Knizia on Samuraissa tehnyt taas tematiikalla kuorrutetun abstraktin pelin, joka kuitenkin on syvällisesti temaattinen

Jätä kommentti

30.5.2016 Kirjoittanut JK

Otsikko on vähän kuin The Smithsin nimeämä, mutta tuota Reiner Knizia näyttää tekevän. Hänen pelinsä ovat oikeastaan abstrakteja pelejä, joihin hän vetää petsikerroksen teemaa päälle. Eli kun asetellaan kortteja muodostelmiin, siinä niin kuin taistellaan Hellaan hiekalla vastustajan muodostelmia vastaan (Battle Line). Tai kun huutokaupataan kortteja, siinä niin kuin tehdään taidehuutokauppaa (Modern Art). Tai kun asetellaan laattoja laudalle, siinä niin kuin kamppaillaan vaikutusvallasta muinaisessa kaksoisvirranmaassa (Tigris & Euphrates) tai Japanin eri säätyjen suosiosta (Samurai, 1998).

image

Ja on helppo sanoa, että no joo, siinä herra matematiikan tohtori Knizia nyt on saanut hienon peli-idean ja kääräissyt sen johonkin jännittävään temaattiseen kääreeseen, joka kustantamon mielestä sattui sinä vuonna olemaan yhtä aikaa sopivasti muodissa ja sopivasti eksoottinen. Ja että tämän kääreen voisi yhtä hyvin vaihtaa miksi tahansa muuksikin.

Ja ehkä niin. Kun tätä käärettä raaputtaa, sen alta paljastuu usein melko abstrakti peli. Mutta kun tätä abstraktia peliä raaputtaa edelleen, sen alta paljastuu – taas kääre. Pelin sisus onkin tehty samasta aineesta kuin käärepaperi.

Koetan selittää.

Battle Linea pelatessa tärkeää on pitää muodostelma, ja yrität muodostelmilla lyödä läpi vastustajan taistelulinjasta. Koetat vältellä kontaktia siihen asti kuin olet varma, että voit lyödä vastustajan tästä. Pidät linjat. Jos ne murtuvat, olet hävinnyt. Se vähän, mitä olen lukenut antiikin taistelusta, kertoo niiden olleen juuri tätä.

Modern Art luo syvätasolla kuvan maailmasta, jossa taiteen arvo on sen suosio. Suosittu taiteilija on hyvä ja hänen taiteensa arvo nousee, ja silloin muutkin haluavat kerätä häntä. Taulut sinänsä ovat kuvia korteissa – modernin taiteen arvo ei taiteessa siinä itsessään, vaan se muodostuu kentällä rahavirtojen pyörteissä. (Ja missä määrin sama pätee muuhun taiteeseen, kuten kirjallisuuteen!) Se on suurenmoinen lausunto ei vain nykytaiteesta, ei vain markkinataloudesta vaan myös ihmisen asemasta.

Tigris & Euphrateessa monumentit jäävät pystyyn kaiken syntymän, kahnailun ja kuoleman ja veren hiekalla jälkeen. Ihan kuin elämässä. Ihan kuin se mistä nämä muinaiset kulttuurit enää tunnetaan – raunioista. Ihan kuin Ozymandiaalla:

I met a traveller from an antique land,
Who said—“Two vast and trunkless legs of stone
Stand in the desert. . . . Near them, on the sand,
Half sunk a shattered visage lies, whose frown,
And wrinkled lip, and sneer of cold command,
Tell that its sculptor well those passions read
Which yet survive, stamped on these lifeless things,
The hand that mocked them, and the heart that fed;
And on the pedestal, these words appear:
My name is Ozymandias, King of Kings;
Look on my Works, ye Mighty, and despair!
Nothing beside remains. Round the decay
Of that colossal Wreck, boundless and bare
The lone and level sands stretch far away.”

ja Samurai, aiheemme tänään:

Se on abstrakti laattainasettelu. Koetat ympyröidä mustia pylpyröitä laatoilla, joissa on isompia numeroarvoja kuin vastustajat.

Mutta kun Samuraita pelaa… Kun vastustaja lähtee pohjoiseen kohti, sitä huomaa menevänsä sinne perässä. Ei toinen sinne ”lähde”, hän vain laittaa laatan sinne. Silti tuntuu kuin hänen hovinsa ja joukkonsa siirtyisivät kohti Hokkaidoa tekemään propagandaansa ja painostustyötään saadakseen paikallisen väestön otteeseensa. Ja huomaat lähteväsi hänen perään kamppailemaan paikallisten mielistä ja sydämistä.

image

Sininen on äsken vallannut Edon ja avannut sitten pelin pohjoisessa liehakoimalla papistoa (suipot päähineet) puolelleen

Rationaalinen mielesi tietää, että sijoitat vain laatan heksalle, mutta kuitenkin tuntuu siltä kuin kamppailisit Japanin herruudesta ja japanilaisten mielistä ja sydämistä ja kukkaroista ja kaulavaltimoista ovelilla taktisilla siirroilla. Ja Japanin herruuteen vaaditaan, että olet saavuttanut edes yhden säädyn enemmistön, oli se sitten aatelisto, papisto tai työväestö. Joten koetat kiirehtiä saadaksesi nopeasti sen viimeisen Buddhan-patsaan ympäröityä ja kerättyä, ennen kuin vastustaja saa aateliston puolelleen.

image

Pelaajilla on identtiset laatat, mutta niistä vain viisi on vuorollaan näkyvissä – ja vain sermin suojassa hänelle itselleen.

Hieno peli tämä Samurai, ja tuntuu ihan valloitussodalta. Hyvä on: ei sen tarvitsisi sijoittua Japaniin. Syväteemassa ei mitään leimallisen japanilaista, samanlaisen kamppailun voisi siirtää melkein mihin maahan tahansa. Ja sana ”samurai” – sehän on toinen japaninkielinen sana, joka peliyhtiön toimarille tulee mieleen heti ”ninjan” jälkeen. Mutta ei sitä aina tarvitse hakemalla hakea omaperäisyyttä. Samurain kartta on hyvä ja toteutus nättiä, joten olemme tyytyväisiä Japanin valintaan, kuten myös Samuraihin ja Kniziaan jälleen kerran.

 


Samurai on osa Knizian ns. laatanasettelutrilogiaa, jonka muut osat ovat Tigris & Euphrates (1997) ja Aavikon halki (1998). Kuinka hienoa on, että on olemassa ”laatanasettelutrilogia”?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pelejä

7 Wonders Duel Above and Below Adventure Land Afrikan tähti Agricola Agricola: All Creatures Big and Small Agricola: Family Edition Alhambra Alias Amerigo Antiquity At the Gates of Loyang Augustus Avalanche at Yeti Mountain Bang! Battle Line Best Treehouse Ever Biblios Blood Bowl Blueprints Bohnanza Broom Service Bruxelles 1893 Builders: Antiquity Builders: Middle Ages Bus Cacao Camel Cup/Camel Up Carcassonne Carcassonne Junior Castles of Burgundy Castles of Mad King Ludwig Catan Catan Junior Caverna Caylus Celestia Chez Greek Citadels Clans of Caledonia Co-Mix Codenames Coloretto Colt Express Colt Express: Horses and Stagecoach Compatibility Concordia Cottage Garden CV D&D Dale of Merchants Dale of Merchants 2 Das Vermächtnis des Maharaja Deus De Vulgari Eloquentia Diamant Discoveries: The Journals of Lewis & Clark Dixit Dixit Jinx Dixit Odyssey Dominion Dream Home Dynasties:Heirate&Herrsche Eclipse Eight Minute Empire: Legends Elfenland Eläinpyramidi Escape: The Curse of the Temple Falling Sky Fiasco Five Tribes Flamme Rouge Flash Point: Fire Rescue Flash Point: Urban Structures Fog of Love For Sale Freedom: The Underground Railroad Fungi Glory to Rome Grand Austria Hotel Great Western Trail Gulo Gulo Hacienda Hanabi Here I Stand Hoity Toity Honshu Hornet Imhotep Imperial Isle of Skye Istanbul Jaipur Jamaica Kadonneet kaupungit/Lost Cities Kadonnut kaupunki/Forbidden Desert Karuba Kellotornin kummitukset Keyflower Kilpikonnakisa Kingdomino King of New York King of Tokyo Kingsburg Kodama: The Tree Spirits korttien sekoittaminen Kristallikaivos Lanterns Lords of Waterdeep Love Letter Mad Madeira Mallorca Marrakech Medieval Academy Menolippu Mice and Mystics Mint Works Modern Art Mr. Jack Pocket Mucca Pazza Mysterium My Village Myyräpeli Mölkky Nations New York 1901 Noa No Thanks! Oceanos Oh My Goods! Once Upon a Time Ora & Labora Oracle of Delphi Oregon Orléans Pandemia Patchwork Pelaajien valinta Port Royal Potion Explosion Prodigals Club Puerto Rico Qwixx Race for the Galaxy Railroad Tycoon/Railways of the World Reef Encounter Rhino Hero/Super Rhino Rialto Rokokoo Rory's Story Cubes Roskis Saboteur Saint Malo Salaisuuksien saari Samurai San Juan Santiago Santorini Savannah Cafe Seasons Sherlock Holmes Consulting Detective Splendor Stone Age Sushi Go! Takenoko Tales and Games: The Hare and the Tortoise Targi Terraforming Mars Terra Mystica Thebes The Golden Ages Thurn & Taxis Tides of Time Tikal Tokaido Torakkapokeri Tournay Trajan Troyes Troyes: The Ladies of Troyes Twilight Struggle Tyynysota Tzolk'in: The Mayan Calendar Via Nebula Village Village Inn Village Port Viticulture: Essential Edition Voyages of Marco Polo Wacky Wacky West Wallenstein Zooloretto Zoo Panic
%d bloggers like this: