Freedom: The Underground Railroad – rankka yhteistyöpeli orjuuden vastaisesta taistelusta

Jätä kommentti

15.3.2017 Kirjoittanut JK

Teeman suhteen olen kaikkiruokainen, mutta nälkäinen. Teemaa olla pittää, mutta olen välillä hyvin helppo: perinteiset keskiaikaiset kaupungit toimivat aina, samoin kuin kaupankäynnit Välimerellä, ja kaikki mikä ajoittuu renessanssiin – tänne vain. Tämän lisäksi arvostan pelissä myös luovia ja kiinnostavia teemoja, teemoja, jotka on ajateltu laatikon ulkopuolelta.

(Vilpittömästi sanottuna, tuo ei ollut tarkoitettu sanaleikiksi.)

Joka tapauksessa ajatellaan vaikkapa Harriet Tubmania. Harriet Tubmanista ei kovin montaa lautapeliä ole tehty, mutta sitäkin kiinnostavampaa on, että yksi on. Peli on Freedom: Underground Railroad (Brian Mayer 2012). Tarkkaan ottaen peli ei kerro Tubmanista sinänsä – hän on vain yksi sen monista hahmoista – mutta hetki hänestä.

Harriet Tubman by Squyer, NPG, c1885.jpg

Harriet ”Mooses” Tubman oli orja, joka 1849 karkasi orjatilalta Marylandista Philadelphiaan. Hän rupesi niin sanotun ”maanalaisen rautatien” ”konduktööriksi”, toisin sanoen alkoi auttaa muita orjia karkaamaan etelästä pohjoiseen salaisia reittejä pitkin. Työ oli ymmärrettävästi vaikeaa ja vaarallista. Karkureita siirreltiin ”asemilta” toiselle: asemalla tarkoitettiin vaikkapa ladon ylistä tai maakellaria, jossa karkurin saattoi piilottaa hetkeksi ennen matkan jatkamista. Tubman auttoi kymmeniä orjia vapauteen näillä hyvin vaarallisilla retkillä. Melkoista pokkaa vaadittiin mm. siihen, että hän tapasi matkustaa Etelävaltioihin junalla keskellä päivää. Häntä ei kuitenkaan epäilty orjakarkuriksi, koska hän teeskenteli lukevansa sanomalehtea – jotain mitä orja ei osannut.

Yhdysvaltain sisällisodan alettua Tubman toimi pohjoisvaltioiden armeijan vakoojana ja oppaana sotaretkillä. Tämä pienikokoinen nainen ja entinen orja neuvoi siis armeijan ylpeille upseereille, mitä tehdä. Itseluottamusta Tubman lienee saanut kristillisestä vakaumuksestaan (moni orjuuden vastustaja oli harras kristitty); raamatullisen lempinimensä ”Mooses” Tubman taas sai kannattajiltaan, koska kaimansa tapaan johdatti kansansa pois orjuudesta.

Toisin sanoen, Freedom: The Underground Railroad ei ole peli metroista. Se on yhteistyöpeli, jossa tarkoituksena on auttaa orjia pakenemaan etelän plantaaseilta aina ylös Kanadaan asti. Pelissä voittaakseen täytyy pelastaa Kanadaan tietty määrä orjia ja hankkia tämän lisäksi tukea orjuuden vastaiselle liikkelleen (tähän täytyy kerätä rahaa).

Nämä Alabaman plantaasin orjat pitäisi saada pohjoisvaltioiden läpi aina Kanadaan asti.

Haaste tulee paitsi rahan niukkuudesta, etenkin siitä, että matkan varrella orjia on odottamassa viisi orjanmetsästäjää. He liikkuvat kukin omalla akselillaan pitkin karttaa. Aina kun vaikkapa St. Louisiin tulee orja, orjanmetsästäjä saa tästä vainun ja siirtyy yhden ruudun kohti St.Louisia.

