Mysterium = yhteistyö-Cluedo-Dixit kummitusteemalla

Jätä kommentti

5.10.2016 Kirjoittanut JK

Pelasitteko koskaan lapsena spiritismiä? Liikkuiko lasi? Meillä liikkui. Juoksimme karkuun huoneesta, jonka lattialle olimme lyijykynällä aakkoset piirtäneet, ulkona oli aurinkoinen iltapäivä ja paljon ihmisiä, ihmiset jonottivat kioskiin ostamaan irtokarkkeja… ja meille juuri äsken puhunut haamu, henki, kummitus, joukkopsykoosi, mikä olikaan… jäi taakse… ja… alkoi pian päivänvalossa näyttää harhalta, vaikka se oli juuri antanut mitä kouriintuntuvimman näytteen olemassaolostaan: juomalasi, jonka päällä pidimme sormiamme – viisikö meitä oli – oli liikkunut aakkosten päällä. Mitä oli tapahtunut?

Eversti Sinappi, lyijyputkella, kirjastossa.

Pahoittelut, mieleni fantasmagoriat harhailivat nyt jo Cluedon puolelle, mikä ei ole toisaalta ihme, koska olen kirjoittamassa Mysteriumista (Oleksandr Nevskiy – Oleg Sidorenko 2015). Ja Mysterium on

asymmetrinen yhteistyöversio Cluedo-Dixitistä spiritismiteemalla.

Avataan tämä sanataskuhirviö.

• Cluedo: siis pitää selvittää whodunit, kuka murhasi, millä aseella ja missä huoneessa
• Dixit: se pitää tehdä kauniilla surrealistisilla korteilla, joiden sisältämä vihje muiden pitää koettaa ymmärtää
• yhteistyöversio, koska nyt kaikki tekevät yhdessä työtä murhan selvittämiseksi ja voittavat tai häviävät yhdessä
• asymmetrinen, koska pelaajilla on eri roolit ja tehtävät: yksi on haamu ja muut meedioita
• ja spiritismiteemainen, koska yksi pelaajista tosiaan on haamu ja muut meedioita, jotka koettavat ymmärtää haamun lähettämiä näkyjä (niitä dixitmäisiä kortteja).

Siinäpä oikeastaan kaikki mitä Mysteriumin ymmärtämiseen tarvitaan. Sen lisäksi tarvitaan muun muassa iso pöytä, koska peliin kuuluu hurja määrä puunjalostustuotteita.

 

Haamu puljailee näkösuojan takana yksin ja ääneti, meediot sen edessä yhdessä

Ehdotin Mysteriumia lapsille varovasti: onhan siinä murhateema taustalla, ja vaikka henkilöhahmot korteissa ovat sarjakuvamaisesti kuvitettuja, voi niissä lapsen mielestä olla jännittävä tunnelma. Toisaalta olen itse pelannut Cluedoa heidän ikäisestään, ja siinä on ihan vastaava murhatarina taustalla. Selvisi, ettei teema lapsia pelottanut, päinvastoin: hieno ulkomuoto veti heitä puoleensa ja he vaativat pelata peliä saman tien.

Mutta auts. Pelin ratkeaminen meni niin tiukoille ja näkyjen arvaamistyö ilmeisesti niin raskaaksi lapselle, että pitkän päivän päätteeksi pelattu peli loppui kyllä voittoon, mutta myös lapsen itkuun. No, ei mitään normaalia väsymysitkuntuhristusta dramaattisempaa, niitä lapsiperheissä nähdään päivittäin. Ja koska tunteet ovat toistensa veljeksiä, se tietysti tarkoittaa, että jännityshermostus on lähisukua rakkaudelle – lapset halusivat heti seuraavana päivänä pelata peliä uudestaan.

Toinen pelikerta, nyt nelihenkisenä äidillä vahvistettuna, meni loistavasti ja päätyi suvereeniin voittoon Helppo-vaikeusasteella. Mutta kun kolmas pelikerta nyt normaalivaikeudella päättyi valitukseen ja nyyhkytykseen, Mysterium palautettiin kirjastoon. Yritykset tulkita näkyjä ja toistuva epäonnistuminen niiden arvaamisessa koetteli tokaluokkalaisen hermoja liikaa.

En suoranaisesti jää kaipaamaan Mysteriumin perään. Se vaatii sen verran paljon paperin ja pahvin levittelyä, sekoittelua, poistoa ja lisäämisiä, että sisällöltään melko kevyt peli on työläs pystyttää ja ylläpitää. (Pelissä oli esimerkiksi myös jotain pisaranmuotoisia värikkäitä pahvipaloja, ja sääntökirjan kohdassa, jossa olisi pitänyt lukea, mikä niiden olemassaolon tarkoitus on, ei lukenut mikä niiden olemassaolon tarkoitus on, joten en sitten jaksanut lähteä sotkemaan niiden kanssa ja odottamaan, että jossain vaiheessa oppisin kiertoteitse kokeilemalla niiden olemassaolon tarkoituksen, kuten tällaiset asiat nähtävästi pitää sääntökirjan kirjoittajien mielestä oppia. ”Selvänäköisyysmerkkejä” ne kai olivat nimeltään. Joka tapauksessa ne olivat meillä turhia.)

Pelin asymmetrisyys tarkoitti myös sitä, että kummituksena jouduin pähkäilemään yksin minuutin verran tuijotellen kortteja edestakaisin samalla kun meediot odottelivat toimettomana.

Näkykortteja, joita pelaamalla haamu yrittää kertoa kuka teki mitä.

Toisaalta Mysterium varmaankin toimisi – ja ehkä mainiostikin – ajoittaisena kokemuksena, jonain synkkänä syysiltana, sopivassa tunnelmassa ja porukassa leikkimielisten aikuisten kesken.