New York 1901 – Turun tauti lautapelinä
Jätä kommentti9.4.2016 Kirjoittanut JK
(TL,DR lopussa)
Meinasin olla kirjoittamatta pelistä New York 1901 (Chénier La Salle 2015). Pelasin sitä elämässäni nimittäin vain yhden kerran, tai puolitoista, jos lasketaan se ensimmäinen peli, jonka lopetimme, koska se ei ollut peli. Se oli leikki. Leikissä aseteltiin vuorotellen yksi pahvinpala laudalle. Pahvinpalan piti vähän koskea tiettyä väriä, muuta sääntöjä ei ollut. Jätimme leikin kesken ja koetimme lisätä sääntöjä, että saisimme pelin aikaiseksi. Ei siitä peliä saanut. ”Pelataan nyt tää loppuun”, hoin. Pidin linjan ja saimme pelin loppuun ja meiltä oli ryövätty yhteensä kolme varttia keväistä iltapäivää, jonka olisimme voineet käyttää paremmin vaikkapa opettamalla lapsia tupakoimaan.
Joten olin jättää koko aiheen. NY1901:han on lautapelaamisen SM-kisalaji (sic). En tekisi sille kunniaa hätäisellä kokemuksellani. Mutta silloin vaikenisin varjopuolista. Aina kun ei mene putkeen edes lautapelailussa. Joskus hyväksikin arvioitu peli vain jättää yrittäjänsä ällistyneen pettymyksen kouriin.
Kirjoitin aiemmin tapauksesta The Voyages of Marco Polo. Mutta New York oli toista maata, aito mahalasku, josta en edes halunnut nousta.
Tarina, mikäli se tarina onkaan, meni näin.
Sinne laitettiin vuorotellen pahvinpala kunnes päästiin niistä eroon.
Pelissä on yksinkertaistettu sääntöversio nopeaan aloitukseen. Koska meillä oli mukana yksi 7-vuotias eikä aikaa ollut hirveästi, ajattelin käyttää ensipelissä niitä. Sääntölipuska ei silti ollut helppo. Luin sen kolmesti yrittäessäni ymmärtää, mistä pelissä on kyse. Sitten luin normaalit säännöt ja huomasin, että nehän olivat lähinnä samanlaiset kuin yksinkertaistetut.
New York 1901:ssa saatoit vuorollasi kai tehdä kaksi asiaa:
1 rakentaa uuden talon tyhjälle tontille, tai
2 rakentaa uuden talon vanhan talon päälle
Siinä kai kaikki. Ja nämähän ovat oikeastaan sama asia: vuorollasi rakennat uuden talon. Rakentamista ennen pitää nostaa yksi kortti, jossa on väri, joka vähän ohjaa sitä, mihin voit rakentaa. Siinä taas kaikki. Mutta säännöissä ei sanota näin, siellä lukee:
Vuorollaan pelaaja valitsee yhden kahdesta toiminnosta:
1 Maan tai rakennuksen hankkiminen
a: ota yksi tonttikortti avoimilta markkinoilta ja laita yksi työläinen laudalle tyhjälle tontille, joka on vastaavaa kokoa ja väriä
b: (valinnainen): laita yksi pilvenpiirtäjä omistamallesi maalle ja ota pisteitä.
Jos pelaajalla ei ole työläisiä jäljellä, hän voi silti valita toiminnon b tekemättä toimintoa a.
[Eli voit valita aan ilman beetä ja been ilman aata.]
2 Purkaminen ja jälleenrakennus
Pura yksi (tai useampi vierekkäinen) rakennus, jonka omistat ja rakenna yksi uusi rakennus vapautuneeseen tilaan. Ota pisteitä.
Tärkeää: Jos pelaajalla ei ole vapaita työläisiä vuoronsa alussa JA hän ei voi rakentaa tai purkaa [tässä kohtaa nukahdin, koska kellään ei koskaan ollut yhtään ei-vapaata työläistä eikä kukaan ollut koskaan voimatta tai haluamatta rakentaa tai purkaa].
Sitten oli jotain juttuja, että
1 a: Maan hankkiminen
Jos pelaaja valitsee tämän toiminnon silloin kun hänellä on vähintään yksi vapaa työläinen, pelaajan on pakko hankkia yksi tontti avoimelta markkinalta.
No ei niitä mistään muualtakaan kai saanut kuin avoimelta markkinalta, ja muutenkin, sinä haluat niitä tontteja, koska pelissä on tarkoitus rakentaa ja saada rakentamisesta voittopisteitä, joten kyseessä ei ole ”pakko” hankkia.
En ikinä saanut selville, mitä säännöt tarkoittivat. En saanut imperfektissä, koska en joudu lukemaan niitä enää. En myöskään saanut selville, miksi niitä halvan näköisiä muoviukkoa oli painettu pelin mukaan. Sääntöjen mukaan näitä pitää väillä käyttää kastamassa kenkänsä tontilla, ottaa sitten heti pois ja laittaa ukon tilalle rakennuspala. Luovuimme näistä puolissä välissä ekaa, puolikasta peliämme, koska se oli niin täysin turhaa ja hidasti loppuunpääsemistä. Päättelin sitten, että niillä muoviukoilla saattoi ilmeisesti varata tontteja tulevaa rakentamista varten, mutta kukaan meistä ei halunnut viivyttää peliä niin pitkään, että olisimme rakentaneet myöhemmin mitään, minkä voi rakentaa nyt. Menimme eteenpäin odottaen, että peli joskus alkaisi, eikä se koskaan alkanut. NY1901 on siis kuin Sigue Sigue Sputnikin Love Missile F1-11.
Tontteja, joille rakennetaan, on eri värejä. Nämä värit ovat samat kuin pelaajien henkilöllisyyksien väri, mutta tällä ei kai ollut mitään virkaa. Pelaajat myös rakensivat erivärisiä rakennuksia kuin henkilöllisyytensä väri. Eli väreillä ei ollut väliä. Ja nyt:
rakennuksia saattoi rakentaa erivärisillekin laatoille kuin rakennuskortissa oli.
Ja rakennuksia saattoi rakentaa kukkakuvioisille laatoille, vaikka kortissa oli kuvioton laatta, tai kuviottomalle, vaikka kortti olisi kuvioton.
Itse asiassa paljon millään ei ollut mitään väliä, ei väreillä, ei kuvioilla. (No kadulle ei sentään saanut rakentaa.)
1 a: ”Pelaaja laittaa yhden työläisistään laudalle vapaalle tontille, jonka koko ja väri vastaavat otettua korttia.”
b: ”Pelaaja voi rakentaa yhden jäjellä olevista pilvenpiirtäjistään maalle, jonka omistaa. Pelaaja saa tontilla mahdollisesti olevat työläiset takaisin itselleen ja asettaa pilvenpiirtäjälaatan tontille.”
Työläinen on tosin turha, koska
Tärkeää: jos pelaajalla ei ole vapaita työläisiä, hän voi rakentaa pilvenpiirtäjän hankkimatta ensin tonttia.
Eli tonttia ei edes tarvita rakentamiseen? Häh? Kyllähän varmaan kuitenkin sen tonttikortin tarvitsee silti, eikö? Ei sitä kielletä eikä myönnetäkään, eli ehkä tarvitsee. Joudumme päättelemään, että ”maa, jonka omistaa”, tarkoittaa maata, jossa pitäisi olla se työläinen, jos sen sinne jaksaisi laittaa kastamaan kenkänsä. Mutta sitten!
”Pilvenpiirtäjä voi olla useamman tontin päällä, myös eriväristen tonttien.”
Luin tämän yksitoista kertaa haluamatta uskoa sitä. En usko sitä vieläkään. Jos tämä siis olisi Tetristä, tämä olisi Tetristä, jossa laatat voivat kulkea vähän toisten laattojen läpi eli laattojen muodolla ei ole isompaa väliä.(Huomaa että se olisi enemmän peli, jos laattojen muodolla ei olisi mitään väliä, mutta sillä vain ei ole kauhean suurta väliä.) Sellainenkin Tetris tehtiin kyllä Neuvostoliitossa vuonna 1986, mutta sitä pelattiin kolme peliä Zeljabinskissä ja sitten mentiin opettamaan tupakointia lapsille.
ilmeisesti YHDEN tonttiruudun tuli olla kuitenkin se sama, joka rakennuskortissa on. Kaikki muut tonttiruudut voivat olla mitä vain? Näin me päättelimme.
Joten peli tarkoitti vain sitä, että jokainen laittaa vuorollaan suurimman mahdollisen rakennuksensa käytännössä mihin sattuu. Mihin sattuu, todella, sillä muistathan, että silläkään ei ollut väliä, vaikka tontilla on jo rakennus. Eikä sillä ole väliä vaikka purat oman rakennuksesi: et menetä siitäkään pisteitä.
Vuorotellen laitetaan siis pala laudalle ja sitten kun ne loppuvat, pelin saa palauttaa kirjastoon.
Keskeytimme ensi peliyrityksen ja aloitimme alusta uudelleen nyt peruspeliin kuuluvalla kehitysvaihesäännöllä: rakennuksia voi rakentaa vain sellaisten päälle, jotka edustavat vanhempaa kantaa. Tämä mahdollisti sen, että kaikki ei enää luojan kiitos ollut mahdollista. Vain 95%.
Tiedän nyt, että olisi pitänyt kieltäytyä Competon tarjouksesta pelata yksinkertaistetuilla säännöistä säännöillä. Olisi pitänyt olla epäkohtelias ja ymmärtää Competon olevan pöllyissä niitä tarjotessaan ja meidän aaseja niihin tarttuessamme.
Täysien sääntöjen tuomat muutokset peruspeliin näyttävät kyllä nippelilisäsäännöiltä: pisteytyskortteja ja temppukortteja. Voi olla että ne kuitenkin ovat jotenkin ratkaisevia ja muuttaisivat peliä jotenkin syvällisesti, mutta kun en halua joutua pelaamaan peliä uudestaan.
Jos olisin ostanut tämän pelin meille, huokaisisin, asettelisin peliä pöytään yrittäen luoda uskoa perheenjäsenilleni, joiden kärsimättömän ja pettyneen katseen (minuun pettyneen, ei ainoastaan peliin) tuntisin ohimoissani. Kyseenalaistaisin oman arvostelukykyni peläten. Haluaisin palauttaa luottamukseni siihen ja itseeni. Ottaisin uuteen urheaan yritykseen kaikki kortit ja katuloppupisteytykset mukaan ja lukisin sääntöjä viidennen kerran ja koettaisin murtaa sen koodin:
Miksi tässä on muoviukkoja, joiden kenkiä pitää kastaa? Miksi tässä ei ole sääntöjä? Kuinka montaa sääntöä en huomannut ja ymmärtänyt? Miksi ei kerrota, miksi niitä muoviukkoja ei tarvita tai miksi sääntöjä ei tarvita? Miksi Chenier La Salle vihaa viattomia ihmisiä? Mistä röökiä?
Mutta onneksi New York 1901 on nyt helppo palauttaa kirjastoon ja pelata jotain toimivampaa. Se on helpotus. On helpotus jättää taakse tämä kokemus ja pelata lisää hyviä uusia pelejä tai loistavia tuttuja pelejä.
TL,DR:
BoardGameGeekin käyttäjät suosittelevat New York 1901:ta viisivuotiaille ja sitä vanhemmille. Lisäisin, että ei kuitenkaan viisivuotiaan vanhemmille.
***
Edit: Chénier La Salle näköjään kieltää käyttämästä helppo aloitus -versiota: ”it wasn’t my idea”. Voi.
Puutyöläinen 