Käytännössä orjanmetsästäjistä muodostuu pirullinen verkko, jota pelaajan pitää koettaa paitsi varoa, myös manipuloida: jos siirrät itärannikolla yhden orjan, orjanmetsästäjä siirtyy sinnepäin, ja nyt voit vuorostasi siirtää lännessä yhden orjan. Tällainen taiturointi on keskeinen osa pelin kokemusta: Jos siirtäisi tätä yhden eteenpäin, tuo keltainen orjakaappari tulisi tuonne. Sitten voisi siirtää tuonne yhden orjan, niin punainen menisi sitä kohti ja väliin aukeaisi aukko, josta voisi seuraavaksi ehkä saada yhden Clevelandiin…

Kookkaalla pelilaudalla on kartan lisäksi sitten sarakkeet pelimerkeille ja korteille. Freedom jakautuu kolmeen aikakauteen – peli alkaa vuodesta 1800 ja jatkuu aina sisällisodan loppuun asti 1865. Kutakin aikakautta varten on oma korttipinkkansa. Kortit ovat enimmäkseen lisäkykyjä, joita voi kukin pelaaja ostaa yhden per kierros. Mutta joukossa on myös punaisia pahiskortteja, jotka tekevät abolitionismista vaikeaa.

Yllä kolme pelin aikakautta ominen pakkoineen ja pelimerkkeineen. Alla juokseva korttirivi, josta voi ostaa tarjolla olevia kortteja. Punainen kortti vasemmalla on aikapommi, joka laukeaa kun kortti tulee jonon päähän. Siihen voi ja pitää varautua.

Korteissa on oikeita ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia 1800-luvun orjataistelun rintamalta. Voisinkin kuvitella, että Freedomia on pelautettu Yhdysvalloissa opetustarkoituksessa. Lautapelit ovat tietysti aika hauska keino tutustua historiallisiin tapahtumiin – ks. vaikka Here I Stand. Peleihin liittyy tunnekokemuksia, ja tunnekokemukset auttavat mieleen jäämisessä. Ts. hyviin ja pahoihin kortteihin ikuistetut ihmiset muistaa kyllä!

Pelissä on liuta erilaisia pelaajahahmoja, joilla kullakin on oma erikoiskykynsä. Vasemmalla orjakaappareiden lisäpistenopat, joita heitetään joka kierroksen aluksi, sekä pelimerkkeä ja rahaa.

Pelin takakannessa lukee:

Freedom is a fun cooperative game that challenges 1 – 4 players to advance the Abolinitionist cause to end slavery.”

Mutta totta puhuen adjektiivi fun tuntuu tuossa kohtaa vähän tekemällä tehdyltä: kuin pelifirma olisi, ymmärrettävästi, kokenut tarvetta puolustaa peliään vähäsen. ”No joo, tämä kertoo henkensä edestä pakenevista orjista, joita jahdataan ja lahdataan… mutta tuota, pelinä se on oikein hauska.”

Sanoisin että Freedom on hyvä peli, onnistunut peli, kiinnostava peli, opettavainen peli, mutta en ehkä käyttäisi siitä sanaa hauska. Pelikaverini ei edes suostunut pelaamaan sitä kuin yhden kerran: peli oli kuulemma liian masentava.

Kokeilin sitten soolopelailua, ja koska sairastuin flunssaan ja muistin että viime flunssan käytin hyödyllisesti tutkimalla Amerigon kuutiotornia, päätin nyt tutkia Freedomia pelaamalla sitä yhden iltapäivän soolopeleinä (hassua miten lautapelaaminen onnistuu pää täynnä viruksiakin, siinä missä lukeminen saati kirjoittaminen tuntuu tyssäävän nopeasti).

Tietty ahdistavuus ei Freedomissa johdu ainoastaan teemasta – onhan sodastakin tehty pelejä, eikä pelkkä nappuloiden kuolema ole ennen ahdistanut. Freedomissa (fiksusti meeplejen sijasta puukuutioiksi etäännytetyt) pelinappulat ovat kuitenkin jotenkin niin alakynnessä. Tuntuu kuin ne olisivat pakkovärvättyjä sotapoikia, jotka on juoksutettava rintamalle vaikka tietää niiden kuolevan. Orjanmetsästäjien ohi pääseminen on paitsi vaikeaa, näyttää siltä, että pelissä onnistuakseen täytyy todella välillä uhrata kuutioita. Orjia pitää siis joskus siirtää orjankaappareiden reitille, että reitin toisessa päässä kaksi orjaa pääsee ohi. Tämä on temaattisesti kai vähän ongelmallista. Ei siitä ainakaan voittajafiilis tule.

Meni myös muutama peli tajuta, että ilmeisesti orjia kannattaa siirrellä vähän edestakaisinkin kartalla: tiettyihin kaupunkeihin orjan siirtäessään kun pelaaja saa rahaa, ja näin voi lypsää dollareita. En tiedä miten tämän temaattisesti perustelisi: kuljetetaankohan orjaa ikään kuin näytillä potentiaalisten tukijoiden käännyttämiseksi.

Kolmas temaattisesti huomion arvoinen kohta oli orjakauppamekanismi. Joka kierroksella orjia tulee orjamarkkinoilta plantaaseille, ja jos plantaaseilla ei ole tilaa, orja kuolee. Orjia pitää siis jatkuvasti siirtää paitsi kartalta Kanadaan, ensinnäkin plantaaseilta kartalle. Tämä on aika vaikeaa, koska kartan kylät ovat nopeasti täynnä karkureita ja sitten ovat kaapparit pian kimpussa. Pelaajan pitää siis saada lisää orjia plantaaseille, muuten nämä tapetaan. Tämä on pelissä ehkä peliteknisesti jännitteisin asia, mutta myös temaatteisesti ahdistavin.

Helppo peli Fredom ei ole muillakaan mittareilla. Voittaminen on vaikeaa, ensimmäiseen voittoon meni ainakin minulta useampia pelejä, joskin pelasimme ekan pelin säännöiltään väärin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että koin tämänkin pelin – kokemuksesta voi nimittäin Freedom: The Underground Railroadin kohdalla puhua.

Entä Tubman sitten? Hän eli arvostettuna yhdeksänkymmenen vuoden korkeaan ikään viettäen viimeiset vuotensa vanhainkodissa, jota oli ollut itse perustamassa.

Tubman 1911, kaksi vuotta ennen kuolemaansa.

Vuonna 2016 Yhdysvaltain valtiovarainministeriö julkisti suunnittelevansa Tubmanin kuvaa uusiin 20 dollarin seteliin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Pelejä

7 Wonders Duel 10 Days in Europe 1775: Rebellion 1918: Veli veljeä vastaan 1960: Making of President Abluxxen Above and Below Adventure Land Afrikan tähti Agricola Agricola: All Creatures Big and Small Agricola: All Creatures Big and Small Big Box Agricola: Family Edition Alhambra Alias Altiplano Amerigo Amul Animal Rescue Antiquity Arboretum Architects of the West Kingdom Arkadia Arkham Horror: The Card Game At the Gates of Loyang Augustus Avalanche at Yeti Mountain Azul Azul: Stained Glass of Sintra Azul: Summer Pavilion Bang! Bark Side Battle Line Belratti Best Treehouse Ever Beyond Baker Street Biblios Blitz Bowl Blood Bowl Blue Lagoon Blueprints Bohnanza bondtolva Bonfire Bora Bora Brandon the Brave Brass: Lancashire Brikks Broom Service Bruxelles 1893 Builders: Antiquity Builders: Middle Ages Burger Up Burgle Bros Bus Byzanz Bärenpark Cabo Cacao Camel Cup/Camel Up Candy Chaser Caper Carcassonne Carcassonne: Safari Carcassonne Junior Carnegie Carpe Diem Cartographers Castell Castle Panic Castle Rampage Castles of Burgundy Castles of Burgundy: 20th Anniversary Edition Castles of Burgundy: The Dice Game Castles of Mad King Ludwig Castles of Tuscany Catacombs of Karak Catan Catan Junior Caverna Caverna: Cave vs Cave Caylus Celestia Century: Spice Road Cheeky Monkey Chez Greek Chicago Express Citadels City of Spies: Estoril 1942 Claim Claim 2 Claim: Reinforcements Clank! Clans of Caledonia Co-Mix Coal Baron Codenames Codenames Duet Coimbra Coloretto Colt Express Colt Express: Horses and Stagecoach Colt Super Express Combo Color Commissioned Compatibility Concept Kids: Animals Concordia Cook-Off Copenhagen Corinth Cottage Garden Council of Four Cubist CV D&D Dale of Merchants Dale of Merchants 2 Das Vermächtnis des Maharaja Decrypto Deus De Vulgari Eloquentia De Vulgari Eloquentia: Deluxe Edition Diamant Diamonsters Die Quacksalber von Quedlinburg Die Tavernen im Tiefen Thal Discoveries: The Journals of Lewis & Clark Dixit Dixit Jinx Dixit Odyssey Dominion Doppelkopf Doppelt So Clever Doublehead Kids Draftosaurus Dragomino Dragon's Breath Dragon Castle Dream Factory Dream Home Dynasties:Heirate&Herrsche Eclipse Eclipse: Second Dawn for the Galaxy Eight Minute Empire: Legends Elfenland El Grande Eläinpyramidi Escape: The Curse of the Temple Escape Room: Pakohuonepeli Escape the Room: Arvoitus tähtitieteilijän kartanossa Etanaralli EXIT Explorers of the North Sea Fake Artist Goes to New York Falling Sky Fallout Fertility Fiasco Fight for Olympus Firenze Five Tribes Flamme Rouge Flash Point: Fire Rescue Flash Point: Urban Structures Florenza Dice Game Fog of Love Food Chain Magnate Forbidden City Formula D For Sale Forum Trajanum Freedom: The Underground Railroad Fuji Fuji Flush Fungi Funkelschatz Ganz Schön Clever Gemblo Genial Getaway Driver Ghost Fightin' Treasure Hunters ginirommi Ginkgopolis Glory to Rome Glücks-Piraten Goa Go Go Eskimo Grand Austria Hotel Great Western Trail Gulo Gulo Gùgōng Hacienda Haggis Halli-Klack Hanabi Hanamikoji Hansa Teutonica Harry Potter: Hogwarts' Battle Harry Potter: Hogwarts Battle - Defense Against the Dark Arts Hepan hirnahdus Here I Stand hertta Heul Doch! Mau Mau High Society Hoity Toity Hokkaido Hollywood Honshu Hornet Hugo: Das Schlossgespenst Hurjan hauska autokilpa Imhotep Imhotep: The Duel Imperial Infinity Gauntlet: A Love Letter Game In the Year of the Dragon Islebound Isle of Skye Istanbul It's a Wonderful World Jaipur Jamaica Jaws Julkkispeli (Time's Up!) Just One Jäinen kuolema. Suomen talvisota jätkä Kadonneet kaupungit/Lost Cities Kadonnut kaupunki/Forbidden Desert Kalaha Kanin hop hop Kanin loikka Karak Kariba Kartel Karuba Karuba Junior Kellotornin kummitukset Keyflower Kilpikonnakisa Kingdomino King of New York King of the Dice King of Tokyo Kingsburg Klask knaves Knuckling Knights Kodama: The Tree Spirits korttien sekoittaminen Kristallikaivos La Boca La Granja LAMA Lanterns Las Vegas La Venise du Nord Leo menee parturiin Linko! Linnanvaltias Lords of Waterdeep Lorenzo Il Magnifico Lost Cities: Rivals Lost Expedition Love Letter Macao Mad Madeira Magic Tower Majesty Mallorca Mancala Manhattan Project Marco Polo II: In the Service of the Khan Marrakech Marvel United Masters of the Universe Mato mato Matryoshka Mechs vs. Minions Medieval Academy Memoir '44 Menolippu Menolippu: Pohjoismaat Merlin Mice and Mystics MicroMacro: Crime City Midnight Party Mint Works Minun ensimmäinen pelini: Hedelmätarha Mmm! Modern Art Monza Mr. Jack Pocket Mucca Pazza Municipium Murano My City My First Castle Panic My First Stone Age: The Card Game Mykerinos Mysterium Mysterium Park My Village Myyräpeli Mölkky Nations Newton New York 1901 Noa No Thanks! Notre Dame Nova Luna Obsession Oceanos OctoDice Oh My Goods! Once Upon a Time On Mars Ora & Labora Oracle of Delphi Oregon Oriflamme Orléans Otys Outfoxed! Overbooked Palaces of Carrara Paladins of the West Kingdom Pandemia Paperback Parade Patchwork Pedzace Jeze Pedzace Slimaki Peikkopolku Pelaajien valinta 2017 Pelaajien valinta 2018 Pelaajien valinta 2020 Pelaajien valinta 2021 Photosynthesis Port Royal Potion Explosion POW! Power Grid Princes of Florence Prodigals Club Puerto Rico Pulsar 2849 Quacks of Quedlinburg Quest for El Dorado Qwinto Qwixx Ra Race for the Galaxy Raiders of the North Sea Railroad Tycoon/Railways of the World Rajas of the Ganges Reef Encounter Rhino Hero/Super Rhino Rialto Richard Ritterschlag Riverboat Rocky Road à la Mode Rokokoo Roll Player Root Rory's Story Cubes Roskis Rudi Racer Rumpel-Ritter Saboteur Sagrada Saint Malo Salaisuuksien saari Samurai San Juan San Marco Santa Monica Santiago Santo Domingo Santorini Savannah Cafe schnapsen Scotland Yard Seas of Fortune: Hansa Seasons Shakespeare Shakki Sherlock: Holmes & Mycroft Sherlock Holmes Consulting Detective Shipyard Shogun Showtime Signorie Silk Road Sintra Skull King Smile Space Freaks Spicy Splendor Splendor: Marvel Star Wars: Imperial Assault Staufer Dynasty Stone Age Story Chest:Tarina-arkku Suburbia Sundae Split Sushi Go! Takenoko Tales and Games: The Hare and the Tortoise Tales of the Arabian Nights Tapestry Tappajahai Targi Teotihuacan Terraforming Mars Terra Mystica Texas Showdown Thebes The Crew The Gallerist The Game The Golden Ages The Mind The Pursuit of Happiness The Taverns of Deep Valley This War of Mine: The Board Game Thurn & Taxis Ticket to Ride: Nordic Countries Tides of Time Tikal Timeline Tiny Epic Kingdoms Tokaido Torakkapokeri Tournay Trails of Tucana Trajan Triumph & Tragedy Troyes Troyes: The Ladies of Troyes Troyes Dice Twice As Clever Twilight Struggle Tyynysota Tzolk'in: The Mayan Calendar Vanuatu Verflucht! Via Nebula Village Village Inn Village Port Viticulture: Essential Edition Voyages of Marco Polo Voyages of Marco Polo: Agents of Venice Wacky Wacky West Wallenstein Welcome (to Your Perfect Home) Welcome to... Welcome to the Dungeon Wendake When I Dream Wingspan Wooop Wooop World´s Fair 1893 Yedo: Deluxe Edition Yokohama Yspahan Zen Garden Zombie Kidz: Evolution Zooloretto Zooloretto Junior Zoo Panic
%d bloggaajaa tykkää tästä: