Lautapelikahvila Tasapeli ja kolme siellä kokeiltua pikapeliä (Santorini, Celestia, Mint Works)

4

27.2.2017 Kirjoittanut JK

Niinkin tapahtui helmikuussa, että Herttoniemen kirkolla pidettiin pop up -lautapelikahvila Tasapeliä. Sen puuhahenkilöinä toimivat ainakin Pöydällä-blogin Oona ja Kristian. En päässyt viime syksynä Lautapelaamaan-tapahtumaan, ja seuraavaan on aika pitkä aika, joten halusin käydä paikkaamassa pelitapahtumavajeeni. Minulla oli vain pari tuntia aikaa paikan päällä, mutta ehdin siinä ajassa kuitenkin kokeilla kolmea hyvää peliä.

Saavuin paikalle heti kahvilan avattua ovensa kello 12, tapasin isäntä Kristianin ja esittäytymisten ja tervehtelyjen jälkeen kesti noin minuutin, kun olin jo pelaamassa ensimmäistä peliäni. Se oli

Santorini

(Gord! [sic], 2017)

Olin kuullut ennalta Santorinin poikkeuksellisen menestyneestä Kickstarter-kampanjasta, ja peliäkin oli kehuttu. Se on käytännössä nopea, abstrakti kaksinpeli, joka sai potkulähdön ansiosta komeat muovipuitteet ja stretch goaleina miljoona volttia lisävoimia, kuten tuhat erilaista jumalakorttia erikoiskykyineen, jotka varmasti lisäävät uudelleenpelattavuutta roppakaupalla. Santorinin säännöt ovat yksinkertaiset: joka vuorolla liikutat yhtä kahdesta ukostasi ja sitten rakennat kerroksen johonkin naapuriruutuun. Tarkoitus on päästä ensimmäisenä rakennuksen kolmannelle tasolle.

Santorinin oveluus paljastui pelin edetessä. Ahaa, okei… taisin sanoa ääneenkin, kun paljastui, että Santorini on kehittynyt 3-D-ristinolla. Sitä tekee siirtojaan ja jossain vaiheessa huomaa, että kuusi siirtoa sitten tehty liike on nyt johtanut tappioon. (Omat kaksi ukkelia kannattaa ehkä pitää tukemassa toisiaan – kokeilin sooloilustrategiaa ja tappioonhan se ainakin nyt johti.) Tähän on varmaan helppo jäädä koukkuun. Pelin pelaa vartissa, ja se on kaikessa satunnaisuudettomuudessaan raakaa shakkia, joka tulee varmasti houkuttelemaan pariinsa fanaatikkoja, jotka sitten kilpailevat päihittääkseen toisensa.

Santorini on kivunnut huippuvauhtia abstraktien pelien ja perhepelien listojen huipulle, ja noilla arvosteluilla se on pian BGG:n abstraktien pelien ja varmaan perhepelienkin ehdoton ykkönen, kunhan vain ehtii saada lisää pelaajia. Santorini on siis voittaja ja ilmiö, toisin sanoen nyt jos hyppää junaan mukaan, pääsee näyttämään sitten lapsenlapsilleen tikettiään: ”Vaari muistaa kun Santorini tuli silloin talvella kakstoistatuhatta ja seitsemäntoista… sitä ennen pelattiin sellaista kuin shakki…”

Santorinin jälkeen Kristian opetti minulle ja kahdelle muulle pelurille peliä nimeltä

Celestia

(Aaron Weissblum 2015)

Celestiaa olin perhepeliksi meille tutkaillutkin. Tykkäsimme Diamantista kovasti, ja Celestia on samankaltainen onnenkoetuspeli, joskin siitä asteen kehittyneempi. Mukana on nyt kapteenin rooli. Kaikki pelaajat ovat samassa laivassa, joka jatkaa tutkimaan yhä uusia saaria/pilvikaupunkeja/planeettoja Celestian maailmassa. Vastoinkäymiset koettelevat laivaa mm. pilvien ja lintuhyökkäysten muodossa (ne heitetään nopilla), ja kapteenina jokaisen vuorollaan pitää aina torjua nämä. Uhkia torjutaan korteilla, joita jokainen pelaaja hiljakseen ja tietysti salaisina nostelee. Muut pelaajat arvelevat, pystyykö kapteeni siihen ja päästäänkö tästä jatkamaan eteenpäin tuotteliampieen tienoiden luokse, vai kannattaako luopua toivosta, tyytyä aarteeseen tältä saarelta ja jäädä pois kyydistä. Kapteeni itse ei tietenkään jätä laivaansa kuin vasta viimeisenä.

Pieni muistielementti pelissä on: kannattaa opetella, että Annukalla ei ollut viimeksi yhtään miekkakorttia, joten hän ei välttämättä ole niitä vieläkään saanut. Nykyistä vuoroa seuraavaakin pitää vähän suunnitella: nimittäin jos olet seuraavalla kierroksella kapteeni, et voi hylätä laivaa, joten se kannattaa ehkä tehdä nyt jo ajoissa. Ja sitten on ne mahdollisuudet bluffaukseen: ”Onko sulla oikeasti pilvikortteja?” ”Suottaa olla, mutta suottaa olla olemattaki…”

Celestia tuntuisi ainakin yhden kokeilun perusteella olevan onnistuneesti suunniteltu niin, että pelin edetessä korttien määrä lisääntyy ja näin mahdollisuudet päästä aina pitemmälle lisääntyvät myös. Muutamia jäynäkorttejakin löytyy. Tosiaan, Diamantista asteen kompleksimpi ja sosiaalisempi onnenkoettelu. Hassu fantasiateema voi olla joillekin sitten se tekijä, jonka avulla päätyy joko Diamantiin tai Celestiaan. Siinä on pahvinen ilmalaiva propelleineen!

 

Nyt ei ollut Viticultureen aikaa.

Tasapelin voitot menivät Yhteisvastuukeräykseen. Kahvilan tarjontaan voi siis tutustua hyvillä mielin, ja minäkin söin Oonan maukasta linssikeittoa ja otin kahvin kanssa talon toiseksi suurimman porkkanakakkupalan. Juttelin myös Rennin kanssa, toisin sanoen miehen, jota käy kiittäminen pääkaupunkiseudun kirjastojen erinomaisesta pelivalikoimasta. Tasapelin ihmismäärä oli koko ajan tasaisesti lisääntynyt. Pöydillä näkyi peluussa ainakin Broom Service, Imhotep, Menolippu ja 7 Wonders.

Minulla oli vielä aikaa puolisen tuntia, joten harkitsin 7 Wonders Duelin pelaamista, mutta siihen tuli lisää pelihalukkaita, joten vaihdoimme peliä lennosta, kun Eero kaivoi taskustaan pelin nimeltä

Mint Works

(Justin Blaske 2017)

Edessä harmaat kortit sisältävät työläistenasetteluruutuja, värikkäät kortit takana ovat rakennuksia, joita pelissä sitten rakennetaan.

Taskustaanpa hyvinkin, sillä Mint Works on mikropeli myös fyysisesti. Opin Todellisuuspaosta, että se syntyi BGG:n pelisuunnittelukilpailusta, jossa haasteena oli tehdä peli, joka mahtuu Sisu-askiin tai mikä amerikkalainen vastine sille onkin. Hengityksenraikastusminttupastillirasiaan. Mint Works on pieni peltirasia, jossa on kortteja ja puisia pastilleja. Pastilleja asetellaan korteille, omaan tauluun rakennetaan rakennuksia, ja kas vain, kohta joku on kerännyt niitä seitsemän voittopisteen arvosta ja peli päättyykin jo.

Tarjolla ei ole hirveästi vaihtoehtoja: ota lisäminttua, ja kun niitä on tarpeeksi, osta ja rakenna rakennuksia. Kortit, jotka ostettavaksi tulevat, varmaankin muokkaavat pelikerroista omanlaisiaan (tarjolla on vain kolme). Visuaalisesti peli ei ole puupastilleja lukuunottamatta kovin kiinnostava. Mutta vartin mikro-työläistenasetteluksi se on ihan onnistunut, etenkin kun miettii, että se mahtuu taskuun.

 

Onnenpyörää kokeilemalla saattoi voittaa pelikauppojen ystävällisesti lahjoittamia pelipalkintoja.

Taiteellinen vastavalokuva

Kiitokset Tasapelin järjestäjille! Ensi kerralla ehdin toivottavasti jäädä keskittymään peleihin pitemmäksikin aikaa. (Tuleehan ensi kerta?) Ja olisiko muuten ihan hullua toivoa, että joku yrittäjähenkinen ihminen perustaisi pääkaupunkiseudulle ihan pysyvänkin lautapelikahvilan? Tampereen Tavernaan kun on aika pitkä matka.