Georgelucas-vaara ja kuinka se vältetään – Eight Minute Empire: Legends
Jätä kommentti24.2.2016 Kirjoittanut JK
Kahdeksan minuutin imperiumeja on kaksi, vanha ja uudempi, ja uudempi, Eight Minute Empire: Legends (2013) on se, joka valita. Tämä kokeilemattakaan edeltäjää, 8ME:a ilman legendaa, joka näyttää vain kalpealta etiäiseltä, tulevan joulun haamulta tästä. Legends on kiva ja tavattoman kaunis pieni peli, jonka on kuvittanut sen tekijä Ryan Laukat. Laukat kuvittaa muutkin pelinsä itse. Tässä olisi pieni georgelucas-vaara. Voisin kuvitella peliyhtiön aamukokoukset, jonne Ryan tulisi taas uuden hienon peli-idean kanssa, josta työntekijät ovat innostuneita… minkä jälkeen tulee se välttämätön hetki, jolloin Ryan avaa salkkunsa ja haluaa äkkiä näyttää ihan paria laveerausta, jotka jo hahmotteli peliä varten, nämä ovat siis raakileita mutta kuitenkin että saa tunnelmaa… mitäs sanotte? Aika kivoja kuitenkin vai?
Kaikkien kasvoille nousee kohtelias hymy, joka ei nouse silmäkulmiin asti.
”Tosi hienoa, Ryan.” ”Kyllä.” ”Loistavaa suorastaan.” ”On.” Ja joku alkaa taputtaa ja vilkaisee ympärilleen ja seuraava yhtyy taputuksiin, ja kohta jokainen taputtaa.
Mutta Laukat on hieno kuvittaja ja tiettävästi myös hieno pelintekijä. Tiettävästi, koska 8ME:L on vasta ensikosketukseni hänen töihinsä. Poimin sen filleritarpeeseen ja aluehallintahimoon. (Haluan hallita alueita.)
Mitä pelimekanismeihin tulee, olen ehtinyt lyhyenä harrastusaikanani olla löytävinäni joitain preferenssejä. Esimerkiksi aluehallinta, värväys, työläistenasettelu ja koneistonrakennus toimivat minulle. Joidenkin suhteen olen neutraali: esimerkiksi setinkeräys tai kädenhallinta ovat ihan ok (suomennetaanko ’hand management’ kädenhallinnaksi?). Muistipeleistä tai bluffamisesta en taas erityisemmin välitä.
8ME:L on värväystä ja aluehallintaa kauniilla, modulaarisella kartalla. Värikkäitä puupaloja ja -kaupunkisiluetteja. Fantasiateema. Paljon mistä pitää. Pelin pelaa kaksistaan parissakymmenessä minuutissa, riippuen vähän siitä kuinka paljon pelin lisäsälää kentälle kasaa: tarjolla on erinäisiä linnoituksia, portaaleja, seikkailuruutuja, pelaajille hidentiteettikortit… (Älkää juuttuko siihen nimeen. Siinä on aikamääre, mutta tällaiseen takertuminen on pikkumaista.)
Jotain on vielä sanottava haptiikasta, taktiiliikasta. Siis kosketuksesta, tuntoaistista. Legendsin kartat ovat hyvällä tavalla nahkeita, kortit vetreitä ja puukuutiot aina näppeihinsopivia. Verbum sat sapienti.
Puutyöläinen 