Port Royal on ruokalaji vihersalaatin ja lihapullien välistä

2

11.5.2016 Kirjoittanut JK

Alexander Pfister ilmestyi Saksan pystymetsistä paukuttamaan hirveitä tuloksia pelipöytään. Isle of Skyen yhteydessä niistä kirjoitinkin. Nyt pääsin pelaamaan vuoden 2015 perhepelivoittajaa Suomessa, Port Royalia (2014).

image

Port Royal -paikka sijaitsee Jamaikalla Kingstonin kaupungin edustalla. Se oli Karibian merkittävimpiä satamoita 1500-luvulta siihen asti kunnes tuhoutui maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tsunamissa 1692.(*) Paikka oli kuulu myös piraattien ja löyhän moraalin keskuksena. Mainio aihe pelille siis.

Port Royal -peli on puhdas korttipeli. Kortit toimivat kahdessa roolissa: selkäpuoleltaan ne ovat pelkkiä resursseja (tässä kultakolikoita), käännettynä joko laivoja tai henkilöitä. Myös tutkimusmatkoja tai veronkorotuksia korteista löytyy.

image

Mekaniikaltaan Port Royal on taulunrakennusta (tableau building) ja onnenkoettelua. Vuorollaan käännetään paksusta pakasta kortteja niin monta kuin uskaltaa. Kortit kertovat, minkälaisia laivoja ja henkilöitä satamaan saapuu. Kortteja voi kääntää siihen asti kun löytää haluamansa – tai kunnes satamaan saapuu toinen samanvärinen laiva. Jos näin käy, vuorosi meni juuri hukkaan.

Laivakorteista saa rahaa, henkilökortteja taas pitää rahalla ostaa. Palkkaamasi henkilöt antavat sitten jonkinlaisen edun tai kyvyn: seilorit ja piraatit karkoittavat epätoivotunvärisiä laivoja, kuvernöörillä saa lisäkortin, narrilla saa rahaa aina kun joku mokaa ja niin edelleen. Lisäksi voi kerätä pappeja, uudisasukkaita ja kapteeneita lähtemään tutkimusmatkalle. Tutkimusmatkasta saa paljon voittopisteitä ja vähän rahaakin.

Port Royalissa voi lähteä vähän eri suuntiin: joku satsaa tutkimusmatkailijoihin, toinen rakentaa vaikkapa systeemin, jolla kortteja voi ja kannattaa nostaa pakasta enemmänkin kerralla (ks. esim. kuvateksti alla). Pientä strategiaa pelissä on, selvästi taktista otetta ja paljon riskinhallintaa: joskus kannattaa ottaa enemmän riskejä nostamalla pöytään yhden kortin lisää (sillä saa esimerkiksi sitten amiraaliltaan rahabonuksen) mutta ei kahta korttia (muuten toinen pelaaja voi saada oman bonuksensa).

image

Tämän pelaajan taulussa on amiraali kannustamassa riskinottoon eli korttien vetämiseen ja kaksi sapelinkalistajaa valmiina käännyttämään epätoivottuja laivoja takaisin aluevesirajalta. Lisäksi pelaajalla on kuvernöörin takataskussa, ja hän saa näin poimia aina yhden lisäkortin. Yhden tutkimusmatkankin hän on suorittanut (vasemmalla).

Pelasimme Port Royalia perhepelinä alaikäisten lasten kanssa – siis 5- ja 7-vuotiaiden, eli vähän suosituksia nuorempien. Peli ei ollut säännöiltään liian vaikea heille (kaikki informaatio on avointa), taktiikka tosin taisi mennä yli hilseen. He eivät vain oikein välittäneet pelistä. Vaimon mielestä se oli tylsä. Onnenkoettelu ei ollut heistä hauskaa – mikä on vähän hullua, koska isän mielestä se on ihan hauskaa ja isä on aina oikeassa. Peli tuntui jatkuvan ja jatkuvan motivoitumattomien pelaajien kanssa. Port Royal ei siis ollut meitä varten.

Port Royal osuu kevyen korttipelin ja kolmen vartin kevyt-strategian välimaastoon. Se on jännä nissi: melkein kuin ”ihan oikea peli”, mutta ei kuitenkaan. Se on tuhdimpi kuin vihersalaatti, muttei pääruoka kuitenkaan. Tuumin pitäisinkö siitä enemmän, jos se olisi joko vähän nopeampi tai sitten kestoonsa nähden vähän lihaisampi. Osuiko se jonkinlaiseen sokeaan pisteeseen, kuolleeseen kulmaan siinä välissä? Toisaalta Port Royal on supernopea valmistella ja helppo kantaa mukana (se on pelkkä korttipakka), jouhevasti etenevä ja tarjoaa mahdollisuuden moneenlaiseen peliin. Kokeile pois.

 


(*) Wikipedian mukaan. En tiedä Karibiasta mitään. No on siellä rommia, pikajuoksijoita ja kommunisteja.

2 thoughts on “Port Royal on ruokalaji vihersalaatin ja lihapullien välistä

  1. Kai Saarto sanoo:

    Meiltä meni joku kuutisen peliä ihmetellessä, että pidetäänkö me tästä vai eikö pidetä. Jokin tökki ja homma tuntui kilpajuoksulta. Sitten kun lukaisin säännöt vielä kertaalleen ja tajusin, että ne tutkimusmatkat vievät mennessään niihin tarvitut ukkelit (eivät jää pistekasaan), alkoi tasapaino löytyä. Tutkimusmatkat eivät olleetkaan niin ylivoimaisia kun aluksi tuntui. Kun aloimme perheen kesken pohtia eri taktiikoita joita eri korttikomboilla voi tehdä ja nähdä niiden potentiaalin, peli alkoi maistua kaikille. Tämä on poikamme (13v) ehdoton suosikki filleri.

    Sääntöläpyskä jätti aika sekavan kuvan ja vaati useamman pelin, ennen kuin pääsi edes vähän pintaa syvemmälle. Kun pelejä on takana kymmenen, se on lopulta lunastanut sen shekin, jonka Vuoden Peli -palkinto sille kirjoitti.

    Tykkää

    • JK sanoo:

      Se on vähän kirjastolainoissa, ettei ehkä jaksa sitä kymmentä peliä tahkoa, jos ei heti kolahda. Palauttaa vain ja siirtyy seuraavaan. Raaka peli.
      Lisää Pfisteriä kyllä kokeilen mielellään.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Pelejä

7 Wonders Duel 1775: Rebellion 1918: Veli veljeä vastaan 1960: Making of President Abluxxen Above and Below Adventure Land Afrikan tähti Agricola Agricola: All Creatures Big and Small Agricola: Family Edition Alhambra Alias Amerigo Antiquity Arboretum Arkadia Arkham Horror: The Card Game At the Gates of Loyang Augustus Avalanche at Yeti Mountain Azul Bang! Battle Line Belratti Best Treehouse Ever Biblios Blitz Bowl Blood Bowl Blue Lagoon Blueprints Bohnanza Bora Bora Brandon the Brave Broom Service Bruxelles 1893 Builders: Antiquity Builders: Middle Ages Burger Up Burgle Bros Bus Byzanz Bärenpark Cacao Camel Cup/Camel Up Carcassonne Carcassonne Junior Castell Castle Rampage Castles of Burgundy Castles of Mad King Ludwig Catan Catan Junior Caverna Caylus Celestia Century: Spice Road Chez Greek Chicago Express Citadels Claim Claim 2 Clank! Clans of Caledonia Co-Mix Coal Baron Codenames Codenames Duet Coimbra Coloretto Colt Express Colt Express: Horses and Stagecoach Compatibility Concordia Cottage Garden Council of Four Cubist CV D&D Dale of Merchants Dale of Merchants 2 Das Vermächtnis des Maharaja Deus De Vulgari Eloquentia Diamant Diamonsters Die Quacksalber von Quedlinburg Die Tavernen im Tiefen Thal Discoveries: The Journals of Lewis & Clark Dixit Dixit Jinx Dixit Odyssey Dominion Doppelt So Clever Dragon's Breath Dragon Castle Dream Home Dynasties:Heirate&Herrsche Eclipse Eight Minute Empire: Legends Elfenland El Grande Eläinpyramidi Escape: The Curse of the Temple Escape the Room: Arvoitus tähtitieteilijän kartanossa EXIT Fake Artist Goes to New York Falling Sky Fallout Fiasco Firenze Five Tribes Flamme Rouge Flash Point: Fire Rescue Flash Point: Urban Structures Fog of Love Food Chain Magnate Forbidden City For Sale Freedom: The Underground Railroad Fuji Flush Fungi Funkelschatz Ganz Schön Clever Gemblo Genial Glory to Rome Glücks-Piraten Grand Austria Hotel Great Western Trail Gulo Gulo Gùgōng Hacienda Halli-Klack Hanabi Hanamikoji Hansa Teutonica Harry Potter: Hogwarts' Battle Here I Stand High Society Hoity Toity Hokkaido Honshu Hornet Imhotep Imperial In the Year of the Dragon Islebound Isle of Skye Istanbul Jaipur Jamaica Julkkispeli (Time's Up!) Kadonneet kaupungit/Lost Cities Kadonnut kaupunki/Forbidden Desert Kalaha Kanin loikka Karuba Karuba Junior Kellotornin kummitukset Keyflower Kilpikonnakisa Kingdomino King of New York King of the Dice King of Tokyo Kingsburg Knuckling Knights Kodama: The Tree Spirits korttien sekoittaminen Kristallikaivos La Boca LAMA Lanterns Las Vegas La Venise du Nord Linko! Linnanvaltias Lords of Waterdeep Lorenzo Il Magnifico Lost Cities: Rivals Love Letter Mad Madeira Majesty Mallorca Mancala Manhattan Project Marrakech Masters of the Universe Mato mato Matryoshka Mechs vs. Minions Medieval Academy Memoir '44 Menolippu Menolippu: Pohjoismaat Mice and Mystics Mint Works Minun ensimmäinen pelini: Hedelmätarha Mmm! Modern Art Monza Mr. Jack Pocket Mucca Pazza Municipium My First Stone Age: The Card Game Mysterium My Village Myyräpeli Mölkky Nations Newton New York 1901 Noa No Thanks! Notre Dame Obsession Oceanos OctoDice Oh My Goods! Once Upon a Time Ora & Labora Oracle of Delphi Oregon Orléans Otys Pandemia Paperback Parade Patchwork Pelaajien valinta 2017 Pelaajien valinta 2018 Photosynthesis Port Royal Potion Explosion Princes of Florence Prodigals Club Puerto Rico Pulsar 2849 Qwinto Qwixx Ra Race for the Galaxy Railroad Tycoon/Railways of the World Rajas of the Ganges Reef Encounter Rhino Hero/Super Rhino Rialto Richard Ritterschlag Rocky Road à la Mode Rokokoo Roll Player Root Rory's Story Cubes Roskis Rumpel-Ritter Saboteur Sagrada Saint Malo Salaisuuksien saari Samurai San Juan San Marco Santiago Santo Domingo Santorini Savannah Cafe Scotland Yard Seasons Shakespeare Shakki Sherlock: Holmes & Mycroft Sherlock Holmes Consulting Detective Shipyard Shogun Showtime Signorie Silk Road Smile Space Freaks Splendor Star Wars: Imperial Assault Stone Age Story Chest:Tarina-arkku Sushi Go! Takenoko Tales and Games: The Hare and the Tortoise Tales of the Arabian Nights Targi Teotihuacan Terraforming Mars Terra Mystica Texas Showdown Thebes The Gallerist The Game The Golden Ages The Mind The Pursuit of Happiness The Quacks of Quedlinburg The Taverns of Deep Valley This War of Mine: The Board Game Thurn & Taxis Ticket to Ride: Nordic Countries Tides of Time Tikal Tokaido Torakkapokeri Tournay Trajan Triumph & Tragedy Troyes Troyes: The Ladies of Troyes Twice As Clever Twilight Struggle Tyynysota Tzolk'in: The Mayan Calendar Vanuatu Verflucht! Via Nebula Village Village Inn Village Port Viticulture: Essential Edition Voyages of Marco Polo Voyages of Marco Polo: Agents of Venice Wacky Wacky West Wallenstein Welcome to... When I Dream Wingspan World´s Fair 1893 Yokohama Yspahan Zooloretto Zoo Panic
%d bloggers like this: