. Nyt mukana oli Glenn Drover -niminen pelinkehittäjä, ja yhteistyö Droverin kanssa johti peliin nimeltä Railroad Tycoon: The Board Game (2005). Lisenssi oli hankittu legendaarisen ATK-pelisuunnittelija Sid Meierin samannimisestä pelistä, jota itsekin taisin pelata Amigalla joskus 90-luvun alussa. RT oli AoS:in pohjalta kehitelty selvästi kevyemmäksi peliksi ja tarkoitettu laajemmalle yleisölle, ja ilmeisesti onnistui sen tavoittamaankin. Pääpaino oli radanrakentamisella ja hauskanpidolla tilinpidon sijasta. Ulkonäköön panostettiin nyt. Kartta oli massiivisen kokoinen ja peli sisälsi isoja muovisia asemamerkkejä.
No ilmeisesti Bohrer ja Wallace saivat suksensa ristiin jossakin vaiheessa, pelattiin oikeudenkäyntipeliä lisenssin omistajuudesta, ja Bohrer julkaisi uuden, entistä painosta näyttävämmän version Age of Steamista 2008. Wallace ei tunnustanut peliä ollenkaan, ja hänen vastaiskunsa oli työstää Age of Steamista sitten itse uusi versio, joka julkaistiin nimellä Steam (2009). Steam oli ja on Age of Steamia vähän kevyempi mutta Railroad Tycoonia kompleksimpi, eli siis raskaudeltaan näiden välimalli, mutta samat ideat kussakin taitavat pitkälti esiintyä.
Ja ai niin, Steam julkaistiin myös rajoitettuna painoksena nimellä Martin Wallace’s Totally Renamed Train Game, ilmeisesti protestina Bohrerin nimilisenssioikeuksia vastaan tms.:
Pikanttina yksityiskohtana olen oppinut, että Steamia voi pelata yhdessä Age of Steamin kanssa, mutta Age of Steamin osaset taas eivät sovi yhteen Steamin kanssa. Wallace on siis samalla lailla ovela kuin suomalaiset rynnäkkökiväärit, joissa voi käyttää venäläisen Kalashnikovin luoteja, kun taas suomalaiset luodit eivät käy Kalashnikoviin.
Joka tapauksessa näihin aikoihin Railroad Tycoonin lisenssi umpeutui ja painoskin oli lopussa, joten peli julkaistiin uudestaan nimellä Railways of the World (2009). Ja tämä Railroad Tycoon / Railways of the World (RotW) oli juurikin minulle ensimmäinen Wallacen junapeli.
RotW on hyvä lähtökohta Wallacen junapeleihin, koska se on helposti omaksuttava, eikä raskaudeltaan oikeastaan kuin kaksi piirua ylöspäin Menolipusta (joka on junapeli lähinnä teemaltaan – mitään ei kuljetella, eikä talouttakaan tarvitse hoitaa, ja jos ihan tarkkoja ollaan, pelaajat eivät rakenna ratoja, vaan kuulemma vain matkustelevat niillä).
Pelin idea on rakentaa kattava junaverkosto melkein nollasta – pelaajilla on alussa yksi kehno veturi eikä muuta. Alkupääomaksi tarvitaan aluksi osakkeiden myymistä sijoittajille. Näiltä saa rahaa, josta pitää sitten pelin aikana maksaa sitä enemmän osinkoa, mitä enemmän osakkeita on myynyt.
Rahalla aletaan rakentaa kiskoja kaupunkien välille. Kun kaksi kaupunkia on yhdistetty, voit vuorollasi kuljettaa toisesta toiseen sitten resurssikuution. Tästä saat pisteitä sen mukaan, mitä kauempaa tavarat tulee: naapurikaupungin tavara tienaa yhden pisteen, neljän kaupungin takaa rahdattava on jo neljän pisteen arvoinen, ja niin edelleen (ihmiset ovat eksotiikannälkäisiä.)
Rahalla voi myös päivittää omaa junaa paremmaksi. Jossain vaiheessa rahaa riittää jo kalliimpiinkin puuhiin: voit perustaa kylän, johon voit sitten kuljettaa haluamaasi tavaraa, tai jopa yhdistää Länsi-Amerikan pihvipreeriat Chicagoon, jonka kuuluisilla teurastamoilla voi tienata kivasti pojoja.
Pelin junia. Leveli kertoo vain, montako kaupunginväliä junalla voi yhdellä vuorolla ajaa.
Pelissä on myös tavoitekortteja, joista saat Menolipun tapaan pisteitä, jos yhdistät tietyt kaksi kaupunkia. Lisäksi on yleiskortteja, joita kukin voi vuorollaan värvätä, ja joilla saa erilaisia lisäkykyjä: ilmaista radanrakentamista valtion tukiaisilla, hotelleja, satunnaisia lisäkuutioita haluamaasi kaupunkiin ja niin edelleen.
Epäonnistunut yritys ottaa kuva koko hehtometrisestä kartasta (kolme erillistä pelilautaa).
Nyt alkaa itärannikko olla tukossa. Raleighin kaupunki etualalla on tyhjennetty kauppatavarasta, mitä kuvaamaan sinne asetettiin satunnainen muovipönttö.
Peli kestää ainakin pari tuntia, ja sen aikana saa tyydyttävän tunteen katsoessaan, miten oma yhtiö lähtee nollista kasvamaan ja leviämään pitkin karttaa. Talous kohenee sitä mukaa kun pisteitä kertyy ja talouskasvun tuntuma on elävä. Vuorovaikutus toisten pelaajien kanssa on vahva: kaupungeista ja reiteistä kilpaillaan, ja monesti muut rakentavat reittinsä juuri siihen, mihin itse halusit. (Toisten linjaa voi käyttää, mutta silloin hänkin saa pisteen.) Korteistakin kilpaillaan. Koska jokainen kaupunki ottaa vastaan vain yhtä tuotetta, sanotaan vaikka Raleigh yllä keltaista kuutiota, pelaajat kilpailevat siitäkin, kuka ehtii naapuruston keltaiset tyhjentää ja Raleighiin kuljettaa. Hassusti pelin amerikkalaiset eivät osaa kapitalismia: kun kaupungin tuotteelle on kysyntä ja se myy kaikkensa, kaupunki laittaa tyytyväisenä lapun luukulle ja kaikki lähteävät ilmeisesti varhaiseläkkeelle.
Ainakin tämä meidän käyttämämme versio, Railroad Tycoon, oli hassun epäkeskosti tuotettu: pelilauta on suurin näkemäni, tyhjennettyjen kaupunkien erilaiset muovifiguurit ovat näyttäviä, mutta toisaalta pelin kortit ovat mustavalkoisia ja epähavainnollisia. Harmillista on myös, että raideheksalaatat usein peittävät kaupunkien nimet, ja koetapa sitten lukion maantiedon pohjalta arvata, missäpäin Yhdysvaltoja vaikkapa Richmond sijaitsee. Epäkeskosta puheen ollen, Yhdysvaltain karttakin on sitä: tiheään asutettu koillisrannikko tulee nopeasti tukkoon, etelään tai luoteinen preeria ei sen sijaan monia kiinnosta. Mutta ehkä tämä on niin sanotusti feature eikä bugi. Railways of the Worldiin on olemassa sitten paljon lisäkarttoja, joilla voi rakentaa koko maailman rautateitä.
Peli on oikein hauska. Vaikeudeltaan se on lähes perhepeli, mutta ei pienten lasten kanssa: en alle 10-vuotiaiden kanssa edes yrittäisi, ja 12 on yleisin ikäsuositus. Harrastajillekin RotW sopii silti erinomaisesti – ainakin näin ensimmäiseksi junapeliksi. Lisäksi se sopii hyvin jopa meille, joita niiden todella raskaiden junapelin (ns. 18XX-sarjan pelien) harjoittama röyhkeä ylenkatse kaikkea esteettistä kohtaan on hyvin mahdollisesti ylitsepääsemätöntä.
Muuten. Wallacelta tuli viime vuonna peli nimeltä Via Nebula, ja sitä on luonnehdittu uudelleenteemoitetuksi Wallacen junapeliksi. Se on kaunis ja kevyt perhepeli, jossa rakennetaan pilvimaahan reittejä ja kuljetellaan puisia pelimerkkejä. Olen kirjaston varauslistalla, joten vartokaa vain, kiinnostuneet.
Puutyöläinen 