Alhambra, palatsirakentamisen klassikko
Jätä kommentti10.4.2016 Kirjoittanut JK
1492 on Espanjan historiassa merkittävä vuosi kahdestakin syystä. Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan ja reconquista vietiin päätökseen espanjalaisten valloitettua Granadan kaupungin, musulmaanien hienon viimeisen linnakkeen. Vuonna 1492 espanjalaiset halusivat siis yhtä aikaa sekä alistaa muut kansat ikeensä alle että sulkeutua muulta maailmalta. Me, sinä ja minä, sanoudumme saman tien irti tällaisesta. Emme voi ymmärtää, miksi espanjalaiset halusivat levittäytyä maailmalle ja kerätä sieltä rahaa. Emme voi ymmärtää, miksi espanjalaiset halusivat säilyttää oman maansa, kun he olisivat voineet vain rakastaa mauriveljiään ja pystyttää rinta rinnan kirkkoja moskeijoiden viereen – eihän se keneltäkään ole pois. Onneksi olemme nyt niin paljon viisaampia, ettemme ymmärrä tällaista käytöstä.
Tämä oli ote Ulla-Hanna Apu-Papun tuoreesta teoksesta Parempi maailma? Se on minusta sinusta kiinni. Suosittelen tätä aina tuoretta teosta, mutta nyt jatkamme aiheesta Alhambra (Dick Henn 2003).
Sinisen pelaajan Alhambra on kovin sulkeutunut.
Alhambra on klassinen porttipeli! Se on monin tavoin Carcassonnesta seuraava ja sopii siis Carcassonnensa pelanneille. Laattoja asetellaan tässäkin, nyt kukin omaksi Alhambran palatsikseen. Pelaajat ovat raksan valkokypäriä, jotka ostavat erimaalaisten rakennusmiesten tarjoamia pytinkejä ja liittävät ne sitten omaan palatsiinsa. Erimaalaiset rakennusmiehet käyttävät eri rahoja. Valuuttoja on neljää erilaista, ja tasarahalla maksaminen kannattaa, joten ihan helposti ei niitä haluamiaan laattoja napata.
Myös vaikeudeltaan Alhambra on ehkä karvan verran Carcassonnesta eteenpäin. Plussalaskut kun pitää ainakin olla hallussa rahoja käsitellessä. 
Pelin aikana rakentaa oman värikkään palatsin, mikä on aina mukavaa. Vaikkapa Menolipun tavoin Alhambrassakin voi ladata käteen asemaenergiaa: joka vuorollaan voi rakentamisen sijasta ottaa vain uusia kortteja, ja sitten lopulta räväyttää hirveät tavarat tiskiin ja menee muista rinnalle ja ohi. Tämä on kiva mekaniikka, koska vaikka joka vuoro ei saa mitään näkyvää aikaan, aina sentään lisää kykyään räväyttää myöhemmin.
Alhambraa voi lähestyä kevyesti/lapsena, tai sitten voi laskea silmä kovana kunkin erivärisen rakennuksen määriä pöydällä saavuttaakseen ratkaisevia enemmistöjä. Tällöin peliiin tulee vähän lihaisan taktista tuntuakin – ainakin tunne, että on tekemässä tärkeitä päätöksiä. Tämä tunne voi olla illuusiota, mutta ei se ole ennenkään haitannut nauttimasta pelistä. Alhambrasta on kovasti nautittukin viimeisen 13 vuoden ajan, se on myyty ja palkittu ja saanut monia lisäosia. Kaikki lisurit sun muuta saa muuten nykyään kerralla ostamalla Alhambra: Big Box -edition.
Ensimmäisen kolminpelimme loppu. Löydä kuvasta rakennusvirheet!
Alhambra on parhaimmillaan kolmella, ehkä neljällä pelaajalla, mutta siinä on kaksinpelisäännötkin. Kaksinpelissä on mukana marionettipelaaja (dummy player). Pelaajat siis ”pelaavat” kolmannen pelaajan puolesta (joskaan tämä ei varsinaisesti rakenna palatsia, kunhan vain kerää laattoja ja voi näin kaapata pisteitä pelaajilta). Säännöissä tätä marionettipelaajaa kehotetaan kutsumaan nimellä Dick eli pelintekijä Dick Hennin nimellä. Dick haluaa olla mukana pelissänne. Mitä tällainen kertoo pelintekijä Dick Hennistä? Osallistu äänestykseen ja voita äänestys äänestämällä parasta vaihtoehtoa:
- Dick on leikkisä kaveri
- Dick on tyytyväinen itseensä
- Dick on oikeesti hauska jäbä
- Tällaisilla asioilla ei ole merkitystä eikä niitä tule huomata, ja jos ne huomaa, ei niitä tule ajatella
- Tyhmä jäbä joka kiinnittää moiseen huomiota
- Jätin ostamatta Alhambraa omaksi, koska Dickin läsnäolo alkoi ärsyttää
- Ostin Alhambran omaksi koska mitä väliä nyt hei oikeesti
- Sanoudun irti espanjalaisista
Kaksin et pelaa kolmannetta – Dickittä!
Puutyöläinen 